Peruskoulussa opimme, että suomen kieli kuuluu uralilaisen kielikunnan suomalais-ugrilaisen haaran suomensukuisen suvun itämerensuomalaiseen perheeseen. Tämän kieliperheen jäsenistä suomen kieli on suurin yli viidellä miljoonalla puhujallaan, ja suomi on myös perheen jäsenistä elinvoimaisin; se on itsenäisen valtion virallinen kieli, ja sillä on kirjakielenä liki puolen vuosituhannen perinne, ja sillä tehdään jatkuvasti niin tieteellistä, hallinnollista kuin kaunokirjallistakin julkaisutoimintaa. Suomen kieli, joka 1800-luvulla jo leimattiin kuolevaksi kieleksi, on muuttunut alle kahdessasadassa vuodessa kuolevasta kielestä tappajakieleksi - sen ylivalta uhkaa pieniä itämerensuomalaisia kieliä.
Muut itämerensuomalaiset kielet ovat viro (joka on suomen tavoin itsenäisen valtion virallinen kieli ja silläkin on liki puolentuhannen vuoden kirjallinen historia) noin 1,1 miljoonalla puhujallaan, karjala (noin 150 000 puhujaa), vepsäläiset (noin 16 000 puhujaa), ja alle tuhannen puhujan livvi (aunus), vatja (jonka jo epäiltiin 1960-luvulla kuolleen) ja inkeri. Näistä kielistä suomi on kaikkein vanhakantaisin, ja lähimpänä itämerensuomalaista kantakieltä - virolaiselle lukijalle ja kuulijalle suomi kuulostaa "suloisen vanhanaikaiselta". Kaikilla itämerensuomalaisilla kielillä on kirjakieli, ja kaikkia kirjoitetaan roomalaisilla kirjaimilla. Ne siis lingvistisesti ovat - pienimpiä lukuunottamatta - varsin turvallisessa asemassa. Vaikka eri kielten puhujat eivät välttämättä ymmärrä toistensa puhetta, eri kielten puhujat ymmärtävät suhteellisen helposti toisiaan luettuna.
Suomensukuisiin kansoihin luetaan myös ei-itämerensuomalaiset saamelaiset, (noin 80 000 puhujaa) ja permiläiset (komit l. syrjäänit, noin 500 000 puhujaa, ja udmurtit l. votjakit, noin 750 000 puhujaa). Permin kuvernementti (josta tehtiin muuten ensimmäiset permikauden löydöt) sijaistee Kantalahden itä- ja koillispuolella, ja on sama kuin viikinkisaagojen Bjarmland. Suomensukuisten kansojen ydinalue siis sijaitsee kärkikolmionmuotoisella alueella Tornionjoki - Väinäjoki - Kantalahti.
Mutta suomensukuisten kansojen toinen päähaara ovat volgansuomalaiset. Volgan-? Itämereltä on Volgalle, tuolle Euroopan suurimmalle joelle, tuhansia kilometrejä? Miksi tällainen kielikunta on olemassa kuin volgansuomalaiset - siis mordvalaiset (n. 1,1 miljoonaa) ja marit (ent. tšeremissit), noin 700 000? Ja kuitenkin, vaikka maria ja mordvaa kirjoitetaankin kyrillisin kirjamin roomalaisten sijaan, suomalainen lukija löytää kielistä paljon tuttua ja lyhyen intensiiviharjoittelun jälkeen kykenee lukemaan niin maria, erzåå kuin mokšaakin. Välittömästi volgansuomalaisten alueen eteläpuolella oli bulgaarien alkukoti - sanat "volga" ja "bolga[ros]" ovat sama sana. Nykyinen Bulgaria siis on alunperin Volgalta lähteneiden itäslaavien maa - ja he tulivat Bulgariaan 800-luvulla. Tämä kansainvaellus on hyvin dokumentoitu bysanttilaislähteissä. Volgan bulgaarien valtakunta tuhoutui mongolivalloitukseen.
Mutta siinä volgansuomalaisten ja itämerensuomalaisten välissä on aukko - indoeurooppalainen musta aukko.
Jos lähdemme siitä, että kieli on olennainen tekijä historian ja uskonnon ohella etniselle identiteetille ja saman kielen puhujat muodostavat yhden etnisen yksikön eli kansan, niin on oikeutettua puhua tällöin suomensukuisista kansoista. Ja kansat sekä etninen identiteetti liittyvät saumattomasti yhteen. Puhumme kansallisen heräämisen ajasta 1800-luvulla, emmekä turhaan. Ja miksi emme olisi ylpeitä suomalaisuudestamme - kuulummehan euraasialaiseen alkuperäiskansaan aivan kuin natiiviamerikkalaisetkin amerikkalaiseen. Me suomensukuiset olimme täällä ennen kuin indoeurooppalaiset valloittajat tulivat. (Tosin ruukinmatruuna ei itse liene paras puhumaan mitään indoeurooppalaisista valloittajista, sillä hän on itse puolihurri - tosin äkta svensktalande skräp äipän puolelta.
Mutta kansallisuusaate nousi samaan aikaan darwinismin - ja sen rumien äpärälapsien, rotuoppien, tieteellisen rasismin ja sosiaalidarwinismin - kanssa. Sensijaan, että etniskansallisuus olisi yhdistetty kieleen (joka on hankittu ominaisuus), se alettiin yhdistämään genetiikkaan, (lue: rotuun), joka puolestaan on synnynnäinen ominaisuus. Ja 1800-luku oli darwinismin jälkimainingeissa myös rotuoppien kultaista aikaa. Ja suomensukuiset kansat on perinteisesti näissä rotuopeissa on niputettu roskaväestöön yhdessä romanien, baskien, kelttien ja muiden "ylijäämäkansojen" mukaan, ja Axel Olof Freudenthal, jonka muisto Rasistiselle Kielipuolueelle on ah niin kovin rakas (äipän suvussa äänestettiin folksdemokrateja eikä suinkaan RKP:tä) niputti suomalaiset yhdessä unkarilaisten, turkkilaisten, iranilaisten ja baskien kanssa turaaneiksi, piittaamatta sen enempää kielitieteestä kuin genetiikastakaan, ja piti heitä tyhminä, saastaisina ja kyvyttöminä mihinkään kulttuuriin. Freudenthalin teesit olivat:
* Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
* Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
* Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
* Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
* Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
* Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
Meillä suomenkielisillä ei ole mitään velvollisuutta antaa anteeksi RKP:lle sen enempää siirtokarjalaisten inhottavaa kohtelua kuin Freudenthalin rasismiakaan. Ruukinmatruuna toki osaa ruotsia, mutta se ei ole hänelle mikään rasismin aihe. Se on kieli, joka yhdistää hänet äitinsä sukuun ja jota hän puhui mamman kanssa kun hän oli lapsi. Ja hän haluaa välittää tämän kielen omille lapsilleen merkkinä siitä, että he kuuluvat sukuun.
Suomensukuiset kansat ovat kerran hallinneet koko pohjoista Eurooppaa Uralilta Itämerelle. Ja siniset silmät sekä vaalea tukka ovat nimenomaan suomensukuisten kansojen yleisimmän Cavalli-Sforza -klusterin geneettinen tunnuspiirre - ei suinkaan indoeurooppalainen eikä varsinkaan arjalainen. Ne indoeurooppalaisten kansojen edustajat, joilla nämä piirteet esiintyvät, ovat tosiasiallisesti kielensä ja etnisen identiteettinsä indoeurooppalaiseen vaihtaneita ex-suomensukulaisia!
Mutta tämä yhteys murtui 900-luvulla, ja sen mursivat indoeuroooppalaiset - tarkalleen sanottuna venäläiset. Indoeurooppalaiset, joilla oli orjanomistukseen ja maanmuokkaukseen perustuvalle maataloudelle perustuva maanviljelykulttuuri ja järjestäytynyt yhteiskunta suomalais-ugrilaisen paimentolais- ja hortikulttuurille (maatalous ilman maanmuokkausta) levisivät nopeasti suomensukuisten kansojen alueelle ja työnsivät heitä pohjoiseen. Suomensukuisia oli vähemmän, he olivat heikommin järjestäytyneitä, ja he elivät heimoyhteiskunnassa valtioiden sijaan. Niinpä rauhantahtoisemmat suomensukuiset syrjäytyivät aggressiivisempien ja sotaisampien indoeurooppalaisten tieltä - aggressiivisempi valtaa ei-aggressiivisten alueen. Tätä kuvaa venäjän sana Война (vojna), joka merkitsee venäjäksi "sotaa", mutta se on lainautunut suomeen toisessa merkityksessä. Se merkitys on vaino - totaalinen sota, jonka tarkoituksena on toisen osapuolen hävittäminen sukupuuttoon. Ja tästä kertovat venäläiset bylinat ja kertomukset tšuudien - siis suomensukuisten kansojen - tuhosta tämän vojnan, vainon, seurauksena.
Mutta vaino ei ollut ensisijaisesti fyysistä tuhoamista, kansanmurhaa, vaan kulttuurillista. Venäläiset sulauttivat ja assimiloivat suomensukuiset kansat itseensä. Venäläinen genetiikka on hyvin suomalaisvoittoista verrattuna keskieurooppalaisiin, ja vaikka sanomme että raaputa ryssää, alta paljastuu mongoli, niin me puhumme myös veli venäläisestä. Sillä venäläiset ovat geneettisessä mielessä todella veljiämme!
Itämerensuomalaisten ja permiläisten, sekä volgansuomalaisten, väliin jäävällä parintuhannen kilometrin välisellä alueella, joka nykyään on Venäjän sydänmaata, todellakin oli aikoinaan suomensukuinen asutus. Ja me tiedämme, keitä siellä asui. Siellä asui kolme kadonnutta kansaa: merjalaiset, muromalaiset ja metseräläiset. Nuo kansat kuuluivat suomensukuisiin kansoihin, ja ne sulautuivat venäläisiin jo keskiajalla. Mutta heistä on jäänyt paljon nimistöä Venäjälle, ja tiedämme myös jotain heidän historiastaan.
Läntisin kansoista olivat merjalaiset eli moskalaiset. He kutsuivat itseään nimellä moska (vrt. mordvan murre mokša) eli "kansa". Merjalaiset asuivat Keski-Venäjällä, todennäköisesti nykyisillä Jaroslavin, Ivanovon ja Kostroman alueilla, sekä osittain Tverin, Moskovan ja Vladimirin alueella, ja he puhuivat merjan kieltä. Heidät mainitaan ensimmäisen kerran bysanttilaislähteissä 500-luvulla, ja seuraavan kerran Nestorin kronikassa. Siinä merjalaisten pääkaupungiksi mainitaan Saran muinaiskaupunki, joka sijaitsee Rostovin eteläpuolella. Merjalaisten kaupunkina on pidetty myös Rostaa, nykyinen Rostov, joka sijaitsee Nerojärven rannalla 200 km Moskovasta pohjoiseen. Rostan eli Rostovin ruhtinaskunta oli Novgorodin ruhtinaskunnan naapurivalta. Merjalaisia asui myös Moskovan alueella ennen kaupungin perustamista - Juri Danilovitš perusti kaupungin lähes umpisuomalaiselle alueelle. Kaupunki sai merjalaisten toisen nimen, moskan, mukaan nimen Moskova, josta myös sen läpi kulkeva Volgan sivujoki Moskva, "moskalaisten vesi", on saanut nimensä.
Merjalaiset olivat tärkeä osa sekä Novgorodin että Moskovan ruhtinaskunnan perustamisessa ja kehittymisessä. On oletettu, että merjalaisia oli 1100-luvulla jopa 800 000. Viime aikoihin asti merjalaisten rooli osana venäläistä historiaa on unohdettu, mutta vuoden 1998 jälkeen arkistoista on löytynyt ennen tuntemattomia dokumentteja, jotka ovat tuoneet lisätietoa merjalaisista - mukana myös jopa merjankielinen käännös Vanhasta testamentista 1000-luvulta. On oletettavaa, että merjalaiset olivat juuri niitä tšuudeja, jotka mainitaan Nestorin kronikassa.
Merjan kieli sammui 1500-luvulle tultaessa. Merjalaiset olivat omaksuneet ortodoksisen uskonnon ja venäläistyneet nopeasti. Merjalaisten kohtaloksi koitui se, että heitä ei orjuutettu - orjuus ja sorto on hyvin tehokas tapa saada aikaan vihaa ja vahvistaa ei-toivotulla tavalla orjuutetun kansan identiteettiä - vaan heitä kohteltiin alamaisina - vapaina, mutta vapaina myös omaksumaan vahvemman ja arvostetumman kansan identiteetin. Merjan kielen asema suomalais-ugrilaisessa kieliryhmässä on kiistelty. Aikaisemmin merjaa pidettiin volgansuomalaisena kielenä, mutta nykyisin sen on esitetty olleen läheisempää sukua itämerensuomalaisille ja saamelaisille kielille. Professori Jevgeni Khelimskin mielestä merja polveutui varhaiskantasuomea vastaavasta kielestä, jota hän kutsuu suomalais-ugrilaisten kielten luoteisryhmän kantakieleksi. Pystymme kuitenkin rekonstruoimaan merjan kielen varsin hyvin tuon VT:n käännöksen kautta. Joidenkin merjalaisten kansansirpaleiden väitetään puhuneen merjaa vielä 1800-luvulla.
Merjalaisten itäpuolella asuivat muromalaiset. Tämä nimi on säilynyt varsin tunnetun kulttuuri- ja pappissuvun sukunimenä Muroma, mutta se on alunperin tarkoittanut kokonaista kansaa. Tämä kansa asui Oka-joen varrella Keski-Venäjällä. Muromat mainitaan Nestorin kronikassa ruseille veroa maksavana kansana, ja jeidän pääkaupunkinaan kerrotaan olleen Murom. Toisin kuin merjalaiset, muromat eivät olleet koskaan suuri kansa, ja niinpä muromat sulautuivat slaavilaisiin kansoihin jo 1100-luvulla. Useat tutkijat, kuten M. A. Castrén, ovat pitäneet muromia mordvalaisille läheisenä kansana. Mutta eivät aivan jäljettömiin! Venäläinen kansantarusto tietää jättiläisen nimeltä Ilja Murometš (Elias Muromalainen), ja samoin monet seudun nimet ovat selkeästi suomalaisperäisiä. Tärkeimpänä Oka - joka merkitsee yksinkertaisesti samaa kuin joki. Muroman kielen arvellaan olleen lähempänä volgan- kuin itämerensuomalaisia, ja muistuttaneen erzää ja mokšaa.
Eteläisimpänä - muttei vähäisimpänä - näistä kolmesta kansasta olivat metseräläiset. He asuivat Orelin alueella, ja heidän kansansa nimi palautuu hunajaa merkitsevään sanaan metš, josta myös suomen mesi ja mehiläinen, sillä he harjoittivat mehiläishoitoa. Heidän kielensä arvellaan olleen lähempänä muromaa kuin merjaa. Venäläislähteet mainitsevat heidät ensimmäisen kerran 1200-luvulla, mutta heistä on runsaasti mainintoja 1600-luvulle asti - toisin kuin merjalaisista ja muromalaisista, jotka sulautuivat venäläisväestöön varsin nopeasti. Moskovan ruhtinas Iivana II kirjoittaa testamentissaan 1358 Meštšerkan kylästä, jonka hän oli ostanut paikalliselta vasalliltaan, Akeksandr Ukovitšilta. Kylä oli vastikään kääntynyt ortodoksisuuteen.
Mutta metseräläiset eivät olleet aina ystävällismielisissä väleissä Moskovan vallan kanssa. Lukuisat dokumentit mainitsevat metseräläiset varsin tiukasti identiteetistään kiinnipitävinä, ja Iivana Julman aikana 1500-luvulla metseräläiset liittoutuivat tataarien kanssa. Osa metseräläisistä muutti mordvalaisten asuinalueille ja omaksui mordvan kielen.
Ja juuri tästä traagisesta sotaretkestä Kazania vastaan, jonka Sergei Eisenstein on ikuistanut elokuvassaan Iivana Julma alkoi metseräläisten lähtölaskenta. Mutta kuin ihmeen kaupalla osa tästä kansasta on säilynyt meidän päiviimme saakka - ja heitä löytyy Suomestakin.
Osa metseräläisistä nimittäin liittoutui tataarien kanssa niin lujasti, että he vaihtoivat kielensä tataariksi. He pitivät kiinni kansallisesta identiteetistään säilyttäen sen, ja he saivat nimen mišaarit alkuperänsä, metseräläisten, mukaan. Ja juuri mišaarien puhuman tataarin mukaan on luotu tataarin kirjakieli.
Ja jotta tilanne menisi entistä kimurantimmaksi, niin Suomen tataarivähemmistö edustaa mišaaritataareja. He siis ovat suomensukuisen kansan - metseräläisten - jälkeläisiä toisen suomensukuisen kansan asuttamassa maassa, mutta puhuvat eri kieltä (tataaria) ja tunnustavat eri uskontoa (islamia) kuin han-suomalaiset, mutta he ovat integroituneet erittäin hyvin Suomeen. Nimet kuten Hamidulla, Kafiatulla, Reshaeddin kertovat tataarivähemmistöstämme. Eli olkaa kilttejä tataareille - he ovat sukulaisiamme tuhannen vuoden takaa!
Vanhimmat löydöt metseräläisistä on tehty Zhabkin kylästä 1870. Silloin hautalöydöstä löydettiin kansainvaellusajalle ajoittuneita naisten pronssisia pukukoruja, ja ne ovat samanlaisia kuin ne, mitkä tiedettiin metseräläisten käyttäneen historiallisella ajalla. Samanlaisia hautalöytöjä tehtiin myöhemmin Rjazanissa ja Vladimirissa, ja 12 samanlaista löytöä löydettiin Moskva- ja Oka-jokien rannoilta ja Kasimovista. Yleinen käsitys on, että ne ovat identtisiä metseräläisten kanssa. Hautalöydöt ovat olleet tyypillisiä tuon ajan (300-700 jKr) volgansuomalaisille, koostuen sormuksista, riipuksista, soljista ja viitansoljista. Ne ovat hyvin samankaltaisia kuin tietyt Kalevala Korun mallit.
Vaikka metserän kieli sammui jo satoja vuosia sitten, kansa on yhä olemassa, kielensä ja uskontonsa vaihtaneena, mutta identiteettinsä säilyttäneenä. Vaikka slaavilainen kulttuuri saapui metseräläisten alueelle 900-luvulla ja vaikka metserät kääntyivät nopeasti ortodoksisuuteen, slaavit eivät saaneet sitä koskaan täysin sulautettua itseensä, sillä monet metseräläiset asuivat taigalla pitkien maataipaleiden takana. Oka-joen laaksossa metseräläisten kulttuuri hävisi jo 1100-luvulle tultaessa - ei kansanmurhan, vaan assimilaation myötä, ja osa metseräläisistä muutti sisämaahan. Pohjoisessa sensijaan metseräläiset säilyivät pitempään. Metseräläisten ylimystö slaavilaistui 1200-luvulle tultaessa, mutta tavallinen kansa säilyi suomensukuisena aina Iivana Julman aikoihin asti. Metserän kieli hävisi lopullisesti tuolloin - mišaarit omaksuivat tataarin kielen, kun taas loput sulautuivat toiseen suomensukuiseen kansaan, mordvalaisiin.
Kuriositeettina mainittakoon, että mordvalaiset ovat ainoa kansa, joka on kyennyt lyömään Tšingis-kaanin armeijan. Vuonna 1223 mordvalaiset onnistuivat lyömään heidän alueelleen tulleet mongolit Kernekin taistelussa heidän omalla taktiikallaan - he pakenivat ja johdattivat mongolit Samara-joen mutkaan Zhigulin kukkuloille, jossa maasto oli metsäistä ja vaikeakulkuista, ja jossa mongolien kevyt ratsuväki oli vaikeuksissa ja jossa kuuluisasta tulughma-taktiikasta ei tullut mitään. Mordvalaisten jalkaväki tuhosi mongolien ratsuväen, joka oli jäänyt ansaan metsän ja vuorten väliin. 50 000 mongolista vain noin 4000 selviytyi hengissä.
Mutta Meštšerskin venäläinen ruhtinassuku on alunperin ollut suomensukuinen; se on alunperin ollut metseräläisten hallitsijasuku.
Mišaaritataarien ja mordvalaisiin sulautuneiden ohella metseräläiset muodostavat Venäjällä myös oman geneettisen klusterinsa. Heitä elää taigalla Moskovan, Rjazanin ja Vladimirin oblasteissa. He ovat yleisesti venäläisvähemmistöä tummempia ja keskimittaisia, ja he elävät kalastuksella, mehiläishoidolla ja metsästyksellä sekä maataloudella.
Juho Kusti Paasikivi joskus kritisoi suomalaisia sanoen, että niin tyhmä kansa kuin suomalaiset ovat - he ovat joskus hallinneet puolta Venäjää ja mitä he ovat nyt? - ei ansaitse olemassaolon oikeutta, mutta suomensukuiset kansat todellakin ovat alkuperäiskansa - Euraasian pohjoisosien alkuperäiskansa, aivan kuten Feministipupu blogissaan kirjoitti. Suomensukuiset kansat ovat aina olleet pikemminkin aggressioiden, vainon ja sorron uhreina ja kohteena kuin niiden harjoittajina. Siksi ruukinmatruunalla on tapana kohauttaa olkapäitään kun häntä yritetään syyllistää siitä, että valkoihoiset sitä ja eurooppalaiset tätä.
Menkää syyttämään indoeurooppalaisia siitä ja jättäkää meidät suomensukuiset, Euraasian pohjoisosan alkuperäiskansat, jo vihdoinkin rauhaan. Se on vähintä, mitä te indoerurooppalaiset voitte meille suomensukuisille tehdä kolmentuhannen vuoden indoeurooppalaisen vainon, ekspansion ja aggression jälkeen.
Posts
17 comments:
"Ja hän haluaa välittää tämän kielen omille lapsilleen merkkinä siitä, että he kuuluvat sukuun..."
Jotenkin olen aina luullut että a) Et olisi hankkimassa jälkikasvustoa laisinkaan ja b) Puheet X-sukupolvesta viitanneet siihen että muutenkin alkaisi olla viimeiset hetket käsillä.
Ilm. elin sitten väärässä luulossa.
Pystymme kuitenkin rekonstruoimaan merjan kielen varsin hyvin tuon VT:n käännöksen kautta. Joidenkin merjalaisten kansansirpaleiden väitetään puhuneen merjaa vielä 1800-luvulla.
Jos tällainen merjankielinen VT:n käännös on todella olemassa, ei tietenkään tarvita mitään rekonstuktiota vaan sitä voi lukea suoraan. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti siihen, että käännös olisi olemassa - mikä on lähteesi?
Merjalaisten itäpuolella asuivat muromalaiset. Tämä nimi on säilynyt varsin tunnetun kulttuuri- ja pappissuvun sukunimenä Muroma, mutta se on alunperin tarkoittanut kokonaista kansaa.
Sukunimi Muroma on Murénin suomalaistettu versio.
Tämänkaltaisessa tekstissä olisi mukava nähdä lähdeviitteitä, olkoonkin että se hidastaa kirjoittamista. Mistä Grimbergin lisäksi olet tietoa tällä kertaa ammentanut?
Tärkein lähde on tällä kertaa ollut Wikipedia, sekä suomenkielinen että englanninkielinen.
Merjankielisen VT:n olemassaololle ei löydy tukea englannin- eikä suomenkielisestä Wikipediasta. Suomenkielisessä on vailla lähdemerkintää oleva maininta, että olisi säilynyt keskiaikainen merjankielisen Ilmestyskirjan (UT) osa. Googlella ei löydy mitään uskottavaa lähdettä näille väitteille.
Toistan muuten Kattoratsastajan toiveen, että mainitsisit lähteesi useammin näissä kirjoituksissa.
Tässä kirjoituksessa on niin paljon viisautta ja rohkeutta. Sanot sitä mitä minäkin olen varmasti halunnut sanoa, mutta en ole niin oppinut. En osaa ja kun minuun hyökätään kun vihdoin olen tullut siksi miksi Jumala on minut tehnyt (saanut sielunrauhaa kuka minä olen) niin sitten se ei kelpaa vaan halutaan ampua kovilla joka suunnasta ja ne, jotka halusivat mollata puhuvat entistä enemmän roskaa, jotta voisivat perustella sitä, että kiusasivat. En mahdu tähän maahan ja se ei johdu minun ns. suuruudenhulluudesta vaan muiden ahdas- ja sortomielisyydestä. Halusivat vain käyttää rättinä ja heittivät sinne tänne ja samalla tämä porukka piti itseä auktoriteettina!! Se on vaikea tajuta; eikö auktoriteetti lopeta ja hillitse kiusaamista eikä käytä lyötyä entistä kauheammin lyömäaseena jolloin ei ole enää pakopaikkaa ei länteen eikä itään.
On siis kiusattu ulos ei vain koulusta vaan yhteiskunnasta ja kun heille tulee vätystelystä ja muusta tekemättömyydestä huono olo eivät siitäkään aio mitään ymmärtää vaan syyttävät entistä enemmän. Kunnes jonkun selkä katkeaa.
Sekö on liberalismia tai humanismia? On mielestäni sikamaista ja hävytöntä ja ala-arvoista. Mutta kuka välittää; nobody cares: minulle nauretaan jo avoimesti jos se ennen oli suljettu piiri. No matter what. Ja ne, joiden kuuluisi hävetä istuvat mediassa entistä enemmän koska heille se on julkinen kiva juttu kun minä aiheutan heille kipua he nostavat siitäkin kivusta rahaa: maailma johdetaan medioinnin takia eikä se on sama kuin arvo. Arvo ei voi tulla mediasta; media vain medioi. Lietsoo.
Mitä Nietzsche sanoi rotujen risteytyksistä? Ei tainnut olla myötämielinen ollenkaan.
Alkuperäiskansan poliittinen määritelmä on todella huono. Se toisaalta estää kansoja kehittymästä ja toisaalta ei myönnä kansoille, jotka ovat teknologisesti kehittyneitä arvoa kansana.
Tärkein lähde on tällä kertaa ollut Wikipedia, sekä suomenkielinen että englanninkielinen.
Wikipedia ei ole pätevä lähde. Kun taas Wikipedian artikkeleiden lähdeviittaukset useimmiten ovat. Wikipedia on kyllä hyvä reitti oikean tiedon lähteille, mutta saman teinhän voi viitata itse suoraan samaan lähteeseen kuin itse Wikipedian artikkelikin.
Ilkeämielinen voisikin todeta, että kuka tahansa voi perustella minkä tahansa väitteen viittaamalla lähdeviitteettömään artikkeliin, jonka viimeisimmän version on itse kirjoittanut.
Pieni korjaus:
"Inkeri" ei ole kieli. Pitäisi olla "inkeroinen".
"Inkeri" on Inkerissä puhuttavaa savoa, Inkeroinen on oma kieli samassa mielessä kuin livvi ja lyydi. Tai vaihtoehtoisesti ne kaikki voinee kategorrisoida karjalan kielen murteeksi.
Latviassa puhuttava liivi myös unohtui pois - puhujia lienee enää 6 - useimmat vanhuksia.
Yksi nuori mies havaitsi vanhempiensa papereita tutkiessaan että heidän rakkauskirjeensä oli kirjoitettu kielellä jota hän ei kyennyt tunnistamaan. Kieli osoittautui liiviksi. Stalinin aikana liivi oli julistettu fasistiseksi siinä missä suomikin. Nuori mies opetteli kielen ja opetti sen myös lapselleen.
Liiviläisiin kohdistuvassa venäläisessä sortopolitiikassa oli yksi erityinen piirre. Kalastajakansalta estettiin pääsy rannalle. Ajatelkaapa jos Suomessa kiellettäisiin ihmisiltä pääsy rantaan.
"Meillä suomenkielisillä ei ole mitään velvollisuutta antaa anteeksi RKP:lle sen enempää siirtokarjalaisten inhottavaa kohtelua kuin Freudenthalin rasismiakaan."
Minusta noin vanhaa juttua on todellakin turha kaivella.
Hyvä että muistat aina sanoa että rasismi on paha asia niin voit sitten haukkua muslimeja ja suomenruotsalaisia rauhassa olan takaa ja teeskennellä suvaitsevaista.
Rasismi on pitkälti lyömäase ja sellaisina sinä käytätkin sitä.
Jos minä sanon että Suomeen ei pidä ottaa afrikkalaisia siirtolaisia niistä syistä, mitä esim. Lynn kuvaavat kirjassaan, olen kai sitten rasisti.
Minua ei kiinnostaa pätkän vertaa ajattelevatko ihmiset että olen rasisti.
Jukka: Olen samaa mieltä, että vaikka asiat on hyvä puhua halki, käsittää muitten ihmisten huonona tuurina ja huonona makuna ja huonona sivistyksenä - niin sitten pitää unohtaa. Antaa anteeksi ja tajuta, että kukin vuorollaan. On jollain ihmisrodulla tai sivilisaatiolla ollut tietty ajanjakso milloin ovat olleet in ja pop, sitten tulee toisten. On siis turha murehtia sitä, että kompleksit ovat joittenkin mielestä ainoa asia mistä taistella. On muutakin: rakkauden puolesta pitäisi käydä vähän enemmän taisteluja ja myös kauneuden. Niitä unohdetaan kun ns. kunnian nimissä jatketaan vuosisatojen aikana sitä, mitä olisi pitänyt lopettaa aikoja sitten. JOissakin kuppikunnissa eivät lopeta ikinä; siksi, että kuppikuntaan ei tule mitään uutta ei olisi mistä puhua. Jauhaavat ja jauhaavat kunnes tieto (fiktio) rupeaa olemaan tieto (fakta). Eivät erota ja sitten siitä tulee henki ja elämä kuten Lähi-idässä ollut.
Sairas maa. Sairas tapa kuvitella saavansa oikeutusta.
Minä olen tämän oppinut ja kun minä vuodatan elämästäni tänne blogiin se ei tarkoita, ettenkö olisi itse näitä asioita kauan sitten unohtanut mutta kerrron stoorina sen muille; jokseenkin se ei ole hyvä tapa koska se lyö takaisin minulle uutena asiana vaikka on vanha asia. Ihmiset eivät kestä edes toisen tarinaa ilman, että huutavat ääneen: mene psykiatriin.
Meidän elämä on siksi yhteinen; se mitä minä sanon ei kosketa vain minua vaan se koskettaa myös muita: ilmeisen rajusti.
Minä en tarvitse psykiatria mutta mieheni tarvitsisi; ja sitä ei usko kukaan. Koska hänen pöytätavat ovat minua paremmat. Hän ei vaan ole vapaa ja sen takia meidän lapset kärsivät koska lapsemme näkevät, että minä kärsin. Mutta kun kuppikuntamme naiset päätti niittää minut ja aiheuttivat twisted tilanteen; ihailu on siksi sairasta.
Ja muiden ihmisten elämään sotkeutuminen vielä sairaampaa ja sitä teemme ja lisäämme vielä psykologeja sitä varten: päivä päivältä sotkeudumme ihmispolojen elämään kuin häkkieläimen avoimiin haavoihin. Tikuilla tökkäämme ja uskomme, että siitä seuraisi jotain hyvää....
Psykologia on sairas tänä päivänä.
On tullut itsessään omnipotentiksi.
Jukka, RKP on puolue, ei rotu. Ja kuten todettu, ruukinmatruuna on itsekin puolihurri.
Puolueen bashaaminen sen ajaman politiikan takia ei ole rasimia. Se on yksinkertaisesti politiikkaa. Ja niin kauan kun RKP ei irtisanoudu Freudenthalista, niin kauan ruukinmatruuna tulee myös nuivimaan RKP:tä. Mutta ei suomenruotsalaisia, koska ruukinmatruuna on itsekin osa ankdammenia.
Matruuna: etkö voisi kirjoittaa minulle henk.koht? Realzara@gmail.com tai realzara@suomi24.fi. Olisin hyvän neuvon tai tuen tarpeessa: se mikä piti olla hyvä ele kääntyi minun omaksi haitaksi. Ne, jotka minua tähän kirjoittamiseen yllytti ovat kauan sitten haihtuneet. Nyt sanovat muuta: konttaavat itse ristille kun saivat minun kauttani (kun toimin heillekin muuntajana) emansipatiota. Minä siis olen tietyllä tavalla joutunut uhriksi (en silti aio kantaa uhrin manttelija sillä en itse tätä kaivannut niinkään paljon kun nuo, joiden suut vannoivat tukea). Nyt on se paskaduuni tehty.
Joku taas käärii hihansa ja kirjoittaa pamfletteja ja on tärkeilevinään kuin olisivat itse keksineet asiat. Ottavat siis kielellisesti tyylipisteitä kun vievät minun antamani tiedot ja kehtaavat vielä katsoa nenänvartta pitkin ikäänkuin eivät tunnistaisi. Meidän sivilisoituneet mukamas. Ankkalammikon ns. älyköt tekevät nyt näin. Kun eivät osaa hävetä ja siinä olen Ruukinmatruunan kanssa samaa mieltä; ellei osaa hävitä ei voi kasvaa. Impotenssi tai omnipotenssi kasvaa - ei identiteetti. Jää kakaraksi.
Minä siis joudun presentoimaan itseni kuin kerjäläinen koska ne otti minun substanssini ja komeilevat sillä. Ja minä en tiedä mitä teen; en saa edes hanttihommiakaan enää. Estivät siis elämän olemalla tuollaisia; minäkään en siksi RKP:sta voisi tukea hakea: ovat hylänneet ja nylkeneet liian monta kertaa. Kun eivät enää itse altista itsensä oppimiselle (eivät uskalla menettää katu-uskottavuutensa) niin sen takia käyttävät muiden ihmisten kokemuksia ja tämä on se, mistä elämämme nykyään muodostuu: pitää löytää rottia joiden elämää observoidaan ja se tieto viedään ns. tietona sitten psykologiaan. Ja siitä sitten ottavat nämä omnipotentit impotentit infantiilit uutta vauhtia; se on sitten se elämä minkä näemme.
Ota minuun yhteyttä: ole erilainen älykkö hyvä Matruuna. Suo sinä minulle elämän minkä nuo muut eväsi. Sen teet nostamalla kätesi, eikä jatkamalla sitä herjaa mitä nuo, joiden aivot eivät kykene unohtamaan tekevät. Unohtaminen on siis osaksi älyllistä toimintaa voisi sanoa: eivät unohda Topeliustaan tai Runebergiään ja siksi eivät myöskään unohda muitten idiotismia. Sitä levittävät kuin sontaa nurmelle. Eivät kaikki - mutta liian moni.
Ja sitten he nostavat uskottavuusarvoja. Onpa sekava tämä maailma, parempaa sanaa ei löydy.
Sekava. Tieto on tullut ääripäähän; eihän tuollaista ns. tietoa tarvitse pian kukaan.
Ai niin, vielä yksi asia: kaikki minkä kirjoitan menee suoraan Pekka Himasen portfolioon. Mutta se, miten Russellin ananasteoria pitää suhteuttaa oppimiseen ja pedagogiikkaan ei tule enää heille minulta. JOtain opin minäkin: ei pidä kirjoittaa avoimesti sellaista, josta varkaat ottavat suurimmat hyödyt. Nyt PH kiertää kerskumassa, että on keksinyt tämän teorian - ja pah - odottavat, että minä kerron loputkin kun kerrroin jo hypoteesin. En anna enää. Tästä on tullut jo farssi minulle.
"Permin kuvernementti (josta tehtiin muuten ensimmäiset permikauden löydöt) sijaistee Kantalahden itä- ja koillispuolella, ja on sama kuin viikinkisaagojen Bjarmland."
Tuotatuota. En nyt ala tarkastelemaan asiaa kartastosta, mutta vahva näppituntumani on se, että Permin kuvernementti Permin miljoonakaupunkeineen sijaitsee Kama (suomensukuinen nimi jälleen...)-joen varrella todella idässä, Uralin juurella. Siitä vähän pohjoiseen on Komin tasavalta Petšora-joen ympärillä, ja lounaaseen Udmurtia sen Kama-joen varrella.
Kantalahti taas viimeksi ainakin sijaitsi Kuolan niemimaan ja Vienan karjalan kainalossa tuhatkunta kilometriä lännempänä.
Käsittääkseni Bjarmlandiksi lasketaan Vienanmeren ja Vienanjoen rantojen muinainen asutus?
Yhdyn edellisiin lähdeviitteitten vaatijiin. Olet Matruuna jo tunnustanut kirjoittavasi itse Wikipediaan; oma teksti ei kelpaa viitteeksi, ellei kysessä ole tieteellinen julkaisu tai ellei jatkoviitteitä löydy. Joillakin linkkaamisillasi Wikisivuilla on kelvottomasti lähdeviitteitä.
Joo se merjalainen VT pitäs kyllä löytää....????
Post a Comment