Elohim ja Jahve, osa II

Ruukinmatruunan ollessa lomalla hänen masuuninlaskunssa "Elohim ja Jahve" herätti ainakin kahden lehden palstalla keskustelua asiasta. Syynä on se, että asia on liian kipeä sulattaa niille, joita asia todella koskee, eli kristityille ja juutalaisille. Täällä myös peräänkuulutettiin Astruc'in hypoteesin paikkaansapitävyyttä. Paradoksaalisesti Talmudista löytyy aihetodisteita nelilähdehypoteesille: Talmudissa nimittäin kerrotaan, että koko Toora oli jossakin vaiheessa hävinnyt, ja että Esra kirjoitti Tooran ulkomuististaan.

GEMARA. … For in ancient times when the Torah was forgotten from Israel, Ezra came up from Babylon and established it. [Some of] it was again forgotten and Hillel the Babylonian came up and established it. Yet again was [some of] it forgotten, and R. Hiyya and his sons came up and established it.

(Talmud Bavli, Soncinon engl. kännös, traktaatti Sukkah 20a)

Eli lähteitä on ollut monia, ja Tooraa (viisi Mooseksen kirjaa) on editoitu moneen otteeseen jälkikäteen. Mutta kun pidämme mielessä sen, että Jahve on nimenomaan vuoristolaiskansan, Juudan, jumala, niin voimmeko vetää siitä johtopäätöksiä vuoristolaiskansoista ja heidän uskonnoistaan yleensä?

Vastaus on, että voimme. Vuoristolaiskansojen jumalat ovat aina julmempia, sotaisampia ja verenhimoisempia kuin tasankokansojen. Samoin vuoristolaisten uskonto on aina kolkompaa, julmempaa ja karumpaa kuin tasankolaisten. Miksi?

Ja jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen laulaa Juice kappaleessaan "Keskitysleiriin". Tuossa lausahduksessa on enemmän kuin puoliksi totuutta. Uskonto heijastaa sen luoneen yhteisön ihmiskuvaa ja elämänasennetta. Julmat ja ankarat jumalat syntyvät sellaisten kansojen keskuudessa, joiden elämä itsessään on julmaa, kovaa ja ankaraa. Tästä voi vakuuttua vaikkapa vertaamalla afganistanilaista vuoristoislamia Iranin tasankojen islamiin.

Entäpä Euroopan vuoristolaiskansat?

Euroopassa on kolme isoa vuoristoa: Pyreneet, Alpit ja Skandit. Myös Karpaatit Alppien jatkeena voidaan laskea omaksi vuoristokseen. Ja kun mietimme, millaisia kansoja noilta vuoristoalueilta on tullut - ja millaisia heidän uskontonsa ovat olleet, tulokset vahvistavat havaintoa.

* Skandeilta ovat tulleet viikingit ja viikinkiuskonto ei ollut kovin tunnettua sen enempään filogyniastaan kuin humaanisuudestaankaan.

* Alpeilta ovat tulleet itävaltalaiset ja sveitsiläiset, eikä ollut sattumaa, että kalvinismi syntyi juuri Sveitsissä - ja kaupan päälle Sveitsi oli koko Euroopan aggressiivisin maa, ehkä Turkkia lukuunottamatta, myöhäiskeskiajalla.

* Pyreneiltä ovat tulleet baskit ja reconquista lähti liikkeelle juuri Pyreneiltä - Galiciasta, Astúriasista, Navarrasta ja Katalonian markista - kohti alavia maita.

Kun tutkimme kalvinismia - joka on kristinuskon kaikkein ankarin, kolkoin, fanaattisin, lohduttomin ja vastenmielisin muoto - tulemme väkisin johtopäätökseen, että se on vuoristolaisten uskonto. Kalvinismi ei kertakaikkiaan olisi voinut muodostua missään muussa kuin ankarien elinolosuhteiden Sveitsissä, ja Lutherille puolestaan Jean Calvin veti koko jutun överiksi. Kalvinismi on siis kristinuskon kaikkein jahvistisin muoto - ja juuri aggressiivisuutensa, fanaattisuutensa ja armottomuutensa vuoksi kalvinismi on ollut niin menestyksekäs. Kalvinismi aikaansaa ihmisessä joko hirvittävän sieluntuskan, kammottavan kaksinaismoralistisen tekopyhyyden - tai täysin kuolemaahalveksivan ylimielisen fanaattisuuden, jonka karkein ilmenemä lienee Oliver Cromwell - mies, jota irlantilaiset vihaavat vielä tänäkin päivänä, ja jota englantilaisetkaan eivät rakasta. Mutta myös Fred Phelps edustaa kalvinismia sen puhtaimmassa muodossaan!

Jos kristinusko on alunperin lähtenyt Jeesuksen elohistisesta protestista jahvistisia fariseuksia ja heidän Mishnaansa - "suullista tooraa" ja gemaraa, sen tulkintoja - vastaan, niin missä vaiheessa sitten jahvismi tuli takaisin kristinuskoon?

Vastaus on itsestäänselvä. Se tuli sinne Paavalin myötä.

Paavali - alkuperäiseltä nimeltään Saul (Shaul), legendaarisen (?) ensimmäisen Juudan kuninkaan mukaan - oli fariseus kuonosta kantapäähän. Hän oli vähintään yhtä legendaarisen lainopettajan, Gamaliel Suuren, oppilas - juuri tämän saman Gamalielin, jota Talmud ylistää yhtenä suurimmista koskaan eläneistä opettajista - ja jonka toinen oppilas, Johanan ben Zakkai, aloitti Talmudin kokoamisen. Apostolien teot antaa Saulista ei-niin-kovin-mairittelevan kuvan ennen sitä Damaskoksen tien episodia.

Ja oli mahdollista ottaa Saul pois farisealaisuudesta, mutta ei fariseusta pois Saulista.

Vaikka hänen nimekseen tulikin sitten Pavlos (Paulus) myöhemmin. Paavali oli fariseus kuonosta kantapäähän, ja se näkyy hänen teksteissään. Koko Talmud on kirjoitettu samalla tyylillä ja samaan äänensävyyn kuin Paavalin kirjeet. Termi "talmudilainen logiikka" on oma käsitteensä, ja Paavali kirjoittaa täysin samalla tavoin kuin kaikki muutkin fariseukset. Ja juuri Paavalia saamme kiittää siitä, että kristinuskosta tuli sitä mitä siitä tuli. Paavali vesitti Jeesuksen protestiliikkeen, hän teki Jeesuksesta palvottavan jumalaolennon - ja omilla teksteillään kumosi about kaiken, mitä Jeesus oli opettanut. Elohismi sai mennä Paavalin sisäänujuttaman jahvismin tieltä.

Paavali oli kaheli kuin käkikello, mutta vain aniharva kristitty tajuaa asian. Mutta mistä sitten johtuu juutalaisten ja kristittyjen hirvittävä riita, jonka seurauksena on miljoonittain ihmisiä tapettu - ja viha on molemminpuolista?

Riita juontaa Jamnian (nyk. Jaffa) synodiin vuoteen 90 jKr. Tuossa synodissa, jossa Tanakhin (Vanhan testamentin) kaanon lyötiin lopullisesti lukkoon, myös juutalaisten ja kristittyjen välit paloivat - lopullisesti. Juutalaiset, Johanan ben Zakkain (joka tuossa vaiheessa oli jo yli 80-vuotias, seniili ukko), heivasivat kristityt ja muut lahkolaiset (joita he kutsuivat nimellä minim, harhaoppiset) ulos ja julistivat heidät pakanoitakin pahemmiksi. Kristittyjen niskaan heitettiin ikuinen kirous, kaikki kristityt kirottiin ja julistettiin kheremiin ikuisiksi ajoiksi, ja Talmud sisältää ei-niin-mairittelevia tekstejä Jeesuksesta ja hänen alkuperästään. Myös VT:n siihen saakka käytössä ollut kreikankielinen käännös, Septuaginta, joka oli ollut käytössä liki 400 vuotta, julistettiin harhaoppiseksi (koska kristityt nojasivat oppinsa siihen), ja VT:n hepreankielisestä versiosta poistettiin kaikki viittaukset, jotka voisivat viitata mitenkään Jeesukseen. Tämä välirikko oli niin katkera, ettei seuraavaankaan 1900 vuodessa siihen ole odotettavissa mitään sovintoa. Simon bar Kochban kapina oli se viimeinen niitti, ja sen kirouksen ensimmäinen hedelmä. Simon tapatti kristittyjä läjäpäin, kun he eivät suostuneet tunnustamaan Simonia messiaaksi - ja lopulta satojatuhansia juutalaisia kuoli roomalaisten miekkoihin. Kristityt säästyivät, koska eivät ottaneet osaa tähän kapinaan.

Ja tämän kirouksen hedelmistä sekä kristityt että juutalaiset ovat saaneet nauttia tähän päivään saakka. Tekivätpä juutalaiset mitä tahansa, he häviävät aina. He sen riidan aloittivat, ja he häviävät jopa voittaessaankin, sillä he tietävät olevansa riippuvaisia vihaamistaan kristityistä. Ja valitsivatpa kristityt miten tahansa, he valitsevat aina väärin. Jos he yrittävät sovintoa, juutalaiset vedättävät heitä kybällä. Jos he vastaavat vihaan vihalla, he saavat ymmärtää olevansa antisemitistejä. Oikeastaan vasta maallistuessaan täysin, flippaamalla Jumalalle tirppaa ja ryhtyessään ateisteiksi juutalainen ja kristitty voivat päästä sovintoon.

Siksi ruukinmatruuna on itse indoeurooppalaisen uskonnon, buddhalaisuuden, sympatisoija. Hän ei halua sekaantua seemiläisten riitoihin, ja kolmas seemiläinen monoteistinen uskonto, islam, kuvotuttaa häntä.

Ja jos juutalaisten ja kristittyjen välillä ei ole rakkautta säästelty, niin islamia juutalaiset puolestaan, paitsi vihaavat, myös pelkäävät sydämensä pohjasta. Katsoessaan muslimia he näkevät siinä oman ilkeän kaksoisveljensä. Aabraham ja Hagar, poika Ismael. Aabraham ja Saara, poika Isak. Eikä yhtään vähempänä moniavioisuus, useamman vaimon pojat, siis velipuolet toisilleen. Noiden yhteiskuntien riitaisuus nousee tästäkin. Ei koskaan, eikä ikinä keskinäistä sopua. Ainaista kilpailua ja isän suosion tavoittelua, keskenään kiistelevien äitien nostaessa omia poikiaan isän suosioon. Kaikista dhimmeistä juutalaiset ovat islamilaisissa yhteiskunnassa olleet aina kaikkein alimpana ja sorretuimmassa asemassa, ja Koraani on täynnä vihakirjoituksia juutalaisia vastaan. Jos Koraani ei olisi ns. pyhä kirja, se olisi jo ajat sitten kielletty viharikoslainsäädännön nojalla - niin julmaa tekstiä se on.

Islam on kaikista seemiläisistä uskonnoista kaikkein jahvistisin ja julmin. Allah on ilmetty Jahve; Allah kehottaa murhaamaan, ryöstämään, tappamaan ja raiskaamaan - kunnes koko maailma on Allahin alamainen, dar-al-Islam. Ja ymmärrämme parhaimmin islamia lukemalla, paitsi Koraanin ja haditheja (jos joku ihan oikeasti jaksaa kahlata läpi niin hirveän epäkoherentin ja epäloogisen tekstin kuin Koraani on), niin myös Vanhan testamentin, varsinkin Tooran.

Enäpä sitten Jeesus? Onko hän myytti? Vai onko hän pelkkä myytti - vai jotain muuta?

Unohtakaa neitseestäsyntymä. Unohtakaa tarinat Messiaasta. Unohtakaa Jumalan poika-löpinät. Unohtakaa ylösnousemus. Unohtakaa joulu ja kaikki muu kristillinen jälkeenpäinsepitetty hömppä. Keskittykää siihen, mitä ja kuka Jeesus oli ja mitä hän sanoi - sekä kanonisissa evankeliumeissa että apokryfisissä, kuten Tuomaksen evankeliumissa. Siitä käy selville todellinen Jeesus. Ja niistä voi selkeästi päätellä, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö - joka on tuntenut sekä mishnan että halakhan todella tarkasti. Hän on todella tuntenut sekä vihollisensa että heidän oppinsa, ja hän on todella tiennyt, ketä hänellä on ollut vastassaan. Sanoessaan "Voi teitä, fariseuksen! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin" hän todella on tiennyt, mistä hän on puhunut - Talmudista todella löytyy tuo hyttysen siivilöinti ja kamelin nielaisu! Omana aikanaan Jeesus ei ole ollut myytti - hänestä on vasta jälkeenpäin tehty sellainen.

Tuon ajan Palestiinassa puuseppä on ollut ammatti, jossa on tienannut todella hyvin. Vähän kuin vaikkapa insinööri tänä päivänä. Puu on Lähi-Idässä hyvin arvokas materiaali, eikä sen käsittelyä ole annettu ihan kenelle tahansa. Jeesus on pyörinyt ns. paremmissa piireissä ja tuntenut myös oman aikansa rikkaat, joita hän kritisoi teksteissään. Yhtäläisyys toiseen kuninkaallista sukua olleeseen julistajaan - Siddhartha Gotama Buddhaan - ovat niin ilmeiset, että joku voisi jopa uskoa Jeesuksen olleen boddhisattva.

Jeesuksen julistus on selkeästi elohistista vertais-kaltaista. Hän sanoo olevansa Jumalan poika (Joh 10:34) ja perustelee sen psalmilla 82 - aika näppärästi, muuten - ja sanoo jokaisen oikeamielisen ihmisen olevan Jumalan poika samalla tavoin. Tämä on sellaisen ihmisen tekstiä, joka todella rakastaa itseään ja muita ja tuntee oman arvonsa. Hän kohteleee muita vertaisinaan ja kaltaisinaan. Jahvistinen uskonto sensijaan on hierarkkis-alisteista - autoritaarista, diktatorista ja alistavaa. Jumalaa pitää ensisijaisesti pelätä - Jahve on fyysisesti vaarallinen jopa omilleen, kuin kolmivuotias pikkulapsi jolla on yliluonnolliset voimat. Kunnioitus tällaista jumalaa kohtaan voi syntyä vain pelosta.

Jeesus pyrki elohismillaan myös murtamaan jahvismin perinteen: kristinuskon päädogmi rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken voi toteutua vain elohistisessa, vertais-kaltaisessa, yhteisössä ja elohistisen, vertais-kaltaisen, jumalakäsityksen vallitessa. Kuinka kukaan voi rakastaa mitään sellaista, mitä hän pelkää? Jos voi, tällöin kyse on läheisriippuvuudesta, eikä tällainen ihminen voi rakastaa sen enempää itseään kuin muitakaan. Ja tuo rakkauden kaksoiskäsky on lähes sanasta sanaan sama kuin buddhalaisuudessa sen tajuaminen, että meissä jokaisessa on buddha-dhatu ja että olemme kaikki samaa substanssia. Se toinen päädogmi, kultainen sääntö, sitten löytyy sekä kristinuskosta että buddhalaisuudesta.

Paavali pilasi ja vesitti sitten lopulta kaiken. Muttq on ehkä hänen ansiotaan, että kristinusko ylipäänsä on olemassa, ja hyvä niin. Se on kuitenkin ainoa voima, mikä kykenee tekemään vastarintaa islamille.