Väestöemulsio

Georgian tapausta setviessään - ja pohtiessaan eri etnisten ryhmittymien suhteita ja toimeentuloa keskenään, ruukinmatruuna mietti analogioita omaan ammattikoulutukseensa. Koska luonnossa on äärimmäisen paljon analogioita - samat Maxwellin yhtälöt pätevät niin termodynamiikassa kuin sähköopissakin, ja aineensiirto sekä lämmönsiirto ovat keskenään analogisia - niissä voidaan käyttää täsmälleen samoja kaavoja, eri muuttujilla, niin nämä analogiat käyvät läpi kaikkien luonnontieteiden. Eli olisiko eri etnisten ryhmien väliset suhteet ja niiden toimeentulo keskenään suhteutettavissa johonkin luonnossa ilmenevään ilmiöön?

Ja jokaiselle vähääkään biologiaa tuntevalle pitäisi biologisen evoluution olla tuttu - kuten myös kulttuurievoluution,. Niissä pätevät täsmälleen samat lainalaisuudet - tosin sillä erotuksella, että kulttuurievoluutio on lamarckistinen prosessi ja biologinen darwinistinen.

Koska etnisyys on Wikipedian määritelmän mukaan enimmässä määrin kulttuurillinen (hankittu) ominaisuus ja koska etnisyyden määritelmässä Cavalli-Sforza -klustereilla ja suurklustereilla on vain toissijainen asema, niin etnisyyttä ja eri etnisten ryhmittymien suhteita toisiin tulee tarkastella kulttuurievoluution näkökulmasta - erilaiset rasistiset näkökulmat voidaan siis työntää kättelyssä roskakoriin. Mutta erilaiset etniset ryhmittymät sopivat eri tavoin yhteen - joidenkin välillä ei ole mitään kitkaa, ja toisten välillä syntyy välittömästi avoin konflikti. Entä se luonnontiede? Voidaanko näitä suhteita tarkastella jotenkin luonnontieteiden kautta?

Ruukinmatruunan vastaus on, että voidaan - liuosten ja emulsioiden - kautta. Eli että eri etnisten ryhmien välillä pätisivät samat periaatteet kuin aineiden sekoittamisessa keskenään. Jotkut ryhmät siis amalgamoituisivat toisiinsa ilman ongelmia, kun taas toiset erottautuvat toisistaan välittömästi kuin vesi ja öljy.

Liuoksissa tärkein periaate on, kuten jokainen peruskoulun kemian armoviitosilla läpipäässyt ihminen tietää - similia similibus solvuntur. Eli selkokielellä samanlainen liuottaa samanlaista. Polaariset yhdisteet liukenevat polaarisiin ja poolittomat poolittomiin. Eli mitä polaarisempi tai ionisempi jokin yhdiste on, sitä todennäköisemmin se liukenee veteen, kun taas mitä poolittomampi jokin yhdiste on, sitä todennäköisemmin se liukenee bensiiniin. Polaarinen vesi ja pooliton bensiini eivät tunnetusti liukene toisiinsa - tämän tietää jokainen autonomistaja.

Mutta liukeneminen ei ole rajatonta - varsinkaan kiinteillä, ionisilla aineilla. Liukeneminen riippuu toisaalta lämpötilasta sekä pH-luvusta ja toisaalta liukoisuustulosta. Liukoisuustulo kuvaa liuenneen aineen ionien konsentraatioiden tuloa liuoksessa, ja liukoisuusvakio puolestaan sitä tasapainovakiota, mikä vallitsee kylläisessä liuoksessa ionikonsentraatioiden (massavaikutuksen lain mukaisesti konsentraatiot nostetaan kertalukujensa mukaisiin potensseihin) ja liukenemattoman aineen konsentraation välillä. Kun ionien konsentraatioiden tulo (ionitulo) ylittää liukoisuustulon, alkaa saostuminen.

Onko tästä vedettävissä analogia? Ainakin tila on hyvin houkutteleva. Ruukinmatruuna on jo aiemmin puhunut kriittisestä massasta, ja voidaan oletaa, että kriittinen massa olisi sama kuin rajatilakonsentraatio eli se konsentraatio, jossa ionitulo ylittäisi liukoisuustulon. Tämän jälkeen etnistä integraatiota ei enää tapahdu, vaan etniset ryhmät alkavat saostua ja erottua omiksi klikeikseen.

Ionitulo? Ihmisiä on olemassa kahdenlaisia - miehiä ja naisia - ja jos jotain etnistä ryhmää on eri määrä miehiä ja naisia, tällöin alkaa massavaikutuksen laki painamaan päälle, eli joudumme nostamaan konsentraatiot suhdelukujen mukaiseen potenssiin.

Eli liukoisuustulo voidaan siis laskea etnisen ryhmän mies- ja naiskonsentraatioiden (moolia per litra... ei kun siis vähemmistöläistä per tietty määrä enemmistöläisiä) tulon kautta, ja jos tämä tulo ylittää liukoisuustulon, alkaa saostuminen eli kriittinen massa on ylitetty ja etniset ryhmät alkavat erottua toisistaan. Polygaamisille etnisille ryhmille naiskonsentraatio tietysti joudutaan nostamaan siihen potenssiin, kuinka monta vaimoa miehelle sallitaan, eli tällöin mitä useampia vaimoja miehelle sallitaan, sitä helpommin syntyy konflikti valtaväestön kanssa jos miehiä on naisiin nähden suhteessa enemmän kuin mitä potensoitu ionitulo sallii.

K_e = [M_e][N_e]ⁿ

missä
K_e = etnisen ryhmän liukoisuustulo
[M_e] = etnisen ryhmän miesten konsentraatio valtaväestön suhteen
[N_e] = etnisen ryhmän naisten konsentraatio valtaväestön suhteen
n = polygaamisessa ryhmässä miehelle sallittujen vaimojen lukumäärä

Tämä analogia pitää paikkaansa niin hyvin, että asiasta on tehty tietokonesimulaatioita. Jotkut ryhmät viihtyvät omiensa parissa paremmin kuin toisten, jotkut pyrkivät integroitumaan välittömästi, kun taas jotkut eristäytyvät omiksi klikeikseen ja sitten poltetaan autoja. Ihmiset haluavat olla omiensa joukossa sen jälkeen, kun kriittinen massa ylittyy. Tämä ei ole rasismia, vaan objektiivinen havainto ihmisten käyttäytymisestä, ja ruotsiksi se menee lika barn leka bäst. Eli jos haluamme välttää segregaatiota ja siitä syntyviä konflikteja, pitää pyrkiä välttämään kriittisten massojen muodostuminen.

Jos kerran similia similibus solvuntur -periaatteen voisi olettaa pätevän etnodynamiikassa, niin siitä voisi päätellä, että sellaiset etniset ryhmät, jotka muistuttavat toisiaan, sopisivat parhaimmin yhteen ja niillä olisi vähimmin konflikteja. Ja näin todella onkin. Ne etniset ryhmät, joilla arvomaailma, kieli, tasa-arvokäsitys, uskonto, älykkyysosamäärä, poliittiset preferenssit, lainkuuliaisuus, suhtautuminen ulkopuolisiin ja muut tunnusmerkit ovat mahdollisimman samanlaisia, integroituvat toisiinsa kaikkein parhaimmin. Näillä ryhmillä liukoisuustulo on hyvin suuri ja kriittisen massan syntyminen on vaikeaa. Vastaavasti mitä erilaisempia ryhmät ovat, sitä helpommin ionitulo ylittää liukoisuustulon, syntyy kriittinen massa, tapahtuu klikkiytyminen ja ajautuminen etnisiin konflikteihin. Samoin mitä enemmän polygaamisen etnisen ryhmän miehiä on suhteessa sen naisiin, sitä helpommin syntyy kriittinen massa ja tapahtuu klikkiytyminen ja syntyy konflikteja.

Onko sitten mahdollista peukaloida näitä luonnonlakeja ja luonnon asioita ja saada keskenään lähes kokonaan integroitumattomat ryhmät jotenkin integroitumaan? On, ja se tunnetaan nimellä emulgointi. Eli että sisäfaasi hajotetaan mahdollisimman pieniksi pisaroiksi ja joukkoon sekoitetaan emulgaattoria - eli ainetta, joka liukenee sekä sisäfaasiin että ulkofaasiin. Näin syntyy emulsio - kolloidiseos, jossa sisäfaasi ja ulkofaasi muodostavat stabiilin seoksen. Ja keskenään liukenemattomat vesi ja bensiini saadaan sekoittumaan toisiinsa lisäämällä seokseen kaasutinspriitä eli nörttikielellä etanolia: etanolin polaarinen pää (hydroksyyliryhmä) toisaalta vetää puoleensa polaarista vettä ja muodostaa sen kanssa polaarisen sidoksen, että sen pooliton hiiliketjupää vetää puoleensa van der Waalsin voimien muodossa poolitonta bensiiniä ja muodostaa sen kanssa liuoksen. Näin auto käynnistyy talvellakin tuskatta. Vesi liukenee etanoliin, joka liukenee bensiiniin.

Miten tämä sitten saadaan siirrettyä etnisten ryhmien suhteisiin? Niin, että pyritään löytämään jokin kolmas ryhmä, joka integroituu sekä vähemmistön (sisäfaasi) että enemmistön (ulkofaasi) kanssa. Tämän jälkeen lasketaan emulgaattorin kriittinen massa sekä sisä- että ulkofaasin kanssa ja määritellään molempien liukoisuustulot. ensimmäisenä pyritään hajasijoittamaan sisäfaasi niin, ettei massakeskittymiä pääse syntymään, ja niin, että sisäfaasin jäsenet pääsevät mahdollisimman paljon tekemisiin emulgaattorin kanssa. Emulgaattori ikäänkuin toimii puskurina ulkofaasiin päin ja edesauttaa integroitumista.

Esimerkki tällaisesta emulsion muodostumisesta ovat USA:n irlantilaiset, jotka emulgoivat USA:han muuttaneet italialaiset ja espanjalaiset ulkofaasin WASPeihin. USA monikulttuurisena salaattikulhona tarjosi toisaalta valtavan määrän mahdollisuuksia, mutta myös konflikteja. USA:n valtaväestö oli 1800-luvulla WASPeja - White Anglo-Saxon Protestant - anglikaanisia tai kalvinistisia brittiläisperäisiä ihmisiä. Irlannin perunakriisin 1845-1849 jälkeen USA:han muutti valtava määrä irlantilaisia, joiden etninen koostumus oli pitkälti samankaltainen kuin WASPeilla, mutta jotka olivat uskonnoltaan katolisia.

1800-1900-lukujen taitteessa USA:han muutti valtava määrä ihmisiä Etelä-Euroopasta, varsinkin Italiasta ja Espanjasta, jotka kielitaidottomina ja usein lukutaidottomina eristäytyivät omiksi porukoikseen. Mutta heillä oli kuitenkin yksi yhteinen tekijä ja se oli katolinen uskonto - sama, mikä oli irlantilaisilla. Niinpä USA:n irlantilaiset, espanjalaiset ja italialaiset, ja hieman myöhemmin puolalaiset - alkoivat tavata ensialkuun toisiaan kirkoissa ja seurakunnissa. Irlantilaiset puolestaan puhuivat englantia ja heidän memeettinen kompositionsa oli muutoin samankaltainen kuin WASPeilla. Amerikanirlantilaiset siis toimivat emulgaattorina - toisaalta he integroituivat uskontonsa puolesta muihin katolisiin, ja toisaalta muiden meemiensä osalta WASPeihin - ja näin edesauttoivat Etelä-Euroopasta tulleiden katolisten siirtolaisten integroitumista USA:han. Ilman tätä emulgaattoria USA:ssa olisi todennäköisesti sisällissotaan rinnastettava tilanne WASPien ja eteläeurooppalaisten välillä.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että luonnontieteissä on paljon analogioita sosiologian kanssa, ja näitä analogioita kannattaa käyttää hyödyksi.

Päivän mietelmä

Tiedät olevasi keski-ikäinen, kun hyräilet biisiä "Pikkuveli", ja teini-ikäinen sukulaistyttösi tunnistaa: "A-ha! Tuo on PMMP:n 'Pikkuveli'" - ja itse muistat kylläkin vain, että sen teki Noitalinna Huraa joskus kultaisella 1980-luvulla·

Einige lernen nie

Jotkut eivät koskaan opi.

Hitleriä ei pysätytetty 1938 ajoissa. Niinpä hänet jouduttiin pysäyttämään 1939 asevoimin ja tuloksena oli toinen maailmansota, joka merkitsi koko Euroopan tuhoutumista ja Euroopan kulttuurillisen, taloudellisen ja henkisen hegemonian lopullista ja peruuttamatonta romahdusta.

EU ei ole oppinut Hitleristä ja öykkäreiden kuriinpanosta yhtään mitään. Öykkärien kanssa toimittaessa ainoa järkevä toimintatapa on panna kova kovaa vastaan ja näyttää, ettei tuota menoa hyväksytä. Jos öykkärille antaa periksi, se tulkitsee sen pelkästään heikkouden merkiksi. Nyt Medvedjev ja Putin tulkitsevat EU:n perääntymisen väkivallan edessä pelkäksi heikkouden merkiksi - EU:n päättämättömyys on Venäjälle avoin valtakirja iskeä Ukrainaan tai Armeniaan.

Saapa nähdä, joudutaanko tästä vielä kolmanteen maailmansotaan. Historialla on paha taipumus toistaa itseään.

(pliis, sanokaa että ruukinmatruuna on väärässä!)

Orellanan jalanjäljillä

Amazonasin sademetsästä löytyi muinainen asutusalue. Francisco de Orellana puhui totta.

Conquistadoreja tuntemattomille todettakoon, että Francisco de Orellana oli ensimmäinen ihminen, joka kulki Amazonasin alas sen lähteiltä aina Atlantille. Hänen mukanaan ollut pappi Carvaljal teki koko ajan muistiinpanoja, ja hänen ansiostaan tiedämme Amazonasin elämästä tuona aikana.

Orellanan retkikunnan mukaan Amazonasin varrella oli suuri määrä tiheään asutettuja kaupunkeja ja viljelyksiä. Kun viisikymmentä vuotta myöhemmin lähdettiin etsimään El Doradoa, löydettiin vain pelkkää sademetsää ja heimokulttuureja. Orellanaa pidettiin vuosisatojen ajan huijarina.

Mutta epäilyksen siemen siitä, että Orellana sittenkin olisi puhunut totta, iti. Amazonasin heimokulttuureilla oli usein paljon kehittyneempi hierarkia ja sisäinen organisaatio kuin heimokulttuureilla yleensä, ja monet heimot puhuivat menneisyyden kulta-ajasta, joka oli päättynyt joukkokuolemiin vain äskettäin. Ja epäilyksen siemenelle antoi kirjaimellisesti hedelmällisen maaperän terra preta.

Terra preta on Amazonasin sademetsässä olevaa maaperää, joka on erittäin hedelmällistä ja jota saadaan kydettämällä maahan kaadettuja puita. Kyseessä ei siis ole kaskiviljely, vaan kaadettuja puita kydetetään niin, että ne hiiltyvät sysiksi. Sydet murskataan ja sekoitetaan maaperään. Mikrobitoiminnan seurauksena terra preta on sekä erittäin hedelmällistä että uusiutuvaa - terra pretaa voidaan käyttää käytännössä loputtomiin viljelyyn, kun taas kaskiviljely on ryöstöviljelyä; huhtaa voidaan käyttää kymmenkunta vuotta, jonka jälkeen se on kulutettu loppuun. Mikä parasta, terra pretaa voidaan valmistaa kaupunkijätteestä koksaamalla se. Sensijaan, että hautaisimme jätteet kaatopaikoille mätänemään tai polttaisimme ne, koksaamalla kaupunkijäte saadaan sekä energiaa että maanparannusainetta - terra pretaa. Ja juuri tämä terra preta osoittaa, että Amazonasin arvoitus olikin monimutkaisempi kuin pelkkä conquistadorien satu.

Orellana puhui totta. Kun hän purjehti Amazonasia alas, joen varrella oli valtavien asutuskeskusten verkosto ja kehittynyt kaupunkikulttuuri - joka tuhoutui sairausepidemioihin. 1500-luvulla Amerikoita vaivasi kaksi hirvittävää epidemiaa - toinen oli uudisasukkaiden tuoma isorokko, johon natiiviamerikkalaisilla ei ollut vastustuskykyä, ja toinen oli endeeminen tauti, verenvuotokuume (cocoliztli). Nämä taudit yhdessä tuhosivat Amazonasin kulttuurit.

Orellanan kirjoituksessa oli yksi detalji, jota kukaan ei ottanut huomioon. Sekä espanjalaiset että kaupungistuneet natiiviamerikkalaiset rakensivat asumuksensa kivestä. Orellanan mukaan valtavat, satoja kilometrejä joenrantaa ulottuneet asumukset oli rakennettu puusta. Puu on orgaaninen materiaali, ja puulla on paha taipumus lahota, mädäntyä ja maatua - ja Amazonasin sademetsässä, jossa lämpötila on yli +30°C ympäri vuoden, puu tuhoutuu hyvin nopeasti. Niinpä asukkaiden kuoltua asumukset tuhoutuivat muutamassa vuodessa, ja alle kymmenessä vuodessa viidakko valtasi suurenkin kaupungin jäännökset ja hautasi ne olemattomiin. Niinpä El Doradon etsijät löysivät vain viidakkoa - he kuvittelivat löytävänsä kiviraunioita.

Mutta nyt löydetty rauniokaupunki vahvistaa Orellanan kuvauksen. Lisää aiheesta Scientific Americanissa.

Karhunpoika karjahtaa, osa IV

Ruukinmatruuna pohti eilen puolisonsa kanssa Venäjän varsin aggressiivista käytöstä ja mikä siinä on takana - miksi Venäjä on suurvalta-ambitioissaan lähtenyt avoimen väkivallan ja sotimisen tielle sensijaan, että se yrittäisi käyttää hienovaraisempia keinoja.

Koko jutun avain on se, että Venäjän orastava demokratiakehitys katkesi tylysti 2000-luvulla, ja Venäjästä on koko ajan tulossa uusi Neuvostoliitto. Ei kuitenkaan kommunismin, vaan lähinnä fascismin, keinoin.

Onko Venäjä demokratia? Ei ole, vaan Venäjä on autoritaarinen diktatuuri, aivan samalla tavoin kuin tsaarinvalta ja Neuvostoliittokin olivat. Venäjän diktatuurikehitys alkoi Vladimir Putinin valtaannoususta. Hän nosti valtaan vanhat KGB-toverinsa, jotka olivat sillävälin kääntäneet takkia. Koko juttu alkaa aukeamaan siitä, että Putinin mielestä Neuvostoliiton hajoaminen oli hirvittävä katastrofi - ei suinkaan vuosisadan onnenpotku kun sorretut ja alistetut ihmiset saivat vapautensa ja alistetut kansat itsenäisyytensä.

Mikä oli Putinin toiminnan punainen lanka? Oliko se talouden monipuolistaminen? Ei. Oliko se maan demokratisoiminen ja liberalisointi? Ei. Putinin toiminnan punainen lanka oli vallan vertikalisointi - sen keskittäminen ylhäältä alas Putinin apparatshikkien käsiin, kaiken kritiikin tukahduttaminen, tiedoitusvälinemonopoli, valtiovallan tiukka kuristusote talouselämästä ja vapaan markkinatalouden tukahduttaminen sekä poliittisten vastustajien eliminointi. Putin on pystyttämässä uutta Neuvostoliittoa - ei suinkaan internationaalisen kommunismin eikä kansallissosialismin (= sosialismia yhdessä maassa) vaan fascismin päälle. Venäjällä on nähtävissä kaikki fascismin tuntomerkit. Mutta Venäjällä on aina ihailtu kaikkivaltiasta diktaattoria, vallan keskittämistä, komentotaloutta ja poliisivaltiota. Sikäli Putinin hallinto on täysin linjassa Venäjän historian kanssa. Venäjän hallinnosta on raivattu naiset, intellektuellit ja juutalaiset - siis inhimillisyys, innovatiivisuus ja suvaitsevaisuus - täysin pois. Ja vanhat antisemitismin kummitukset kaikuvat Venäjän retoriikassa sen puhuessa USA:n siionistiklikistä ja sen imperialistisista valtapyyteistä.

On totta, että Venäjän talous on kasvanut voimakkaasti Putinin ja Medvedjevin kausilla. Mutta kasvu on tullut yksinomaan raaka-aineiden tuotosta. Teollisuus- ja palvelusektorit ovat supistuneet ja Venäjä on deindustrialisoitunut voimakkaasti. Ruplan revalvoituminen öljyn hinnan nousun myötä on merkinnyt venäläisen teollisuuden kilpailukyvyn romahtamista. Kun tiedämme myös, että Venäjällä ei ikinä ole kyetty tekemään mitään laadukasta - totalitaristinen hallinto on kuin luotu valmistamaan volyymejä mutta ei laatua -, Venäjän teollisuus, varsinkin kevyt teollisuus, on ollut täysin avuton ulkomaisen kilpailun edessä. Venäjä siis on sillä tiellä, joka johtaa vajoamiseen raaka-aineita tuottavaksi kehitysmaaksi. Tätä kehitystä vain voimistaa ennestään protektionismi ja inflaation torjunta revalvaatiokehityksen kautta. Se on omiaan karkottamaan kaikki investoijat Venäjältä, omiaan karkottamaan kaikki Venäjälle tehdyt ulkoistukset - ja lisäämään ulkomaista tuontia. Kotimaisen teollisuuden (pl. asevarustelu) kuihtuessa Venäjästä tulee vuosien varrella yhä enemmän alkutuotantoon nojaava raaka-aineentuottajamaa. Luonnonvarojen kirous iskee täydellä voimallaan.

Venäjä on epäonnistunut siinä missä Kiina on onnistunut - yhdistämään fascistisen poliisivaltion voimakkaaseen taloudelliseen kasvuun. Syy on siinä, että Kiinassa talouselämä saa huseerata melko vapaasti, kun taas Venäjällä talouselämä on valtion tiukassa kuristusotteessa (mikä tukahduttaa innovatiivisuuden, uusinvestoinnit ja dynaamisuuden), ja Kiinassa ei ole luonnonvaroja vientiin saakka.

No. Putin siis on sanonut, että Neuvostoliiton romahdus oli katastrofi. Tällä hän tarkoittaa, että hän pyrkii kokoamaan Neuvostoliiton uudelleen. Ja koska ikinä ei pidä kuunnella sitä mitä suu puhuu, vaan katsoa sitä mitä kädet tekevät - niin siitä voi päätellä, että Neuvostoliiton uudelleen kokoaminen ja siitä irtautuneiden valtioiden palauttaminen Venäjän etupiiriin on Venäjän politiikan kantava voima. Neuvostoliiton ulkoisten tunnuksien palauttaminen, Stalinin rehabilitointi, "geopolitiikan" ja "lähiulkomaiden" käsitteiden palauttaminen - ja hässäkät naapurimaiden, kuten Viron, suuntaan, kertovat omaa karua kieltään siitä, mitä on tapahtumassa.

Venäjän kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se yritti virittää vaikutusvaltaansa ja ottaa EU:n karhunsyleilyynsä ensin hienovaraisin keinoin. Se on yrittänyt hajottaa EU:n rintamaa kaikin keinoin, siinä onnistumatta. Suomi on jälleen saanut toimia koelaboratoriona. Ensin Venäjä yritti kiristää Suomea öljytoimituksilla. Ei onnistunut. Sen jälkeen kiristyskeinona olivat puutullit ja uhkaus, että ilman Venäjän puuta Suomen metsäteollisuus romahtaa. Ei onnistunut. Tämän jälkeen on yritetty zuijata tsuhnaa maakaasuputkella. Ei onnistunut. Tsuhna voi näyttää hölmöltä ja yksinkertaiselta, mutta tsuhna ei ole niin tyhmä kuin miltä se näyttää. Sitä voi pettää yhden kerran, mutta ei useampia. Venäjä on yrittänyt samalla tavoin koukuttaa EU:ta vangiksi omaan energiantuotantoonsa. Uusin yritys on Kaliningradin ydinvoimala, jonka tarkoitus on sähkönvienti Saksaan. Saksa ja Ruotsi ampuivat itseään 1970- ja 1980-luvuilla jalkaan päätöksellään luopua ydinvoimasta - ne panivat näin itsensä täysin Norjan ja Suomen - ja Venäjän - armoille. Päätös ydinvoimasta luopumiseen merkitsee luopumista saasteettomasta ja turvallisesta energiaomavaraisuudesta ja hyppäämistä kansainvälisen energiapolitiikan armoille. Suomi rakentaa lisäydinvoimaa - tämä on merkki siitä, että Suomi haluaa päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Samalla rakennetaan tuulivoimaa. Mutta öljy on siitä ikävä litku, että se on pelkkä hiilivetyseos - ei suinkaan mikään maaginen taikajuoma. Tässä vaiheessa kaikille pitäisi olla jo selvää, että maaöljylle on vaihtoehto ja se ovat biopolttoaineet ja Fischer-Tropsch -prosessilla tai Bergius-prosessilla valmistetut synteettiset polttoaineet. Eli Venäjä ei voi kiristää naapureitaan öljymonopolilla - se merkitsee, että naapurit siirtyvät vaihtoehtoisiin polttoaineisiin.

Yritykset koukuttaa EU ovelin mutta rauhanomaisin keinoin siis valuivat hiekkaan. Seuraavaksi Venäjä yritti sitten poliittista painostusta - tästä esimerkkinä Viron patsaskiista. Venäjä yritti uhkailulla, kiristyksellä ja painostuksella sekä aivan suoralla sabotaasilla - h4x0r()1|\/|@lL4 virolaisia webisivuja ja provosoimalla mellakoita - saada Viron taipumaan talutusnuoraansa. Ei onnistunut, sillä Viro on NATO-maa, ja rettelöinti NATO-maan kanssa merkitsee samaa kuin sodanjulistus.

Niinpä Venäjän haaveille palauttaa Neuvostoliitto takaisin on ainoaksi keinoksi jäänyt enää suora väkivalta ja sotiminen. Georgia oli vain alkusoittoa; seuraava uhri tulee todennäköisesti olemaan Ukraina, ja sen jälkeen entiset islamilaiset alusmaat. Venäjän retoriikka on täsmälleen samaa kuin Adolf Hitlerin retoriikka 1936-1938, ja Venäjän käsiin katsomalla voidaan todeta että vestigia terrent. Suursaksalaisuuden sijaan tosin ideologiana on jälleen panslavismi. Kilistääkö sudeettialueet kenenkään hälytyskelloja?

Samoin kuin Hitlerillä, Venäjällä on kiire. Neuvostoliitto pitää saada pystyyn ennenkuin talous romahtaa for good.

Ruukinmatruuna totesi, että Venäjän toimet Georgiassa olivat aivan suoraan Sun Tzun Sodankäynnin taidosta. Venäläiset ovat vihdoinkin lukeneet kyseisen kirjan, ja he tuntevat myös Clausewitzin ja Machiavellin. Iso kysymys on, että tuntevatko omat johtajamme ne myös. Varmaa on, että kyseisistä teoksista, samoin kuin Maurikioksen Strategikonista ja kiinalaisista klassikoista, kuten 36 strategiaa, löytyy enemmän vastauksia Venäjän politiikkaan kuin venäläiset itse haluaisivat muille uskotella.

Ruukinmatruuna kirjoitti kuitenkin aiemmin, että on kaksi ulkomaata, mistä Venäjää ei ole vihattu eikä uhattu, ja ne ovat Bulgaria ja Suomi. Molemmat ovat jokereita pakassa. Suomella tuskin on hätää - Suomi on liian arvokas suututettavaksi, ja liian hyvä kauppakumppani. Suomalaisiin kun pääsääntöisesti voi luottaa. Siksi venäläiset tuskin alkavat riskeeraamaan Suomen-suhteitaan.

Mutta kuten todettu jo - elämme ÄÄRIMMÄISEN mielenkiintoisia aikoja.

Mielenkiintoiset ajat jatkuvat

Ukrainassa räjähti armeijan ammusvarasto.

Kymmenen pisteen kysymys: onko asialla

a) Ukrainan tiedustelupalvelu
b) USA:n tiedustelupalvelu
c) Venäjän tiedustelupalvelu
d) Venäjän viides kolonna
e) joku muu taho, mikä?

TAUSTATIEDOT: Ukraina on Venäjän mielestä sen perinteistä takapihaa, ja Venäjä on perinteisesti huseerannut siellä miten on halunnut. Stalin murhautti viitisen miljoonaa ukrainalaista. Ukraina on, samoin kuin Georgia, NATO:n rauhankumppani mutta ei sen täysjäsen, ja Ukrainalla sekä Venäjällä on rajakiistoja.

Venäjä laukaisi kaupan päälle mannertenvälisen ohjuksen. Venäjä tuntuu nyt kukkoilevan kaikilla mahdollisella tavalla ja pullistelevan lihaksiaan.

Venäjän ulkoministeri Lavrovin mukaan "EU:n pakotteet ovat sairaan mielikuvituksen tuotetta". Pakotteiden harkitseminen on hänen mukaansa merkki täydellisestä sekaannuksesta länsimaissa. Mistä voidaan tulkita, että Venäjän oma talous on täysin sekaisin, ja nyt pitää toimia nopeasti ennenkuin vetelät tulevat housuun.

Venäjä on osoittanut jo olevansa Neuvostoliiton perillinen - ja käytännössä se onkin valtiona täysin fasistinen, autoritaarinen diktatuuri. Ja kuten tiedämme, suurvallat tai sellaisina itseään pitävät, ovat kautta historian aina käyttäytyneet gangsterien tavoin. Gangstereiden perinteinen tapa setviä välejä on aseiden ja väkivallan käyttö, ja Venäjä on osoittanut olevansa sekä äärimmäisen epäluotettava sopimuskumppani että myöskin täysin piittaamaton mistään kansainvälisistä sopimuksista, laeista tai käytännöistä.

Kyse ei ole enää siitä, hyökkääkö Venäjä Ukrainaan. Kyse on siitä, milloin Venäjä sen tekee.

Madama Butterfly

Espoon perhetragedian taustan - miksi siinä kävi kuten kävi - valottamiseen lienee parasta lähestyä asiaa oopperan keinoin.

Maailman tunnetuin rakkaustarina, joka päättyy tragediaan, lienee Romeo ja Julia. Mutta toinen, traagisempi joskin vähemmän tunnettu, lienee Madama Butterfly, Giacomo Puccinin rakastettu ooppera, joka sai ensiesityksensä 1904.

Teos sijoittuu Meidzi-kauden Japaniin, ja kertoo nuoren japanilaisnaisen, Madama Butterflyn, ja amerikkalaisen laivaston luutnantti Pinkertonin traagisesta rakkaustarinasta. Pinkerton on tyypillinen amerikkalainen häntäheikki, kun taas toinen miespäähenkilö, konsuli Sharpless, puolestaan tuntee japanilaisen kulttuurin läpikotaisin ja varoittaa Pinkertonia leikkimästä Madame Butterflyn tunteilla. No, siinä käy miten käy, ja tuloksena on funshi - itsemurha hyvityksenä häpeästä. Pinkerton pettää Butterflytä, menee Amerikassa naimisiin, ja lopuksi Butterfly tappaa itsensä samalla tantólla millä hänen isänsä on tehnyt seppukun.

Madame Butterfly on usein nähty seksistisenä, rasistisena tai chauvinistisena oopperana, mutta Giacomo Puccini ja libreton kirjoittaja Luigi Illica ovat aidosti tunteneet itämaista kulttuuria. Ooppera ei ole sen enempää seksistinen, rasistinen kuin muutoinkaan bigotistinen, vaan kuvaa itämaista kulttuuria ja itämaisen ihmisen mielenlaatua äärimmäisen realistisesti, joskin kaunistellen. Todellisuudessa Madama Butterfly olisi surmannut loppukohtauksessa myös poikansa - boshi-shindzu. Loppukohtausta kaunisteltiin, ettei se olisi länsimaisille katsojille niin shokeeraava kuin mitä se todellisuudessa olisi ollut.

Feministit ovat usein nähneet Madama Butterflyn äärimmäisen seksistisenä ja rasistisena oopperana, ja loppukohtauksen ikäänkuin "hankkiutumisena eroon alistuvasta feminiinisestä taakasta". Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta - Madama Butterflyn hahmo on hyvin todenmukainen, eikä kyse ole heikosta naiseudesta vaan vahvasta.

Kaakkois-Aasian kulttuurit ovat häpeäkulttuureja. Toisin kuin Lähi-Idän kunniakulttuurit, jotka syntyvät anarkiassa ja silloin, kun laki ja keskusvalta on heikko ja omaisuutta vähän tai se kulkee ihmisten mukana, häpeäkulttuuri syntyy silloin, kun laki on voimakas ja siihen liittyy vahva uskonto sekä yhteisölliset vertikaaliset siteet. Kunniakulttuureissa siteet ovat horisontaalisia - vertaisten välisiä; häpeäkulttuureissa vertikaalisia, ylempien ja alempien välisiä. Kunniakulttuurit ovat poikkeuksetta äärimmäisen väkivaltaisia ja kunniakulttuurin kantava voima on pelko; häpeäkulttuurit ovat rauhallisia ja niissä puolestaan kantava voimna on kunnioitus.

Madama Butterfly oli häpeäkulttuurin lapsi. Kauko-Idän kulttuureissa avioliitto otetaan hyvin vakavasti, ja naisen velvollisuus (giri) on pitää avioliitto koossa. Siihen kuuluu myös ehdoton alistuminen miehelle ja hänen kaikkien toiveittensa täyttäminen. Tämä ei ole seksististä käytöstä, toisin kuin feministit väittävät, vaan rinnastettavissa liiketoimintaan ja kyseessä on epäsuora vallankäyttö. Miehen velvollisuus puolestaan on pysyä uskollisena vaimolleen ja olla siekkailematta toisten miesten vaimojen kanssa (prostituoidut ovat poikkeus) ja pitää huolta vaimostaan.

Madama Butterflyn asetelma oli, että Madama Butterfly tiesi mikä hänen girinsä oli, ja pyrki täyttämään sen. Pinkerton puolestaan oli huithapeli, ja hän rikkoi oman girinsä, vaikka Sharpless oli ehdottomasti varoittanut häntä tekemästä sitä. Pinkerton rikkoi oman aviollisen velvollisuutensa - pitää huolta puolisostaan ja olla tekemättä oharia. Mutta koska hän oli ulkomaalainen, gaijin, niin giri ei koskenut häntä, vaan se jäi yksinomaan Madama Butterflyn harteille.

Ja tätä giri-käsitettä kuvataan myös Saburó Sakain "Samuraissa". Saburó oli haavoittunut, toisesta silmästään sokea, ja hän uskoi, ettei hänestä enää olisi lentäjäksi. Hän siis oli enää "puolikas miestä" ja hän uskoi, ettei hän kykenisi huolehtimaan Fudziko Niorista, johon hän oli tulenpalavasti rakastunut. Hänen velvollisuudentuntonsa oli voimakkaampi kuin hänen sydämensä ja rakkautensa. Hän kieltäytyi avioliitosta, koska hän tiedosti, että hän rikkoisi girinsä Fudzikoa kohtaan. Tuloksena oli, että sekä Saburón että Fudzikón sydämet särkyivät, mutta Fudzikon kasvot säilyivät, ja molempien giri säilyi koskemattomana. Kirjan loppupuolella Hatsuyo saa sitten ylipuhuttua Saburón avioliittoon kanssaan. Tietäen, että Japani oli häviämässä ja että hän saattaisi kaatua koska tahansa, hän suostui. Saburón giri Japania ja Japanin laivastoa kohtaan oli voimakkaampi kuin hänen girinsä Hatsuyota kohtaan, ja se, että Hatsuyo jäisi leskeksi jos Saburó kaatuisi, olisi pienempi paha kuin että Saburó selviäisikin hengissä, ja olisi työkyvytön ja Hatsuyon elätettävänä.

Ja Madama Butterfly myös tiedostaa oman girinsä. Sillä ei ole merkitystä, että luutnantti Pinkerton on häntäheikki. Madama Butterfly, samurain tytär, pyrkii täyttämään velvollisuutensa, tietäen vallan hyvin että se velvollisuus on mahdotonta täyttää ja että epäonnistumisen hinta on itsemurha. Se on hänen velvollisuutensa - avioero on Kauko-Idän kulttuureissa katastrofi, ja se on aina naisen syy, jollei toisin osoiteta. Eronnut vaimo on hylätty vaimo, kunniaton, lutka. Madama Butterfly ei tee itsemurhaa siksi, että hän on heikko. Hän tekee sen, koska hän on vahva - hän on samurain tytär, ja hän osoittaa vahvuutensa sillä, että pitää giriään tärkeämpänä kuin henkeään. Ja tämä on asia, jota kukaan länsimaalainen ei tähän mennessä ole ymmärtänyt.

Me länsimaalaiset emme ymmärrä itsemurhaa, emmekä varsinkaan itämaista itsemurhakulttuuria. Meille itsemurha on katastrofi, ainoa anteeksiantamaton synti, yksisuuntainen matkalippu Helvettiin, katastrofi. Kristinusko on ottanut ehdottoman kielteisen suhteen itsemurhaan sen jälkeen kun juutalaisuus puolestaan hyväksyi sen (vrt. tapaus Saul Gilboan vuorella). Mutta itämainen ihminen ei ajattele näin. Hänelle itsemurha on vain yksi kuolintapa muiden joukossa, eikä siihen liity mitään sen kummempia tunteita. Veri puhdistaa häpeän, ja kasvonsa menettäneen ihmisen ainoa tapa puhdistautua on riistää oma henkensä ja toivoa parempaa jälleensyntymää. Itsemurha on velvollisuus kasvonsa menettäneelle ihmiselle tällaisessa yhteisöllisessä kulttuurissa. Hylkiö ei pelkästään vedä lokaan omaa nimeään, vaan myös sukunsa.

On sanomattakin selvää, että boshi-shindzun riski on kautta aikojen ollut valtava yllyke miehille olla uskollisia. Pettäessään vaimoaan mies riskeeraa kaiken - mukaanlukien omat lapsensa. Ja siksi avioerot ovat äärimmäisen harvinaisia. Ja mies, jonka puoliso on surmannut itsensä, on koko loppuikänsä merkitty mies - hän ei ehkä ole menettänyt kasvojaan, mutta uskottavuutensa aivan varmasti. Tämä on ollut omiaan lujittamaan perheitä ja ehkäisemään syrjähyppyjä. Siksi itämaissa ei ole samanlaista pettämisen ja avionrikkomisen kulttuuria kuin länsimaissa.

Espoon tapauksessa kyse oli juuri tällaisesta boshi-shindzusta, laajennetusta itsemurhasta. Sitä on käsitelty tarkemmin edellisessä masuuninlaskussa. Nainen katsoi pettäneensä oman girinsä (kiinaksi käytettäisiin toki eri termiä) ajautuessaan avioeroon. Hänelle ainoa mahdollinen tie ulos tästä umpikujasta oli itsemurha.

Me tiedämme, että japanilaiset sotilaat taistelivat kuolemaan saakka ja että kun kaikki oli menetetty, he tapattivat itsensä järjettömissä banzai-iskuissa. Kyse ei ole siitä, että he olisivat olleet aivopestyjä, vaan siitä, että japanilaisessa kulttuurissa antautuminen merkitsi kasvojen menetystä, ja että kuolema oli pienempi paha. Sotilaalliselta kannalta tämä oli täysin älytöntä, ja Saburó Sakai kritisoi tätä kulttuuria voimakkaasti - hän lensi haavoittumisestaan huolimatta sodan loppuun saakka, ja tunsi vihollisensa - ja se johti mielettömään mieshukkaan. Mutta myös amerikkalaiset amiraalit tiesivät asian. Monilla amerikkalaisyksiköillä olikin pysyväiskäskynä, ettei toivottomaan tilanteeseen joutuneiden japanilaisten itsemurhaa saanut estää, eikä heitä pitänyt yrittää ottaa vangiksi. Ja tämä kulttuuri johti myös atomipommeihin. Japani ei olisi antautunut ilman atomipommeja. Heidän kulttuurinsa oli niin kipeä, että he olisivat taistelleet kotisaarillaan vaikka bokkeneilla ja bambukeihäillä ja tapattaneet itsensä läjäpäin ennenkuin olisivat antautuneet. Operaatio Olympic olisi vaatinut satojentuhansien amerikkalaisten ja kymmenien miljoonien japanilaisten hengen. Vasta keisarin henkilökohtainen käsky ja poikkeava, outo tilanne - atomipommit - antoi japanilaisille mahdollisuuden taipua mahdottomaan.

Silloin kun boshi-shindzu tapahtuu, kyse ei ole naisen kostosta miehelleen eikä siitä, että hän haluaisi riistää mieheltään lapset. Kyse on kasvojen menettämisestä, sen hyvittämisestä omalla verellä, ja siitä, että lapset säästyvät kasvamasta häpeässä, halveksunnassa ja tahriutuneina. Itsemurha ei ole pakenemista!. Päinvastoin, se on äärimmäisin velvollisuudenotto. Itsemurhalla petetty vaimo ottaa täyden velvollisuuden siitä, että hän oli kykenemätön ylläpitämään avioliittoa ja osoittaa ottavansa vastuun.

Entäpä tulevaisuus? On varmaa, että tulemme näkemään Espoon tragedian kaltaisia tapahtumia vielä tulevaisuudessakin - aivan samoin kuin tulemme näkemään Lähi-Idän läpeensä kipeistä macho- ja kunniakulttuureista tulevien ihmisten osalta kunniamurhia ja kunniaväkivaltaa. Länsimaiset miehet menevät Kauko-Idän tytärten kanssa naimisiin, tuntematta häpeäkulttuuria ja girin käsitettä. Mutta kuitenkaan asia ei ole niin pelottava kuin voisi olettaa. Aasialaisten naisten ja länsimaisten miesten avioliitot pääsääntöisesti ovat hyvin kestäviä - ei vähiten siitä syystä, että kyseiset miehet, jotka valitsevat aasialaissyntyisen naisen, yleensä eivät ole häntäheikki- tai pettäjäainesta, vaan pikemminkin hyvin monogaamisia. Parhaimmillaan tällainen liitto on äärimmäisen kestävä, mutta pahimmillaan tuloksena on boshi-shindzu.

Joka suhteessa murheellinen tapaus

Espoon kolmoissurmaaja Yu-Hsiu Fu (pinyinillä translitteroituna Yuxiu Fu) sai elinkautisen.

Kolmesta murhasta.

Taiwanilaissyntyisellä espoolaisnaisella oli käynnissä hyvin riitaisa avioeroprosessi, ja hän surmasi kolme lastaan huumaamalla ja kuristamalla heidät. Tämän jälkeen hän itse yritti itsemurhaa, mutta hänet pelastettiin. Uhreiksi joutuivat kahdensanvuotiaat kaksostytöt ja kaksivuotias poika.

Länsimaisittain tutkittuna asiassa ei ole mitään epäselvää. Äiti murhasi hyvin julmalla tavalla omat lapsensa, ja tekijästä ei ole epäselvyyttä, eli tuomio tulee murhasta. Koventavana asianhaarana voidaan nähdä halu kostaa puolisolleen.

Mutta jos tarkastelemme asiaa itämaisittain, niin asia on kristallinkirkas: äiti toimi juuri niinkuin rakastavan äidin oletetaan toimivankin.

Syy on siinä, että itämaiset kulttuurit ovat häpeäkulttuureita. Kasvojen säilyttäminen on kaikki kaikessa ja häpeään joutuminen on kuolemaa pahempi kohtalo. Häpeä voidaan hyvittää vain kuolemalla. Mikä ei sinänsä ole mikään issue, itämaisen lähtökohdan mukaan siitä seuraa vain jälleensyntymä ja aloittaminen puhtaalta pöydältä. Itämainen ihminen ei arvosta Homo sapiensin lihallista elämää samalla tavoin kuin länsimainen eikä pidä sitä korvaamattomana, toisin kuin länsimaissa, jossa sekä kristityt että ateistit uskovat, ettei ihminen elä kuin kerran. Tämä on länsimaissa johtanut hirveään kuolemanpelkoon ja kuoleman kieltämiseen.

Itämaissa aviovaimolta - ja äidiltä - odotetaan täyttä uskollisuutta. Vastineeksi hän odottaa, että mies (hänen puolisonsa siis) on hänelle uskollinen ja elättää perheen. Yksinhuoltajuus, mikäli se ei johdu leskeydestä, on valtava häpeä ja avioero kuolemaa pahempi asia. Ja taustalla oli riitaisa avioero. Ei ole vaikeaa tehdä valistunut arvaus, että Yu-Hsiu Fu koki toisaalta joutuneensa hirvittävään häpeään sekä yksinhuoltajuuden että toisaalta avioeron takia. Se olisi sinänsä jo monelle riittävä syy itsemurhaan ja häpeän sovittamiseen omalla hengellä. Varmasti häpeää on lisännyt vielä se, jos hän on omaksunut ns. perinteisen naisen roolin - kotiäitinä, eikä hänellä ole vieraalla maalla ollut ihmissuhteita eikä kontakteja.

Miksi sitten lapset? Vastaus löytyy japanin kielestä.

Japani on vertaansa vailla, kun etsitään termejä erilaisille itsemurhille. Ja tässä tapauksessa kyseessä oli bonshi-shindzu, äidin ja lasten yhteisitsemurha. Äiti surmaa lapsensa säästääkseen heidät häpeältä - kasvamiselta häpeässä ja varttumasta häpeän lapsiksi ja hyvittääkseen tekonsa lopulta riistää hengen itseltään. Ja tämä sama toimintatapa on perinteistä myös Kiinassa ja Koreassa.

Yu-Hsiu Fu toimi juuri täsmälleen kuten hänen kulttuuripiirissään rakastavan äidin oletetaan toimivan. Hän itse yritti myös itsemurhaa.

Miksi hänet pelastettiin? Miksi hänen kärsimyksiään haluttiin vain lisätä? Olemmeko me jotain synnynnäisiä sadisteja, kun emme salli kuolemaa etsivän onnettoman naisen kuolla - ja kaupan päälle laitamme hänet vankilaan? Jos ja kun kasvojen menettäminen ja häpeä on hänen kulttuurissaan kuolemaa pahempi asia, niin miksei hänen yksinkertaisesti vain annettu kuolla?

Ruukinmatruuna itse on joskus todennut olleensa suisidiaalinen ja katsoneensa kuolemaa silmästä silmään. Ja hän hyväksyy kuoleman täysin osana elämää. Hänelle itsemurhassa ei ole mitään omituista eikä häpeällistä eikä se ole mikään issue. Se on täysin hyväksyttävä tapa lähteä pois tästä murheen alhosta, eikä ruukinmatruuna ole laskenut sitä pois potentiaalisten kuolintapojensa joukosta.

Miksi me emme salli peruuttamattomaan umpikujaan joutuneelle ihmiselle mahdollisuutta riistää itse omaa henkeään? Kukaan ei ole kysynyt meiltä, haluammeko me tulla tänne - miksi me tarvitsisimme luvan täältä poistumiseen? Olemmeko me länkkärit varmasti oikeassa oman käsityksemme kanssa ja kaukoitämaalaiset väärässä?

Yu-Hsiu Fu joutuu nyt elämään lopun elämäänsä - ehkä viisikymmentä vuotta - vieraalla maalla, vankilassa, ilman ihmissuhteita, ilman mitään toivoa paremmasta, tietoisena siitä että hän surmasi lapsensa, ja miehensä sekä tämän suvun vihat niskassaan. Miksei hänen annettu kuolla?

Se olisi ollut pienemmän riesan tie tässä tilanteessa.

Lisäys 27. 8. 2008 klo 18:50

Valistunut arvaus osui oikeaan, eli siinä kävi ns. huonoimmalla mahdollisella tavalla. Naisella ei ollut muita ihmissuhteita kuin lapsensa, hän oli kielitaidoton, hänen appivanhempansa eivät pitäneet hänestä - ja hänen taiwanilainen sukunsa oli hylännyt hänet. Hänet oli ajettu tilanteeseen, jossa hänellä ei kertakaikkiaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin bonshi-shindzu eli lähteä tästä maailmasta oman käden kautta ja viedä lapset mukanaan.

Kaikenkaikkiaan hyvin, hyvin, murheellinen tapaus.

Näin naapurissa, osa II

Venäjä sanoutuu irti kansainvälisen talouden poliittisista rajoitteista.

Veli venäläinen on siis keksinyt omaan jalkaan ampuvan sarjatulikanuunan.

Sillä talouspohjalla, mikä Venäjällä on, ei kannata alkaa uhittelemaan rikkaammilleen. Kapitalisti kun saattaa närkästyä siitä, että joku alkaa fuskaamaan.

Köyhän on syytä olla nöyrä, sillä muuten voi iskeä luonnonvarojen kirous.

Näin naapurissa

Pääomapako ajaa venäläisyrityksiä ahtaalle.

Mutta tämänhän me tiesimme jo - sota on aina pahaksi bisnekselle ja uhittelu NATO-maille tietää taloudellista katastrofia. Tuo ei ollut edes yllätys.

Tilanne on täsmälleen sama kuin Japanissa 1937 - Japanin aggressiivisen ja imperialistisen politiikan vuoksi USA ja Britannia panivat pääomahanat kiinni, ja Japani luisui taloudelliseen katastrofiin, josta se yritti selvitä julistamalla 1941 sodan lähes kaikille naapureilleen. Ja turpaanhan siinä tuli.

Elämme TODELLA mielenkiintoisia aikoja, ikävä kyllä.

Päivän mietelmä

Yhdelläkään sellaisella ihmisellä, joka ei itse ole valmis kiipeämään kehään ja riskeeraamaan omaa nahkaansa mustelmien, luunmurtumien ja muiden vammojen osalta, ei ole minkäänlaista moraalista oikeutta nauttia kamppailu-urheilun katsomisesta.

Kamppailulajeihin liittyy aina loukkaantumisen ja vammautumisen vaara, ja kamppailu-urheilijat tietävät sen. He harrastavat lajiaan tietoisena siitä, että vammoja voi tulla. Siksi on moraalisesti väärin antaa kenenkään nauttia toisten riskinotosta ilman, että on itse valmis samaan.

Koskee myös sitten jääkiekkoa.

Surusilmäinen itsemurhapommittaja

Kaikki itsemurhapommittajat eivät ole kiiluvasilmäisiä fanaatikkoja, jotka Allahu ahkbaria huutaen intomielin pyrkisivät räjäyttämään itsensä ja tusinoittain muita jonnekin toiseen kinkeripiiriin.

Irakissa eilen antautui teini-ikäinen tyttö poliisille. Hänet oli vyötetty räjähdyspanosvyöhön, ja käsketty menemään läheisen koulun ovelle odottamaan lisäohjeita. Arvioiden mukaan 13–17-vuotias pommivyötä kantanut tyttö ilmiantoi itsensä poliisille Baquban kaupungissa Irakissa. Yhdysvaltojen armeijan mukaan tyttö oli lähestynyt Irakin poliisia, kertonut pommista, ja sanonut, ettei hän halua räjäyttää itseään. Tämän jälkeen poliisi irrotti pommivyön tytöstä. Viranomaisilla ei ole vielä tietoa siitä, oliko tyttö pakotettu itsemurha­pommittajaksi, vai oliko hän ollut vapaaehtoinen.

Ruukinmatruunalla alkoi välittömästi raksuttamaan tämän tapauksen lukiessaan, ja se pieni kirkonkellon kokoinen hälytyskello alkoi kilistä hänen päässään. "Vanhempi naishenkilö?" "Läheisen koulun?"

Itsemurhaiskut eivät sodankäynnissä ole mikään uusi keksintö, ja jokaisen lukijan luulisi tietävän japanilaiset itsemurhalentäjät, kamikazet, ja myös banzai-iskut. Ruukinmatruuna kieltäytyy ottamasta mitään moraalista kantaa itsemurhaa kohtaan; hän on itse ollut joskus suisidiaalinen, ja hänen uskonnossaan itsemurha ei eroa mitenkään mistään muustakaan kuolintavasta. Itsemurha siis sellaisenaan on täysin luvallinen ja hyväksyttävä tapa lähteä tästä murheen alhosta - se johtaa vain jälleensyntymään, ei muuta. Better luck next time, hänellä on tapana sanoa.

Mutta ruukinmatruuna luki, veljensä yllytyksestä, lapsena Saburó Sakain kirjan Samurai, jota pidetään ilmailukirjallisuuden klassikkona. Vaikka kyseessä oli selkeästi poikakirja, siinä on kuitenkin kaunis rakkaustarina (Saburo ja Hatsuyo), ja rivien välistä on luettavissa ankaraa kritiikkiä sekä japanilaista militarismia että myös sitä yhteiskuntaa ja kulttuuria, joka synnytti kamikaze-iskut, kohtaan. Sakai oli ensisijaisesti sotilas; hän ajatteli samurain, sotilaan, tavoin. Hän hyväksyi mahdollisuuden kuolla ja oli valmistautunut siihen, mutta hän vierasti ja kammoksui ajatusta itsensä tapattamisesta ehdoin tahdoin, itsemurhana. Hän oli selkeästi 1900-luvun, ei 1100-luvun, sotilas. Hänelle se, että nuoret miehet lähetetään tappamaan itsensä, oli täysin järjetöntä, ja hänestä se kulttuuri, joka palvoi toisaalta arvojärjestystä ja hierarkiaa ja toisaalta piti sotamiehiä, aliupseereita ja nuoria upseereita pelkkänä tykinruokana, oli hyvin kipeä. Hänen mukaansa myös itsemurhaisku on yllätystaktiikka - se toimii kerran, ehkä kahdesti, mutta sen käyttäminen kuukaudesta toiseen on pelkkää miesten haaskaamista. Sakai itse otti osaa lennolle, jossa kaikkien lentäjien yksinkertaisesti käskettiin kuolla. Hänen onnensa oli, etteivät he löytäneet maalia...

Mutta ajatus itsemurhaiskuista on yhtä vanha kuin yhteisöllinen, kollektiivinen, kulttuurikin. Itsemurhaiskujen filosofia lähtee siitä, että yhteisö uhraa yhden jäsenensä, jotta muut saavat elää - tämä yksi jäsen vie kuollessaan mahdollisimman monta vihollisyhteisön jäsentä kuolemaan. Tehtävä on tälle yksilölle kunnia-asia ja hänen perheensä saa siitä valtavasti mainetta ja kunniaa. Yksilöltä itseltään ei tietenkään kysytä yhtään mitään. Yleensä myös itsemurhaisku on tapa lunastaa oma tahrattu kunnia takaisin - häpeä pestään pois verellä.

Islamilaisella terrorismilla on alusta alkaen ollut yksi erityispiirre. Se pyrkii iskemään niin, että iskuissa kuolee mahdollisimman paljon siviilejä. Se ei piittaa siitä, ovatko iskut sotilaallisesti mielekkäitä tai edes järkeviä; olennaista on kuolonuhrien maksimointi.

Ja Saburó Sakain sanat ovat käyneet täyteen toteen: itsemurhaisku on yllätystaktiikka, joka toimii kerran, ehkä toisenkin, mutta ei kuukausitolkulla. Eikä se varsinkaan toimi sellaista vihollista vastaan, joka on ammattitaitoinen ja osaa varautua sitä vastaan. Ja USA:n armeija on tällainen.

Islamilaisten itsemurhapommittajien iskut USA:n joukkoja vastaan tyrehtyivät lähes täysin vuoden 2004 jälkeen. Amerikkalaisia kuolee ehkä jos he sattuvat joutumaan väärään aikaan väärään paikkaan, mutta itsemurhaiskuissa heitä kuolee vähän. Suurin osa itsemurhaiskuista tehdään omaa siviiliväestöä vastaan, ja nimenomaan pehmeitä maaleja, kuten lapsia, naisia ja vanhuksia vastaan. Ero kamikaze-hyökkäyksiin on huimaava: kamikaze-iskuissa kohteena oli aina "kova" maali - sota-alus, vihollisen asevoimat, jotka kykenivät ampumaan takaisin ja ampuivatkin, kun taas islamilainen itsemurhaterrorismi iskee siviilikohteisiin. Muslimeista ei ole samuraiksi.

Miksi sitten itsemurhaiskujen kohteena on oma siviiliväestö? Kun pidetään mielessä, että kaikkien osapuolten, paitsi USA:n, Irakin hallinnon ja Baath-puolueen, tavoitteena on sisällissota, niin itsemurhaiskut ovat siviiliväestön terrorisoimista alistumaan terrori-iskujen harjoittajan alamaisiksi, pakottamista tottelevaisuuteen. Ja tämän vuoksi iskut tehdään kaikkein heikoimpia ja haavoittuvaisimpia maaleja - puolustuskyvytöntä siviiliväestöä - vastaan.

Baqubassa antautuneen tytön kohteena oli koulu - siis lapset. Hänen piti posauttaa itsensä Alfa Centauriin ja viedä iso määrä kaikkein puolustuskyvyttömimpiä ja haavoittuvaisimpia, siis lapsia, vastaan.

Me länsimaalaiset pidämme tuollaista äärimmäisen pelkurimaisena, raukkamaisena ja alhaisena toimintatapana. Teinityttö - potentiaalinen äiti siis, jolla on koko elämä edessään - pannaan tappamaan itsensä ja siinä sivussa murhaamaan valtava määrä viattomia lapsia. Mutta kun tarkastelemme asiaa vastapuolen näkökulmasta, tilanne ei olekaan niin yksinkertainen.

Tyttö oli kollektiivisen kulttuurin lapsi. Kollektiivisiin, yhteisöllisiin, kulttuureihin liittyy aina kaksi asiaa: 1) totteleminen ja 2) kunnian käsite. Yhteisölliset kulttuurit poikkeuksetta ovat hyvin misogyynisiä ja miessikasovinistisia. Aina. Yhteisöllisissä kulttuureissa naisella on pelkkä seksilelun, panopuun ja kotiorjan asema, ja tyttö on isälle pelkkä menoerä - hänet pitää naittaa, häät maksaa ja antaa myötäjäiset. Niinpä yksinkertainen ja kätevä tapa päästä itsepäisestä ja nenäkkäästä tytöstä eroon on ilmoittaa hänet vapaaehtoiseksi itsemurhaiskuun. Näin perhe saa valtavan määrän mainetta ja kunniaa - se on uhrannut yhden jäsenensä ja saanut marttyyrin riveihinsä - ja pääsee eroon hankalasta tytöstä, joka on pelkkä riesa. Samalla saadaan iskettyä vihollisen taistelumoraaliin tappamalla sitä, mikä on sille kaikkein arvokkainta, lapsia. Kolme kärpästä yhdellä iskulla. Kaupan päälle islamilaisissa maissa se, että mies koskee vieraaseen naiseen, on ehdoton tabu: miespuoliset itsemurhapommittajat ovat aina heikommilla kuin naispuoliset, koska he jäävät helpommin kiinni. Ja Irakin poliisi on jo oppinut omasta puolestaan...

Siksi Irakin insurgentit ovat siirtyneet itsemurhaiskuissaan enemmän ja enemmän naisten käyttämiseen marttyyreina.

Mutta valitettavasti vain naiset eivät ole mitään robotteja tai orjia, vaan heilläkin on oma tahto ja hekin osaavat ajatella. Ja tuo teinityttö ei halunnut kuolla yhteisönsä typeryyden ja kivikautisten kunniakäsitysten takia. Sanotaan, että juuri naisissa on muutos, ja tuo nuori nainen otti muutoksen omiin käsiinsä. Hän petti yhteisönsä, hän petti perheensä ja hän petti sukunsa, ja allekirjoitti näin oman kuolemantuomionsa - mutta hänellä ei ollut mitään menetettävää. Hän mieluummin otti valtavan riskin antautumisesta, sukunsa pettämisestä - ja siitä seuraavasta hirvittävästä kuolemasta oman perheen miesten käsissä - kuin murhasi valtavan määrän viattomia lapsia.

On itsestäänselvyys, että nyt tuon isän pyhä velvollisuus on kunniamurha. Hänen on pakko tappaa tyttärensä, jotta hänen perheensä kasvot saataisiin pelastettua. Tytär käyttäytyi tottelemattomasti ja veti perheensä maineen lokaan. Hän tuotti valtavan määrän häpeää perheelleen. Koko perheen kasvot menetetään, jollei isä tapa tytärtään. Tai joku veljistä tapa häntä.

Tyttö oli tilanteessa, jossa hän saattoi vain hävitä. Joko hän tekisi itsemurhan ja kuolisi silmänräpäyksessä, vieden mukanaan valtavan määrän viattomia lapsia - tai sitten menettäisi kunniansa, josta seuraisi kunniamurha ja kuolema jollakin hirvittävällä, hitaalla ja tuskallisella tavalla oman isänsä käsissä. Silti hän valitsi sen, mitä hänen sydämensä ja empatiankykynsä sanoi - otti kunniamurhatuksi tulemisen niskoilleen, jotta iso määrä viattomia lapsia säästyisi.

Kulttuurirelativismin yksi parhaita puolia on siinä, että se sallii täysin kyynisen ja mistään piittaamattoman asioiden tulkinnan - jolla saadaan myös vieraita kulttuureja täysin kritiikittömästi ihailevien humanistien tekopyhyys riisuttua alastomaksi ja paljastettua. Kulttuurirelativistisesti emme voi sanoa, onko kunniamurha oikein vai väärin - se vain on, kuten emme voi myöskään tuomita itsemurhaiskuja. Ne, samoin kuin sukupuolielimien silpominen, naisen pitäminen kotiorjana, seksileluna ja synnytyskoneena, pyhä sota, vääräuskoisten tappaminen ja pakkokäännytykset sekä orjanomistajayhteiskunta, yksinkertaisesti kuuluvat tuohon kulttuuriin, eikä meillä ole oikeutta tuomita niitä?

Vai onko sittenkin? Jos hylkäämme kulttuurirelativismin - ja subjektivismin - ja nojaamme tiukasti kulttuuriobjektivismiin, ainoa miten voimme tarkastella tekoja, on tutkia mihin niiden seuraukset johtavat. Ja kulttuuriobjektivismin pohjalta voimme sanoa, että on olemassa parempia kulttuureja ja huonompia kulttuureja, on olemassa sivistyneitä ihmisiä ja brutaaleja raakalaisia. Ei niin, että oma kulttuurimme olisi välttämättä paras kaikessa, mutta objektiivisilla mittareilla mitaten voimme katsoa, mikä on tilanne. Ja juuri näillä samoilla mittareilla mitaten meillä myös on oikeus pitää joitakin kulttuureja barbaarisina, raakalaismaisina ja arvottomina. Hedelmistään puu tunnetaan, sanoi eräs ajattelija.

Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, kannibalismi on pelkkä makuasia.

Jotkut eivät koskaan opi

Ja taas vaaditaan alkoholin hinnankorotuksia.

Jotkut eivät tosiaankaan koskaan opi.

Karhunpoika karjahtaa, osa III

Georgian tilanne alkaa olla sillä mallilla, että nyt on aika arvioida Venäjän politiikkaa isommassa perspektiivissä.

Kenellekään ei tässä vaiheessa pitäisi olla enää epäselvää, että Venäjä on astunut takaisin Neuvostoliiton saappaisiin. Se on jälleen alkanut käyttäytyä gangsterin elkein, sillä maailmanhistoriassa suurvallat ovat aina käyttäytyneet kuin gangsterit ja pienvallat kuin prostituoidut. Jo Machiavelli tajusi tämän, ja joka ainoan humanistinkin pitäisi ymmärtää asia. Venäjä siis käyttäytyy gangsterin tavoin, sillä se on perinteinen suurvaltojen tapa toimia.

On sanottu, että silloin kuin Venäjä on heikko, sen naapurit tuntevat itsensä turvalliseksi, ja kun Venäjä on vahva, sen naapurit tuntevat itsensä turvattomiksi. Tämä on syy, miksi kaikki Venäjän rajanaapurit pyrkivät kilvan NATOn jäseniksi - Venäjä on osoittautunut äärimmäisen epäluotettavaksi kumppaniksi. Venäjällä on kuitenkin kaksi naapuria, joihin se on aina voinut luottaa, ja ne ovat Suomi ja Bulgaria. On väitetty, että Todor Zhvivkov oli suunnitellut järjestävänsä kansanäänestyksen Bulgarian liittymisestä Neuvostoliittoon - eikä kyseessä ollut mikään sosialistimaille tyypillinen lavastevaali - ja todennäköisesti kansanäänestyksen tulos olisi ollut "jaa" liittymiselle.

Mutta Georgian soppa osoitti, että Venäjän johtajilla on täysin feodalistinen maailmankuva. Venäjän johtajat käyttäytyvät kuin feodaaliruhtinaat - kun ainoa työkalu on miekka, kaikki ongelmat näyttävät örkeiltä.

Neuvostoliiton kolhoosi- ja sovhoosijärjestelmää on usein verrattu 1100-luvun maaorjuuteen, ja sitähän se tosiasiallisesti olikin: kolhoositalonpojat olivat käytännössä turpeeseen sidottuja, heillä oli pakkotyövelvoite, he eivät saaneet poistua kolhoosista ja heillä ei ollut muutto-oikeutta. Kolhoositalous oli aivan täysin 1100-luvun maaorjuutta 1900-luvun teknologialla höystettynä. Samalla tavoin neuvostojohtajat itse omaksuivat pöyhkeilevän feodaaliruhtinaan elämäntavan ja eristäytyivät kansastaan Kremliin kuin feodaaliherrat linnaansa. Mitäpä siis kommunismi oli kuin uusmaaorjuutta ja uusfeodalismia?

Ja Venäjä on osoittanut olevansa Neuvostoliiton jatkumo.

Venäjällä toteutettu "vallan vertikalisointi" on merkinnyt sitä, että Kreml on ottanut kuristusotteen talouselämästä ja tiedotusvälineistä. Venäjän voimakas talouskasvu on johtunut yksinomaan alkutuotannosta - jalostus- ja palvelusektori ovat supistuneet ja Venäjä deindustrialisoitunut voimakkaasti. Venäjä on kansainvälisessä katsannossa yksinomaan öljyntuottajamaa - siis raaka-aineen tuottaja, alkutuotantomaa. Venäläiset ovat myös osoittautuneet erittäin epäluotettaviksi kauppakumppaneiksi, sillä he ovat usein kaapanneet ulkomaalaisten tekemät yritykset ja investoinnit itselleen hyvin likaisilla tempuilla. Venäjä ei enää ole houkutteleva investointikohde; kapitalismin tärkein edellytys on luottamus, ja venäläisiin ei voi luottaa. Tilanne on aivan sama kuin 1930-luvun Neuvostoliitossa, jossa NEP-kauden päättyminen merkitsi valtion kuristusotetta taloudesta.

Ja alkutuotanto, monopolit, vallanpitäjien säätely talouselämässä, tullimuurit ja erilaiset veroluontoiset maksut - nuo kaikki ovat feodaalitalouden tunnusmerkkejä ja esiintyvät feodaalisessa yhteiskunnassa. Siinä, missä perinteisessä länsimaailmassa yritysmaailman ja talouden esteitä on jatkuvasti purettu ja vapaakauppa on ideaali, Venäjä kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan - kohti kontrollitaloutta.

Ja tämä ei ole hyvä merkki. Se on merkki siitä, että talouden voimavarat valjastetaan maan re-militarisoimiseen, aivan kuin Neuvostoliiton aikana.

Siinä ei ole sinänsä mitään ongelmaa, että Kremlin johtajilla on feodalistinen maailmankuva. Mikä siinä, haaskatkoon Venäjä varansa aseisiin, ja mitä enemmän, sitä nopeammin Venäjän talous romahtaa lopullisesti - alkutuotantoon. Ongelma on siinä, että Kremlin johtajat kuvittelevat, että myös kaikilla muillakin maailman johtajilla olisi feodalistinen maailmankuva. Kreml tavoittelee suoraa vallankäyttöä, vallanpitoa raa'an fyysisen väkivallan keinoin, kun taas kaikki länsimaiset demokratiat pyrkivät epäsuoraan vallankäyttöön, "management by proxy" tai "dollarin orjuus" eli sitomaan muut maat talouden ja kaupankäynnin sitein itseensä. Ja tämä kuvitelma - siis se, että toiset vallanpitäjät ovat samanlaisia öykkäreitä kuin he itse - on omiaan saamaan aikaan epäluuloa ja epäluottamusta Kremliä kohtaan.

Sanotaan, että Venäjää ei voi ymmärtää järjellä. Ei voikaan, mutta sitä voi ymmärtää tunteilla. Venäjä on toimijana täysin irrationaalinen, mutta se toimiikin täysin tunteittensa varassa, ja sitä voi ymmärtää emotionaalisen älyn kautta.

Venäjä on ollut samassa tilassa kuin Saksa 1930-luvulla - alennustilassa, nöyryytettynä, hajalla - ja Venäjän johtajat ovat havainneet täsmälleen saman asian kuin Hitler ja hänen klikkinsä 1930-luvulla: esitä kansalle suuri vale (Uraa, uusi Njeuvostoliitto on sjuntunut!), kohdista sen mielenkiinto sisäisistä ongelmista ulkoisiin menestyksiin ja lupaa kansalle mahdottomia, niin saat heidät alistumaan lammasmaisesti. Venäjällä hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti, vaan Venäjällä varallisuusjakauma noudattaa lähinnä kehitysmaan luokkarakennetta: Moskovan ja Pietarin ulkopuolella Venäjällä eletään pitkälti vielä tsaarinvallan elintasossa ja olosuhteissa, ja oma perunamaa on ylellisyyttä. Tälle köyhälistölle Venäjän ulkoinen suuruus ja mahti vetoaa heidän tunteisiinsa paljon enemmän kuin se, että on varaa uuteen Toyotaan tai Opeliin.

Venäjä on katkaissut suhteensa NATO:on. Se pelaa nyt upporikasta ja rutiköyhää - se on lähtenyt siitä olettamuksesta, että yhteistyöllä ja kiltteydellä se jää pelkäksi toisen viulun soittajaksi, mutta öykkäröimällä ja käyttäytymällä kansainvälisen koulukiusaajan tavoin ja uhittelemalla väkivallalla se saa respektiä. Varmuudella se saa ainakin inhoa. Jos Venäjän uhkapeli epäonnistuu, se on todella pahasti lirissä.

Venäjällä on käynnissä uususkonnollisuuden, uusvanhoillisuuden ja uusautoritarismin voimakas nousu. Vallan vertikalisointi on merkinnyt valtiokoneiston, apparatin konsolidointia ja lujittamista, ja samalla virkamiehistö on miehitetty jälleen apparatshikeillä, robottimaisesti tottelevilla byrokraateilla. Julkisesta vallasta on samoin puhdistettu, osin demokraattisesti, osin kieroilla tempuilla ja osin täysin väkivaltaisesti, kaikki naiset, intellektuellit ja juutalaiset. Mihail Hodorkovskin tapaus osoitti, että Kreml ei piittaa tippaakaan oikeusvaltion periaatteista, vaan sen vallankäyttö on feodalistista mielivaltaa alastomimmillaan. Venäjän johtajilla on täsmälleen yksi tavoite, ja se on vallassa pysyminen. Ei mitään sen enempää eikä sen vähempää - vallassapysyminen aina maailman tappiin saakka.

Silti Venäjä on sisältä heikko, ja Venäjä tietää sen. Venäjää vaivaa hollannintauti, ja Venäjä on koko ajan muuttumassa entistä enemmän alkutuotantoon nojaavaksi öljyntuottajamaaksi. Venäjä ei ole USA eikä edes Kiina. Nähtäväksi jää, kuinka kauan Venäjällä on varaa jatkaa öykkäripolitiikkaansa ja toimia maailman koulukiusaajana.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kristittyjen salainen ase

Kielletyllä hedelmällä tarkoitetaan jotain sellaista hyödykettä, jonka omistamisesta tai käytöstä käyttäjä saa mielihyvää tai tyydytyksen tarpeilleen, mutta jonka käyttö on joko kielletty tai tehty mahdollisimman vaikeaksi. Ja kuten mainiosti tiedämme, kielletty hedelmä on aina se kaikkein makein.

Ja juuri tämä - se, että ihminen haluaa kaikkein eniten sitä, mikä häneltä on kielletty, mutta minkä hän kokee haitattomaksi tai vaarattomaksi tai jopa mukavaksi - on syy sille, miksi kieltolait eivät toimi. Tämä ihmisen peruspsykologiaan liittyvä ilmiö - se, että ihminen ajattelee ensisijaisesti aina tunteillaan ja vasta toissijaisesti järjellään, merkitsee myös sitä, että ihminen ei ole järkiolento. Ihminen on tunneolento. Ja tämä merkitsee, että ihmistä on mahdotonta saada toimimaan järkevästi, jos vaihtoehtona on toimiminen tunteenomaisesti - tai sitten kyseessä täytyy olla todellinen boddhisattva.

Edellisessä masuuninlaskussaan ruukinmatruuna käsitteli sitä, miten alkoholista on tehty koko 1900-luvun ajan suomalaisille kiellettyä hedelmää. Mutta myös muilla kulttuureilla on kiellettyjä hedelmiään!

Jokainen, joka on ikinä lukenut Raamattua, varmasti tuntee halakhan eli Mooseksen lain. Sen 613 mitzvaa, 365 kieltoa ja 248 käskyä, muodostavat juutalaisen uskonnon pohjan yhdessä suullisen Tooran eli Mishnan kanssa (joka löytyy Talmudista). Ja suuri osa näistä 365 kiellosta koskee kiellettyjä ruokia. Samat kielletyt ruoat löytyvät islamista! Ja tärkeimmät näistä kielletyistä ruoista ovat äyriäiset ja sika. Nämä säännökset rituaalisesta puhtaudesta (kosher) tunnetaan nimellä kashrut.

Kristinusko lakkautti kiellettyjen ruokien listan Apostolien teoissa apostolisella päätöksellä. Tästä päivämäärästä lähtien halakhan puhtaussäännöt eivät ole koskeneet kristittyjä (elleivät he itse ole niitä halunneet noudattaa). Ja niinpä sika, made, ankerias, hevonen, äyriäiset ja mustekalat pääsivät pannasta - ja ovat kuuluneet eurooppalaiseen ruokapöytään sen jälkeen.

Mutta tuossa päätöksessä on jälleen glitch. Pietarin sanat Apt 15:10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? ovat paljonpuhuvat. Pietari itse oli mitä suurimmassa määrin juutalainen ja koko ikänsä tietysti kashrutia noudattanut, mutta hän oli myös ihminen. Ja ihmisenä hän tunsi ihmisten viat ja heikkoudet - ja sen, että kielletty hedelmä oli aina se maukkain. Tuo lausahdus meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa viittaa juuri halakhaan ja sen mitä pikkumaisimpiin kashrut-sääntöihin, joita tietysti on täydennetty mishnalla. Tuo päätös lakkauttaa halakha tältäosin on ollut äärimmäisen viisas pitkällä aikavälillä.

Ja jälleen se kielletty hedelmä on ollut se kaikkein makein - juuri tuohon se Pietarin lausahdus viittaa. Lakia, johon sisältyy kiellettyjä hedelmiä, on mahdotonta noudattaa, ja tästä suomalaisilla on katkera kokemus kieltolain osalta.

Mutta ollakseen kielletty hedelmä tämän kielletyn asian pitää olla haitaton, vaaraton tai kenenkään oikeushyviä loukkaamaton, ja sellainen, mitä ei voi perustella seuraamusetiikalla. Siksi esimerkiksi voimakkaasti addiktoivista huumeista ei ole muodostunut kiellettyä hedelmää, sillä ne ovat aivan oikeasti vaarallisia, ja siksi myös tupakka on voitu ajaa koko ajan ahtaammalle, sillä se on vaaraksi sivullisille.

Mikä sitten on tuo kristittyjen salainen ase?

Pekoni.

Pekoni - ohueksi viipaloitu suolattu siansivu - on oikein arketypaalinen kielletty hedelmä. Ei pelkästään juutalaisille, vaan myös muslimeille ja kaikille niille, joiden uskontoon tai ideologiaan sisältyy lihansyöntikielto ylipäänsä. Pekonilla on kaikki kielletyn hedelmän ominaisuudet: se on halpaa, se on hyvänmakuista, se on herkullista, se on terveellistä ja se on helppoa valmistaa. Se on kiusaus, jota on lähes mahdotonta vastustaa - ja juuri pekoni on romuttanut lopullisesti useamman kuin yhden juutalaisen tai muslimin siteet uskontoonsa. Abandoning Edenin kirjoitus kiellettyjen hedelmien ahmimisesta on karua ja julmaa luettavaa. Tuo ortodoksijuutalaisuudessa kasvanut nainen oli noudattanut kashrutia 26-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen hän oli alkanut syömään oman päänsä mukaan. Ja hänen turhautumisensa ja suuttumuksensa kaikesta siitä, mikä häneltä oli siihen saakka riistetty ja kielletty, on karua luettavaa. Abandoning Eden antaa ymmärtää, että pekoni on jopa parempaa kuin ekstramaritaalinen seksi.

Ruukinmatruuna kirjoitti aiemmin kriittisestä massasta. Jos jonkun meemipleksin memeettinen massa jää pienemmäksi kuin kriittinen massa, se ennemmin tai myöhemmin integroituu osaksi valtakulttuuria ja joko sulautuu siihen tai kontributoi sitä, mutta menettää joka tapauksessa omaleimaisuutensa. Ja yksipuoleisesti kielletty hedelmä - siis sellainen, jota valtakulttuuri ei pidä kiellettynä mutta vähemmistö pitää - on kuin torpedo vähemmistön kulttuurille ja omaleimaisuudelle. Jos vähemmistön memeettinen massa ei ole riittävä torjuakseen omalla vastustuskyvyllään tuota ulkopuollista painetta, se ennemmin tai myöhemmin antaa sille periksi - ja kielletty hedelmä on kaikkein tehokkain romuttamaan tuota memeettistä vastustuskykyä.

Pekoni on kristittyjen salainen ase. Koska kristinuskossa on täsmälleen yksi ainoa kielletty ruoka, ja se on lihan leikkaaminen elävästä eliöstä (myös kannibalismi on tabu), se saastaisista saastaisin otus, sika, ei ole issue eikä mikään kristityille. Itse asiassa syy, miksi Espanjasta löytyy valtava määrä sianlihaherkkuja - chorizo, serrano jne - johtuu reconquistasta - 800 vuoden taistelusta islamilaisia valloittajia vastaan, ja sianliha ja alkoholi olivat tapa tehdä selkeä pesäero omien ja vihollisten välillä. Ja niinpä myös pekonia on kaikkialla saatavilla ja se houkutus on valtava.

Ei ole vaikeaa arvata, että sekä juutalaiset että muslimit vihaavat ja inhoavat sikaa yli kaiken, mutta samalla tuntevat valtavaa mielenkiintoa sitä kohtaan, sillä valtakulttuuri popsii porsua niinkuin ei mitään, eikä siitä ole heille mitään haittaa. Ja varmaa on, että joutuessaan pois oman kulttuuripiirinsä vaikutuksesta, niin juutalaiset kuin muslimitkin joutuvat hirvittävän kiusauksen kohteeksi maistaa treifiä (islamiksi haram) - ja tuon treifin tai haramin syöminen ja kiusaukseen lankeaminen on myös varma tapa alienisoitua omasta uskonnosta.

Väitetään, että kristinusko on epäonnistunut täysin juutalaisten ja muslimien käännyttämisessä. Tämä saattoi pitää paikkaansa vielä 50 vuotta sitten, mutta ei enää nykypäivänä - itse asiassa USA:ssa tilanne on juutalaisyhteisön kannalta niin vakava, että juutalaiset puhvat hiljaisesta holocaustista ja on ennustettu, että juutalaisuus häviää USA:ssa kolmessa sukupolvessa. Syynä on - paradoksaalisesti - se, että USA on uskonnoton valtio, jossa on voimakkaan rasisminvastainen lainsäädäntö. Niinpä juutalaisnuoret joutuvat goyimin kanssa tekemisiin jatkuvasti, ja kukapa tietää ihmissydämen salaisuudet? Ja kun tiedetään, miten houkutteleva otus shegetz tai shiksa on, niin nykypäivänä noin 50% - 90% USA:n juutalaisten avioliitoista on seka-avioliittoja. Juutalaisten perinteinen tapa naida vain omiaan on paradoksaalisesti leimautunut rasismiksi: kansa, joka on itse joutunut rasistisen vainon (holocaust) kohteeksi, on muiden silmissä tekopyhä, jos se itse harjoittaa rasistista syrjintää avioliittojen suhteen. Ja koska suurin osa seka-avioliitoista on joko kristittyjen tai ateistien kanssa, lapset yleensä kastetaan. Hupsista. Pekoni on tehnyt tehtävänsä. Ja tilanne on täsmälleen sama muslimien kanssa - USA:n islamilaiset solmivat aivan samalla tavoin seka-avioliittoja, toisin kuin Euroopan muslimit. Pekoni voittaa sielläkin halalin.

Jos kristillisen mytologian mukaan juutalaiset kääntyvät kristityiksi ennen Jeesuksen toista tulemista, niin siitä voisi päätellä, että elämme lopun aikoja. Hah hah, oli hyvä vitsi. Mutta vitsissä on puolet totta - USA on onnistunut paljon paremmin oman islamilaisväestönsä assimiloimisessa ja integroimisessa kuin Euroopan maat - joissa kriittinen massa on ylitetty, ja islamilaisväestö kykenee ylläpitämään omaa kulttuuriaan, mukaanlukien sen vastenmielisiä ja vahingollisia piirteitään eikä integroidu eurooppalaiseen valtaväestöön.

Entäpä buddhalaiset? Usein uskotaan, että buddhalaisille lihansyönti on tabu ja että buddhalaiset olisivat kasvissyöjiä. Tämä ei pidä täysin paikkaansa; lihansyöntiä ei ole kielletty, mutta sitä ei pidetä suotavana sillä ahimsa kieltää aiheuttamasta kärsimystä yhdellekään elävälle olennolle. Kasvissyönti on suositeltavaa, mutta ei pakollista. Samoin alkoholi ei ole kiellettyä, mutta pämppääminen on - ja jokainen, joka on ikinä yrittänyt meditoida juovuksissa, tietää mitä siitä tulee eli ei yhtään mitään. Ehdottoman kiellettyä on teurastaa eläin jotain tiettyä ateriaa tai ihmistä varten, ja samoin eläinten uhraaminen uskonnon nimeen on ehdottoman kiellettyä. Buddhalaisuus suhtautuu ehdottoman kielteisesti myös veriurheiluun, kuten härkätaisteluun, koira- tai kukkotappeluihin ja muihin eläinrääkkäyksen muotoihin. Metsästys on hyväksyttävää, jos saaliseläin myös syödään ja käytetään täysin, eikä vain tapeta tappamisen vuoksi. Sama juttu kalastuksen osalta: catch-and-release -kalastus on tuomittavaa, sillä siinä aiheutetaan kalalle tarpeetonta kärsimystä ja saadaan nautintoa kalan kärsimyksistä. Mieluummin otetaan kala saaliiksi, lopetetaan se nopeasti ja valmistetaan siitä ateria koko perheelle.

Mutta pekoni sellaisenaan ei ole buddhalaisille kielletty hedelmä. Pikemminkin se on maahanpudonnut hedelmä: syömiskelpoinen, mutta ei hyvä idea. Ruukinmatruuna itse suosii proteiininsaannossaan kalaa. Siitä syystä, että hän puolisonsa kanssa kalastaa itse, ja kala ei tiedosta omaa minuuttaan. Jos liha on murha, niin kala on kuolemantuottamus, sillä vain tasalämpöiset olennot tiedostavat oman minuutensa, mikäli biologeihin on luottaminen. Samoin meriselkärangattomien, kuten äyriäisten, nilviäisten ja onteloeläimien, syöminen on rinnastettavissa kalaruokaan, koska nekään eivät tiedosta omaa minuuttaan.

Ja kalapuikot ovat jo kouluiästä saakka olleet hänen herkkuaan. Ei pekoni.

Limanuljaskan nousu ja tuho

Vaihteeksi hyviä uutisia.

Amerikankampamaneetti, Mnenopsis leidyi, näyttää löytäneen paikkansa Itämeren ravintoketjussa. Sen lukumäärät ovat pudonneet rajusti eikä se ilmeisesti aiheuta uhkaa sen enempää Itämeren planktonille kuin kalakannallekaan.

Sille siis näyttää käyneen samalla tavoin kuin petovesikirpulle: siitä on tullut osa Itämeren normaalia saalistaja-saalis -kiertokulkua, eikä se ole päässyt horjuttamaan Itämeren ekologista tasapainoa ja aiheuttamaan ekokatastrofia.

Hyvä niin

Älkää te ostako virolaista viinaa

Näin alkaa kieltolain aikainen renkutus, jota ruukinmatruunan äidinisä toisinaan lauleskeli. Mutta Viro on se perinteinen lähde, josta janoiset suomalaiset ovat ennenkin hakeneet helpotusta janoonsa kun Suomea on väkisin väännetty kuivaksi.

Hesari tieti kertoa, että viinaralli Viroon on kiihtynyt. Syyksi arvioidaan vuoden alussa tehdyt veronkorotukset. Alkon myynti on pudonnut, ja viinaa tuodaan Virosta ja ruotsinlaivoilta kiihtyvällä vauhdilla.

Hoh-hum. Miksiköhän ruukinmatruuna ei ole edes hämmästynyt ja osaa jälkiviisaasti nyt sanoa: Enkös minä tätä sanonut.

Ruukinmatruuna haluaisi pitää johtajiamme mieluummin tyhminä kuin ilkeinä, sillä Hanlonin partaveitsi sanoo Älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, mikä voidaan selittää tyhmyydellä. Mutta valitettavasti tyhmyys ja ilkeys eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

On ollut jo pitkään selvää, että Suomen alkoholipolitiikkaa ei suinkaan ole säätänyt kansanterveys eikä alkoholismin ehkäisy. Sitä säätelevät fiskaaliset syyt eli suomeksi verotus. Valtio budjetoi alkoholiverotulot ja alkoholi on perinteisesti ollut valtiolle ehtymätön rahasampo. Se on kaupan päälle vielä siitä kiitollinen, että sillä on hyvä moralisoida ja saada ostajalle huono omatunto sekä syyllisyydentunto. Suomessa kaupan päälle on EU:n toiseksi pienin alkoholinkulutus per capita, eli suomalaiset keskimäärin ovat hyvin raittiita.

Mutta sellainen yksinkertainen asia kuin Pareton laki - se, että 20% käyttäjistä juo 80% alkoholista ja 1% käyttäjistä juo 50% alkoholista - on liian vaikeaa päättäjillemme tajuta. Eli että muutama hassu rapajuoppo juo valtavan määrän viinaa ja juo sen joka tapauksessa - hänen käyttäytymiseensä ei voi millään ohjeistuksella eikä valistuksella vaikuttaa, ja jos viinan hintaa nostetaan, hän siirtyy joko korvikealkoholiin, kotipolttoiseen tai ulkomaiseen. Samalla suurin osa suomalaisista on käytännössä täysraittiita.

Ruukinmatruuna totesi jokin aika, että viinan hinta on nyt oikealla tasolla, sitä ei pidä mennä nostamaan eikä laskemaan ja hän ennusti, että jos viinan hintaa nostetaan, se johtaa viinaralliin ja kotipolttoon. Ja noinhan siinä sitten kävi. Me elämme nyt EU:ssa, vapaassa markkinataloudessa - eiväkä päättäjämme enää kykene säätelemään suomalaisten kulutusta koska rajat ovat auki ja Brysselissä vedetään härkäpapu nenukkiin jos tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle pannaan esteitä.

Ja noinhan siinä sitten kävi. Kaikki hävisivät.

* Valtio, koska se menetti verotulojaan
* Kohtuukäyttäjät, koska heitä koko juttu puraisi pahimmin
* Rapajuopot, koska he joutuvat hakemaan juomansa Virosta
* Alko, koska sen myyntitulot pienenvät
* Sosiaali- ja terveysministeriö, koska korvikealkoholin terveyshaitat ovat paljon vakavampia kuin laillisen

Kuka voittaa? Laivayhtiöt, trokarit, bensayhtiöt, salakuljettajat ja lestinheittäjät

Tyhmiä vai ilkeitä, kas siinäpä pulma. Ruukinmatruuna tuskin saa yksin vastausta tuohon kysymykseen.

Biflaatio

Kiinasta kuuluu kummia. Siellä on parhaillaan menossa biflaatio.

Biflaatio? Nimi on oudon tuttu - mitä se merkitsee?

Biflaatio tarkoittaa tilannetta, jolloin yhteiskunnassa vallitsee samanaikaisesti inflaatio ja deflaatio, yhteiskunnan eri sektoreilla. Biflaatiossa työttömyys nousee, likvidin käteisen määrä vähenee, bulkkihyödykkeiden ja välttämättömyystavaroiden hinnat nousevat - ja kestokulutushyödykkeiden hinnat laskevat. Siis kaikenkaikkiaan ikävä tilanne.

Biflaatio syntyy siitä, kun toisaalta työttömyys yhteiskunnassa kasvaa ja toisaalta kun kulutuskysyntä kasvaa niillä, kenellä rahaa on, ja kun rahan kokonaismäärä yhteiskunnassa kasvaa. Rahan määrä yhteiskunnassa siis kokonaisuutena lisääntyy - mutta se jakautuu koko ajan entistä epätasaisemmin.

Koska välttämättömyystavarat ovat nimensä mukaisesti välttämättömiä - ruoka, sähkö, lämpö, energia, vaatteet - niin työttömätkään eivät voi olla ilman. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti hyödykkeen ostohinta pohjautuu kysynnän ja käytössäolevan rahamäärän mukaan. Niinpä välttämättömyyshyödykkeiden hinnat nousevat, koska yhteiskunnassa on enemmän rahaa ostaa niitä - tätä kutsutaan hintainflaatioksi.

Tämä selittyy sillä, että likviditeetti pakenee turvallisimpiin ja likvideimpihin aktiivoihin (aktiiva = omaisuushyödyke, varallisuus, kirjanpidossa debet-puoli, "vastaavaa"). Tällöin ihmiset tinkivät pitkän aikavälin investoinneistaan, koska he joutuvat ostamaan tarvitsemansa välttämättömyyshyödykkeet entistä kalliimmalla (= vähemmän likvidiä rahaa välttämättömän jälkeen käytössä). Kun tuo likvidi raha häviää, ei-välttämättömien kestokulutushyödykkeiden kysyntä laskee, josta seuraa deflaatio.

Koska työttömyys kasvaa vaikka talous kasvaa, yhä harvemmilla on käytettävissään enemmän rahaa (ja tällöin varaa muuhun kuin välttämättömään). Prosentuaalisesti suurempi osuus yksilöiden tuloista menee tällöin välttämättömyyshyödykkeisiin, kuten ruokaan, polttoaineeseen, asumiseen jne ja vähemmän kestokulutushyödykkeisiin. Koska monet kestokulutushyödykkeet, kuten autot, veneet, kodinkoneet jne ostetaan usein velaksi, ja koska ne ovat vähemmän välttämättömiä ja tällöin vähemmän kysyttyjä kuin koko ajan kallistuvat välttämättömyyshyödykkeet, tällöin niiden kysynnän laskiessa myös niiden hinta laskee. Tätä puolestaan kutsutaan hintadeflaatioksi.

Vallitseeko Suomessa biflaatio? Kyllä ja ei.

Elintarvikkeiden hinnat ovat jatkuvassa nousussa, samoin kuin polttoaineiden ja asuntojen hinnat - ja vastaavasti kestokulutushyödykkeiden, kuten kodinkoneiden, autojen ja kulutuselektroniikan hinnat laskevat. Kuitenkin varallisuus kasvaa kautta linjan, sillä työttömyys pysyy suunnilleen vakiona, eli varallisuus ei polarisoidu. Mutta Kiinassa näin käy - siellä sosiaaliturva on olematon, ja tulonsiirrot tuntemattomia. Jos stagflaatio oli keynesiläisen talouspolitiikan kompastuskivi, niin biflaatio taatusti on samaa monetarismille. Kiinassa tilanne on erityisen vakava, ja tulevat vuodet näyttävät, miten Kiinan käy.

Työvoimapula, eli kuinka meitä petetään

Edellisessä masuuninlaskussaan ruukinmatruuna käsitteli Euroopan väkilukua, kokonaisverokertymää, talouskasvua ja huoltosuhdetta. Tänään on aika käsitellä työvoimapulaa.

Me X-sukupolven lapset olemme saaneet koko aktiivisen työelämäuramme ajan kasvaa jatkuvassa pätkätöiden, tilapäistöiden, silpputöiden, makkitöiden, koulutuksen, harjoittelun ja työttömyyden kierteestä, mutta hallitsijamme ovat jatkuvasti jankuttaneet työvoimapulasta ja että Suomi hukkuu työvoimapulaan kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.

No. Mitään työvoimapulaa ei ole eikä tule, vaan meillä on yhä de facto puoli miljoonaa työtöntä - 1990-luvun laman perintönä. Ruukinmatruuna sanoo de facto, sillä viralliset tilastot eivät kata tukityöllistettyjä, kurssitettavana olevia, työllisyyskoulutuksessa olevia, työharjoittelijoita eikä pätkätyöläisiä.

Viisitoista vuotta papukaijamme ovat jaksaneet laulaa työvoimapulasta.

Joseph Goebbelsin sanoin kun valehtelet, esitä suuri valhe - kaikki epäilevät pieniä valheita, mutta kukaan ei epäile suurta valhetta ja myös kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi. Mutta me X-sukupolven lapset olemme jo kasvaneet immuuneiksi politiikalle, lupauksille, valehtelulle ja propagandalle.

Suuriksi ikäluokiksi kutsutaan yleisessä kielenkäytössä 2MS (siis toisen maailmansodan) ja Korean sodan välisenä aikana 1945-1952 syntyneitä ihmisiä. Ikäluokat todellakin olivat suuria, sillä sotien jälkeen syntyvyys on aina korkea, ja vuosi toisensa jälkeen syntyi yli 100,000 lasta vuosittain. Vuonna 2008 vuosikerta 1945 on saavuttanut 63 vuoden iän, ja nuorimmatkin, ikäluokka 1952, ovat 56-vuotiaita. Eli eläkkeellejääminen siis on jo lähellä?

Jutun glitch on siinä, että Suomessa eläkkeelle jäädään keskimäärin 58-vuotiaana, ei suinkaan kansaneläkeiässä 65-vuotiaana. Suuret ikäluokat siis jo käytännössä ovat eläkkeellä. Missä on työvoimapula?

Ei missään. Työvoimapula merkitsee, että työntekijöistä kilpaillaan. Se on aivan eri asia kuin reaalitodellisuus, jossa työntekijöitä kilpailutetaan. Työvoimapula on siis pelkkää bullshittia, retoriikkaa, stiiknafuuliaa. Sitä ei ole eikä tule. Syy on siinä, että automaatio ja työelämän rationalisointi toisaalta parantavat koko ajan työn tuottavuutta ja syövät työpaikkoja, ja toisaalta vapautuvia virkoja ei täytetä, vaan organisaatioista otetaan löysät pois teettämällä samat työt entistä vähemmällä työvoimalla. Ei ole mitään työvoimapulaa, eikä tuossa propagandamerkityksessään koskaan tulekaan olemaan. Viileän ekonomisesti ajateltuna työvoimapulan (työn kysyntä ylittää tarjonnan) pitäisi tarkoittaa sitä, että yritykset ja julkinen sektori kilpailisivat työvoimasta paremmin palkoin ja eduin ja ennen kaikkea vakinaistamalla pätkittäiset työsuhteet. Tämän kaiken pitäisi oikeastaan olla jo tapahtunut. Mutta kun ei ole niin ei ole.

Ja tähän on syy, jota kovin moni ei ole arvannut.

Kuka työttömyyttä tarvitsee?
Et sinä enkä minä eikä Nieminen
Kuka työttömyyttä tarvitsee?
Tämä järjestelmä kapitalistinen

Tuossa Agit-Propin renkutuksessa on - kuin onkin - hivenen totuutta. Työttömyyttä nimittäin pidetään keinotekoisesti yllä, sillä nykyisin vallalla olevan rahan kvantiteettiteorian sekä monetaristisen talousteorian mukaan yhteiskunta vaatii toimiakseen tietyn työttömyysprosentin - jos työttömyys laskee liian alas, alkaa inflaation kierre - tai, mikä pahempaa, deflaation, kuten Japanissa.

1960-luvulla talous kasvoi voimakkaasti kaikkialla länsimaissa - ja inflaatio laukkasi voimakkaasti kaikkialla. Ns. Chicagon koulukunta, johdossaan Milton Friedman, tutki tätä ilmiötä, ja Friedman tuli siihen tulokseen, että alhainen työttömyys merkitsee inflaatiota - joko plusmerkkisenä inflaationa tai miinusmerkkisenä deflaationa -. kuten Japanissa.

Friedman sovelsi matematiikkaa ja kehitti luonnollisen työttömyysasteen käsitteen. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa sitä työttömyysprosenttia, mikä yhteiskunnassa on vallittava, ettei inflaatiota synny eli missä työvoiman kysyntä ei ylitä tarjonnan kipurajaa. Tämä työttömyysprosentti puolestaan voidaan laskea NAIRU-yhtälön kautta NAIRU tulee sanoista "Non-Accelerative Inflation Rate of Unemployment". Se on laskettavissa yhtälöstä

gW = gW^T - f(U - U*) + λ*gP

missä
gW = palkkatason kasvuprosentti
T = aika
f = apuparametri
U = aktuaali työttömyysprosentti
U* = tavoitetyöttömyysprosentti
λ = elinkustannusindeksi
gP = inflaatioprosentti

Kun sovellamme tätä luonnollisen työttömyysprosentin käsitettä käytäntöön, huomaamme että mikäli sekä työttömyys että inflaatio ovat matalalla, talouskasvu johtaa inflaatioon ja palkkojen nousun kierteeseen - aivan kuten 1960- ja 1970-luvuilla. Inflaatio on velallisen, kuten nuorten ja opiskelijoiden, ystävä mutta velanantajan vihollinen, ja monetaristisen teorian mukaan inflaatio myös pitkällä aikavälillä on vahingoksi rahataloudelle, sillä se kannustaa kulutukseen säästämisen sijasta. Presidentti Urho Kekkosen aikana tavoitteena oli jatkuvasti täystyöllisyys, eikä silloin piitattu inflaatiosta.

Mutta tuo luonnollisen työttömyysprosentin käsite antaa aivan uuden sisällön työvoimapulan käsitteelle. Monetaristisessa katsannossa työvoimapula tarkoittaa sitä työvoiman alitarjontaa, mikä on työvoiman kokonaistarjonnan ja luonnollisen työttömyysprosentin erotus. Työvoimapula siis ei tarkoita monetaristisessa katsannossa samaa asiaa kuin klassisessa talousteoriassa. Työvoimapula ei siis tarkoita sitä, että työvoimasta olisi alitarjontaa, vaan sitä, että työttömiä on vähemmän kuin luonnollinen työttömyysprosentti vaatii heitä olevan.

Ja tämä on täsmälleen sama kuin mitkä X-sukupolven havainnot ovat. Yhteiskuntamme siis ylläpitää jatkuvasti massatyöttömyyttä, ettemme joutuisi inflaatioon.

Mutta luonnollisen työttömyysprosentin käsite - siis se, että yhteiskunnassa on koko ajan vallittava tietty työttömyys, jotta se toimisi merkitsee toisaalta myös paradoksaalisesti hyviä uutisia työttömille itselleen - kyse ei monetaristisen talousteorian mukaan ole siitä, että työttömät olisivat loisia, laiskureita, työnvieroksujia tai pummeja, vaan että he ovat työelämän vaihtopenkki, kuin jääkiekkopelissä. Kekkosen aikana työttömiä kohdeltiin lähinnä rikollisina; heitä nöyryytettiin ja heillä teetettiin turhia ja tuottamattomia työttömyystöitä. Nykyaikana katsotaan, että sosiaalituet ja työttömyysturva tulevat sekä yhteiskunnan että työttömän itsensä kannalta sekä halvemmaksi että tuottavammaksi kuin työttömien nöyryyttäminen, tylyttäminen ja rankaiseminen. Työttömät siis osallistuvat omalla inhimillisellä tragediallaan yhteiskunnan pystyssäpitämiseen.

Miten tätä luonnollista työttömyysastetta sitten pidetään yllä? Vastaus on, että keskuspankin ohjauskorolla sekä globalisaatiolla - ulkoistamisilla, offshoringilla ja halpatyövoimalla. Kun työttömyys laskee riittävästi, pankki kiristää ohjauskorkoa. Luotonanto vaikeutuu, investoinnit tyrehtyvät eikä uusia työpaikkoja enää synny. Tällöin myös yritykset ulkoistavat halvan työvoiman maihin. Vastaavasti jos työttömyys ylittää luonnollisen työttömyysasteen, keskuspankki löysää naruja ja työttömyys kääntyy laskuun, ja yritykset palkkaavat työvoimaa kotimaassa. Jos työttömyys sattuisi laskemaan alle tuon luonnollisen työttömyysasteen, vaikka työttömiä olisi Suomessa vaikka miljoona, on kyse monetaristisen taloustieteen mukaan työvoimapulasta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Työttömien armeijalle siis puhe työvoimapulasta on täysin vailla todellisuuspohjaa, pelkkää sanahelinää ja stiiknafuuliaa. Monetaristiselle kansantaloudelle tai uusliberalistiselle poliitikolle puhe työvoimapulasta on taas todellisuutta vaikka maassa olisi miljoona työtöntä, jos määrä laskee alle luonnollisen työttömyysasteen vaikka yhdellä henkilöllä. Kyynistäkö? Chutzpaa parhaimmillaan, mutta näin se nykyinen kansantalous toimii.

Milton Friedman sai taloustieteen Nobelin palkinnon keksinnöstään. Hänen piti tulla palkinnonjakotilaisuuteen poliisisaattueessa, sillä hänet olisi muutoin lynkattu - niin vihattu hän oli. Ja hän on sitä yhä - hän on sekä koko vasemmistolle että perinteiselle koti-uskonto-isänmaa-konservatiivioikeistolle kirosana. Mutta me X-sukupolven lapset maksamme kuitenkin kaiken.

Yksi toivo meillä X-sukupolven lapsilla kuitenkin on, ja se on se, että vanhempamme muuttavat joukolla Espanjaan. Kuuma ilmasto, halpa alkoholi ja sosiaalisesti vieras ympäristö ja siitä johtuva turhautuminen aiheuttaa sellaisen shokin, että monet Espanjaan muuttavat eläkeläiset kuolevat sairauskohtauksiin suorilta jaloilta.

Sillä tavalla se eläkepommi puretaan.

Väki vähenee, pidot...

Hesari tietää ilmoittaa, että Euroopan väkiluku laskee 50 miljoonalla vuoteen 2050 ilman tuntuvaa maahanmuuttoa, ja manaa samalla eläkepommia ja talouskatastrofia. Ratkaisuksi Ilkka Ahtiainen esittää tuntuvaa maahanmuuttoa ja Turkin EU-jäsenyyttä.

Asia ei ole kuitenkaan niin yksiviivainen kuin mitä Ahtiainen sen näkee - vaikuttaisi, että Ahtiaiselta on tainnut jäänyt kansantaloustieteen perusoppimäärä suorittamatta. Eläkkeidenmaksukyky ei riipu työntekijöiden määrästä vaan kokonaisverokertymästä, joa puolestaan ei riipu väestömäärästä vaan tulotasosta. Ahtiaiselta on samoin jäänyt kokonaan muistamatta se, että talous kasvaa jatkuvasti ja että tasaisen talouskasvun aikana sama kokonaisverokertymä saadaan aikaan vähemmällä veronmaksajien määrällä.

Ratkaisevaa kokonaisverokertymän kannalta ei siis ole huoltosuhde sinänsä, vaan tulointegraali. Huoltosuhde toisaalta heikkenee väestöpyramidin huipulla - enemmän vanhuksia ja eläkeläisiä, mutta toisaalta paranee väestöpyramidin pohjalla - vähemmän lapsia. On muistettava, että lapsi alkaa tuottamaan keskimäärin vasta noin 20-vuotiaana ollen sitä ennen pelkkä menoerä, ja lapsien kasvattaminen, kouluttaminen ja huoltaminen vaatii sekin valtavia yhteiskunnallisia investointeja.

Väestönkasvu tai sen tavoittelu ei sinänsä ole itseisarvo. Lapset nimittäin huonontavat sui generis huoltosuhdetta - tästä syystä Pohjanmaan lestadiolaisissa kunnissa on huono huoltosuhde. On selvää, että huoltosuhde on heikko sellaisissa yhteiskunnissa, joissa on paljon vanhuksia, mutta se on heikko myös sellaisissa, joissa on korkea työttömyys tai korkea syntyvyys - väestönkasvu ei sellaisenaan ole itsetarkoitus eikä tavoite, varsinkaan silloin, jos korkeaan väestönkasvuun liittyy korkea työttömyys, kuten Suomessa takavuosikymmeninä. Huoltosuhde on optimaalisimmillaan silloin, kun vallitsee mahdollisimman korkea työllisyys ja kun palkkataso on korkealla, ja kun sekä vanhuksia että lapsia on vähän. Tällöin tulot ovat korkeimmillaan ja menot vähimmillään.

Maahanmuutto ei sekään ole itseisarvo. Maahanmuutto on ratkaisu vain, mikäli talouskasvu on voimakasta ja maassa vallitsee työvoimapula eli että kaikki maahanmuuttajat työllistyvät välittömästi, heillä ei ole lapsia ja he työllistyvät hyväpalkkaisiin töihin. Tämä oli tilanne Ruotsissa ja Saksassa 1960-luvulla ja USA:ssa vuosisadan alussa - mutta se ei ole tilanne Suomessa 2008.

Paljon povattua työvoimapulaa ei ole eikä tule.. Jos sellainen olisi olemassa, se näkyisi välittömästi alhaisena työttömyysprosenttina - about jokainen kynnelle kykenevä, vähän juoppo tai heikkolahjainenkin - kaavittaisiin töihin ja palkat olisivat nousujohteisia jatkuvasti - työmarkkinoilla vallitsisi työntekijän markkinat. Mistään tällaisesta ei ole merkkiäkään - päinvastoin, saamme lukea YT-neuvotteluista ja irtisanomisista jatkuvasti, ja pätkä-, silppu-, tilapäis- sekä erilaiset makkityöt ovat tulleet jäädäkseen, valsinkin julkiselle sektorille. Tästä on jauhettu jo kymmenen vuotta, eikä mikään ole muuttunut. Mitään työvoimapulaa siis ei ole eikä tule. Ainoa, mistä on pula, on palkanmaksajista.

Jos työ ja tekijä eivät kohtaa, klassisen kansantaloustieteen mukaan tällöin vika on työn hinnoittelussa. Joko työ on hinnoiteltu liian alhaiseksi tai työehdot ovat liian heikot että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Näin ei kuitenkaan käy, vaan työttömiä syytetään "työhaluttomiksi" kun he eivät suostu tulemaan nälkäpalkalla ja orjaehdoilla töihin - ja kuitenkin on varaa palkata tilapäistyöntekijöitä työnvuokrausfirmoista, joka tulee huimaavan paljon kalliimmaksi.

Työmies on palkkansa ansainnut, sanotaan. Tässä on vinha perä: palkalla pitäisi elää ja sillä pitäisi tulla toimeen. Jos palkka ei riitä elämiseen vaan pitää turvautua tulonsiirtoihin ja leipäjonoihin vielä työpäivän jälkeen, niin jossakin on jotain vikaa - puhumme kyllä mielellään USA:n working poor -ilmiöstä, muttemme ymmärrä, että se on arkipäivää jo Suomessakin. Työvoimapulan vallitessa työvoimasta kilpaillaan. Mutta tämä ei ole tilanne Suomessa, vaan työvoimaa kilpailutetaan. Tässä on vissi ero - ja se on hyytävän kylmä osoitus siitä, että työvopimapula on pelkkää stiiknafuuliaa ja retoriikkaa, jolla on vain tavoitteena lietsoa FUDia - Fear, Uncertainty, Doubt.

Osku Pajamäki on tarkastellut asiaa omassa blogissaan, ja hänestä on - puoliksi vastoin tahtoaan - tullut X-sukupolven ääni.

Maahanmuutto on kolesterolisukupolven taikasana, jonka kuvitellaan ratkaisevan kaiken. Se voikin ratkaista - poikkeustapauksessa, joka tulikin käsiteltyä jo aiemmin. Muulloin se aiheuttaa vain entistä enemmän ja pahempaa riesaa. Maahanmuutto toimii vain, jos maahanmuuttajat työllistyvät välittömästi, ovat lapsettomia ja mielellään naimattomia, sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan eivätkä elä tulonsiirroilla. Eli siis jos maahanmuuttopolitiikka on hallittua - maahanmuuttajat valitaan tiukalla seulalla.

Sensijaan, jos maahanmuutto on holtitonta - pyritään haalimaan maahan jokainen maahantulija, perheineen ja lapsilaumoineen, otetaan heitä sellaisista kulttuureista, joita leimaa sotaisuus, antisosiaalisuus tai vihamielisyys suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, ja joiden työllistyminen on vaikeaa ja jotka joutuvat elämään tulonsiirtojen varassa vuosikausia - tällöin kyse on lähinnä omaan jalkaan ampumisesta. Ja tämä on myös asia, jonka jokaisen tulisi tiedostaa: holtiton maahanmuutto ei ole ratkaisu, vaan se huonontaa huoltosuhdetta entisestään.

Japanissa ongelma on ratkaistu rajulla automaatiolla ja robotiikalla. Japanilaiset ovat vähintään yhtä vekotinhulluja kuin suomalaisetkin, ja Japanissa on pyritty automaatiolla ratkaisemaan työvoimapula ja tulonsiirrot: automaatio tuo kiistattomia säästöjä esimerkiksi terveydenhoidossa ja sosiaalialalla, ja parantaa työn tuottavuutta kautta linjan. Näin on kyetty välttämään eläkepommi, ja meidän pelkäämämme deflaatio onkin koitunut kirouksen sijasta siunaukseksi Japanille, sillä hintojen laskeminen on merkinnyt myös kotimarkkinakustannustason laskua, ja kuitenkin ulkomaankauppa ja investoinnit käyvät koko ajan.

Olisiko tästä apua myös Euroopalle? Ruukinmatruuna ottaa vastaan mielipiteitä.

Vastaus kyselijälle

Tähän blogiin eksyttiin googlaamalla

Mihin lämpötilaan teräs on kuumennettava, jotta karkaisu on mahdollista

Vastaus on, että Curie-pisteen yläpuolelle (723 °C, seosteräksille korkeampi, noin 750-780 °C).

Curie-piste T_c (myös Curien lämpötila ja Curie-lämpötila) on Pierre Curien (kyllä, nobelisti Marie Curien puoliso!) mukaan nimetty lämpötila, jossa ferromagneettinen aine muuttuu paramagneettiseksi. Eli rauta lakkaa tarttumasta magneettiin.

Curien-pisteessä tapahtuu toisen kertaluvun faasitransitio, eli teräksen kidemuoto muuttuu austeniittiseksi. Tätä tarkasteltiin Teräksen arvoituksessa. Karkaisussa austeniitti jämähtää martensiitiksi, joka on kovaa mutta haurasta sisältämänsä rautakarbidin vuoksi.

Päivän mietelmä

Elämä on kuin kertolasku.

Jos yksikin tulon tekijöistä on nolla, lopputulos on nolla.

Lisäanalyysiä Georgian katastrofista

Tapa, miten Venäjä pwnasi Georgian, ei jätä kenellekään epäilyksiä.

Mutta kuten aina, taistelua ei mitata kaatuneilla vaan vangeilla ja karkureilla. Vain vankien ja karkurien määrät kertovat tosiasiallisesti että mitä on tapahtunut ja miten tästä jatketaan eteenpäin. Georgian tappiot kaatuneina ovat ilmeisesti kevyet.

Jos hävinneen osapuolen tappiot kaatuneina ovat vähäiset, mutta vankeja on paljon ja karkureita vähän, kertoo se siitä että häviäjän moraali on romahtanut täysin ja sen taistelukyky on käytännössä nolla. Tämä oli tilanne Saksan länsirintamalla 1944-1945 - länsiliittoutuneet saivat vankeja suhteessa 8:1 kaatuneisiin, ja länsirintamalla saatiin vankeja samalla dekadilla kuin itärintamalla, vaikka Saksa menetti 3/4 kaatuneistaan itärintamalla. Idässä viholliselle tehtiin vimmattua vastarintaa loppuun saakka, koska oli tiedossa, miten se suhtautuu saksalaisiin. Länsirintama luhistui kertakaikkiaan kasaan 1945.

Jos taas hävinneen osapuolen tappiot kaatuneina ovat vähäiset, ja myös vankeja saadaan vähän mutta karkureita on paljon, on se merkki siitä, että vihollisen hyökkäys on ollut raju ja häviäjä on joutunut täydellisesti yllätetyksi ja sekasortoon. Taistelukyky palaa siinä vaiheessa, kun hyökkääjän offensiivi kulminoituu ja karkurit palaavat yksiköihinsä. Tämä oli tilanne Kannaksella 1944 - Puna-Armeijan tykistötuli ja ilmaiskut jauhoivat suomalaisten linjat korppujauhoksi, ja tulos oli surullisenkuuluisa "Kannaksen halkijuoksu". Suomalaiset saivat kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen rivinsä kuntoon ja hyökkäys tyrehtyi Viipurin jälkeen.

Ruukinmatruunan ensivaikutelma on, että venäläiset ovat saaneet melkoisen määrän vankeja, ja että Georgian joukkojen moraali on romahtanut täysin. Jäämme kuitenkin odottamaan luotettavampia tietoja kuin ruukinmatruunan arvailut.

Georgian katastrofi

Savu Georgiassa alkaa hälventyä ja pöly laskeutua, ja on aika alkaa miettiä että miksi näin pääsi tapahtumaan. Venäläiset voisivat sanoa että venimus, vidimus, vicimus eli että "tulimme, näimme, voitimme". Georgian asevoimista ei nimittäin ollut mitään vastusta venäläisille.

Miksi näin pääsi tapahtumaan? Ruukinmatruunan oma mielipide on, että Georgian katastrofi kertoo enemmän Georgian kuin Venäjän asevoimien tilasta. Pika-analyysi on, että Georgian armeija on vielä surkeammassa jamassa kuin Venäjän. Georgian armeija on jotain vitsin ja murhenäytelmän väliltä. On varmaa, ettei sitä tulla ottamaan NATO:on mukaan - se on vielä karmeampi kiviriippa kuin Italian armeija, josta paras luonnehdinta on, että italialaiset olivat aasien johtamia leijonia.

Georgia epäonnistui täysin hyökkäyksen ennakoimisessa - vielä surkeammin kuin Suomi kesällä 1944. Georgialaiset kenraalit eivät tunteneet sodankäynnin klassikoita, sen enempää Vegetiusta, Maurikiosta kuin Sun Tzutakaan - he eivät osanneet tulkita lainkaan hyökkäyksen merkkejä. Venäläiset puolestaan toimivat täysin oppikirjan, tässä tapauksessa Sun Tzun, mukaan. Georgialaiset eivät tunteneet vihollistaan, he eivät olleet luoneet puolustusstrategiaa ja sotasuunnitelmaa ennakolta ja he laiminlöivät tiedustelun täydellisesti. Heillä oli 130 amerikkalaista sotilasasiantuntijaa ja kosolti israelilaisia, mutta heitä ei kuunneltu. Georgialaisilla ei ollut käsitystä, missä venäläiset joukot sijaitsevat, kuinka paljon niitä on ja mikä on niiden tehokkuus. Eivätkä nuo tomppelit edes tunnistaneet sitä ainoaa todellista hyökkäysuraa - Rokin tunnelia - jonka tuhoaminen olisi ollut riittävä puolustus venäläisiä vastaan.

Oma vika, oma sika.

Me tiedämme, että Venäjän armeijan huolto on sidottu rautateihin. Venäläiset olivat kunnostaneet Abhasian rautatiet. Tämän pitäisi olla varoittava signaali - Sun Tzu kirjoittaa, että jos vihollinen korjaa logistiikkareittejään, se aikoo hyökätä.

Georgia käveli Venäjän ansaan ja Venäjä pwnasi Georgian. Pari kuukautta sitten saatiin tiedustelutietoja että ossetialaiset suunnittelevat sotilaallista kapinaa. CIA tiesi kaupan päälle kertoa Georgian presidentille Mihail Sakasvilille, että Venäjä on keskittänyt voimakkaan armeija rajalle. Tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Koko juttuhan on aivan suoraan kiinalaisesta klassikosta, 36 strategiaa, strategia #6, Pidä meteliä idässä, iske lännessä. "Jos hyökkäätte kapinallisia vastaan Ossetian puolelle, niin Venäjä saa siitä casus bellin, ja me emme voi auttaa.", totesivat amerikkalaiset. Georgia oli NATO:n rauhankumppani mutta ei jäsen. Georgia ei siksi voinut luottaa mihinkään NATO:n apuun, ja Venäjä tiesi tämän oikein mainiosti.

Georgia silti iski armeijallaan kapinallisten provoon nielaisten, paitsi syötin, myös lyijypainon, kohon ja pari metriä siimaa. Se reagoi meteliin etelässä. Venäjä odotti tätä, ja oli valmiina iskuun. Hyökkäys tuli pohjoisesta, ja se iski kuin tornado Georgian armeijaan, joka yllätettiin täysin. Tappiot olivat tyrmäävät, ja Georgian armeija tuhoutui toimintakyvyttömäksi. Ainoastaan länsimaiden raju vastareaktio pelasti Georgian. Venäjä olisi voinut valloittaa halutessaan maan täysin kevyesti. Georgia on sotilaallisesti kaputtgegangen. Sota on kuitenkin vain politiikan jatke fyysisen väkivallan keinoin, eikä maan valloittamisessa ole mitään mieltä, jos poliittisiin päämääriin päästään vähemmälläkin väkivallalla. Nyt näyttää siltä, että Venäjä poistuu Georgian hallintoalueilta, mutta Venäjän armeija jää kapinallisten maakuntien alueille, ja pysyy siellä kuin jalkasilsa.

Georgian ilmavoimat epäonnistuivat abysmaalisen surkeasti. Ne ovat huono vitsi. Jopa venäläiset, jotka ovat tusinaporukan maineessa, ampuivat georgialaisia alas at will. Vaikka Georgia oli perinyt Venäjältä ison joukon sotilaskoneita, niiden lentäjät epäonnistuivat. Venäjä sai ilmaherruuden parissa tunnissa eikä menettänyt sitä enää lainkaan. Se merkitsi kuoliniskua georgialaisille: mikä tahansa armeija voidaan tuhota ilmasta, ja liikuntasodassa helikopterit ovat omimmillaan. Helikopterit ovat kuin kevyt ratsuväki: on itsemurha lähettää ne hyvin linnoittautuneita ja/tai hyvin aseistettuja joukkoja vastaan, mutta ne ovat murhaavan tehokkaita lyödyn vihollisen takaa-ajossa.

Georgian armeija epäonnistui täysin. Georgia on vuoristomaastoa - siis täydellistä puolustusmaastoa, josta Sun Tzu sanoo: Kun yksi mies puolustaa kapeaa vuoristosolaa, joka on kuin lampaan suoli, tai koirankopin ovi, hän voi torjua tuhat hyökkäystä. Näin ei käynyt. Venäläiset rynnistivät läpi panssarijoukoilla - siis joukoilla, joilla ei pitäisi olla mitään virkaa vuoristossa - mikä osoittaa, että Georgian joukoilla ei ollut panssarintorjunta-aseistusta eikä -koulutusta.

Venäläiset onnistuivat sotkemaan georgialaisten C3:n - Command, Control, Communications - aivan täysin. Georgialaisten johtamisjärjestelmä halvaantui. Tässä vaiheessa yksiköiden komentajien - rykmenttien, pataljoonien, komppanianpäälliköiden - olisi pitänyt ottaa itsenäinen taisteluvastuu omilla alueillaan. Näin ei käynyt, mikä kertoo kankeasta C3:sta, jonka venäläiset halvaannuttivat.

Georgian armeijan koulutus oli riittämätön eikä sillä ollut mitään koulutusta eri aselajien yhteistoiminnalle. Armeijan ytimenä oli neljä ammattilaisprikaatia, noin 20,000 miestä ja valtava asevelvollisten armeija, liki 80,000 miestä. Pelkkä asevelvollisuuden alasajo ja palkka-armeijaan siirtyminen ei riitä, se palkka-armeija pitää myös kouluttaa. Jos koulutuksen taso on yhtä surkea kuin entisillä asevelvollisilla, katastrofi on valmis. Pelkästään jo Rokin tunnelin räjäyttäminen umpeen (missä olivat pioneerit?) olisi riittänyt venäläishyökkäyksen torjumiseen.

Venäläisillä oli pelissä 58. armeija, jossa on noin 70,000 miestä. Se on koottu yksinomaan vapaaehtoisista ammattilaisista, Tshetshenian kovien opetusten vuoksi. Se on Venäjän eliittijoukko, ja Venäjä osoitti oppineensa jo jotain amatööreistä ja ammattilaisista. Asevelvollisten ihmisaaltohyökkäykset, joita harjoitettiin vielä Tshetsheniassa ja Afghanistanissa, ovat historiaa. Nyt Venäjä käytti laskuvarjojääkäreitä ja Spetznaz-joukkoja lähes amerikkalaiseen tapaan. Putin on osoittanut olevansa oikeassa halutessaan ajaa asevelvollisuuden alas Venäjällä ja korvaavansa sen ammattiarmeijalla.

Venäläiset kuitenkin osoittivat hallitsevansa kybersodankäynnin. Georgian kommunikaatioyhteydet ja tietoliikenneyhteydet romutettiin hyvin koordinoiduilla denial-of-service -iskuilla, ja se, mikä epäonnistui Eestissä 2007, onnistui Georgiassa 2008. Venäläiset saivat häkkeröityä georgialaisten systeemit ja halvaannutettua ne. Venäläiset 8@xx0r17 p0w|\|@5|v47 Georgian tietojärjestelmät aivan täydellisesti. All your base are now belong to us.

Tulos: 6-0 Venäjälle. Georgia epäonnistui abysmaalisen surkeasti. Lisää aiheesta oheisessa linkissä.