Simson ja merikansat

Termillä merikansat tarkoitetaan Raamatussa esiintyneitä kansoja, jotka Egyptin uuden valtakunnan aikana ryöstivät ja rosvosivat itäisen Välimeren alueita ja joista yksi, filistealaiset (peleset, Raamatun plistim), asettuivat taloksi nykyisen Gazan alueelle. Mutta sana on saanut nykypäivänä uuden merkityksen.

Israel nimittäin iski tänään Gazaan elintarvikkeita vieneeseen laivasaattueeseen. Israelilaissotilaat valtasivat laivat, ja 19 ihmisen ilmoitetaan kuolleen iskussa. Suurimman osan heistä uskotaan olevan Turkin kansalaisia. Israel ilmoittaa syyksi epäilevänsä, että laivoissa kuljetetaan aseita Gazaan. Laivojen miehistö teki Israelin kommandoille vastarintaa puukoin ja kirvein, ja viiden israelilaissotilaan ilmoitetaan haavoittuneen vakavasti.

Ruukinmatruuna on tyrmistynyt.

Hän kyllä oikein mainiosti tietää Israelin tukalan tilanteen vihamielisten arabikansojen puristuksessa, ja hän tietää toisaalta arabien kovasydämisyyden omiaan (palestiinalaisia) kohtaan ja toisaalta muslimien leppymättömän antijudaismin (siis ei antisemitismin, koska arabit ovat seemiläisiä itsekin!), mutta Israel on muuttunut Daavidista Simsoniksi.

Simson? Tämän raamatullisen psykopaatin edesottamuksista voidaan lukea Tuomarien kirjasta. Aivan Alkibiades hän ei sentään ollut, mutta väkivaltainen sekopää kuitenkin. Simson on yksi niitä Raamatun hahmoja, joihin ei liitetä minkäänlaisia eettisiä johtopäätöksiä.

Ja Israel on ikävällä tavalla tämän vuosituhannen aikana riehunut kuin Simson konsanaan. Israel ei ole piitannut kansainvälisistä sopimuksista eikä laeista tippaakaan, jos eivät kyllä palestiinalaisetkaan. Palestiinalaisten puolueista toinen - Fatah - teeskentelee rauhaa Israelin kanssa, mutta toinen - Hamas - ei edes teeskentele, ja aseita ja ammuksia salakuljetetaan jatkuvasti Gazaan tunneleita pitkin Egyptin puolelta. Israel vastaa samalla mitalla: Gaza on saarrossa, se on mantereen puolelta eristettynä muurilla, ja Israel valvoo tarkasti kaikkea ihmis- ja tavaraliikennettä Gazaan ja sieltä pois. Myös ruokailua säännöstellään: Israel laskee tarkasti kaikki kalorit, joita palestiinalaiset saavat, erikseen miehille, naisille ja lapsille. Nyt Gazaan matkalla ollut saattue, jossa oli lastina riisiä, pysäytettiin, koska sen epäillään kuljettaneen aseita: Israel oli vaatinut saattuetta saapumaan Jaffaan, sen lastia purettavaksi ja tarkistettavaksi, ja kuljetettavaksi rekoilla Gazaan. Siitä oli kieltäydytty, jonka jälkeen Israel iski. On todennäköistä, että laivoilla todella on ollut aseita, mutta kansainvälisellä merialueella tehty isku kyllä on jo lähinnä valtiomerirosvoutta.

Kaupan päälle laivoilla oli mukana ortodoksinen arkkipiispa, irlantilainen kirjallisuuden nobelisti, lukuisia europarlamentaarikkoja sekä lukuisia kulttuurivaikuttajia, mukaanlukien ruotsalaiskirjailija Henning Mankell. Ruukinmatruuna pahoin pelkää, että nyt on menty sen rajan yli, jolloin edes USA ei enää katsele Israelin toimia hyvällä. Kaappauksesta tulee valtava propagandavoitto palestiinalaisille - on satavarmaa, että meidän suvaitsevaistomme tulee repimään tapauksesta kaiken irti.

Ikävä kyllä Gazan ja Palestiinan ongelma on asia, jonka ratkaiseminen ei onnistu edes Aleksanteri Suuren miekallakaan - älystä, sydämestä tai diplomatiasta puhumattakaan. Palestiinalaiset ovat täysin leppymättömiä suhteessaan Israeliin ja juutalaisiin yleensäkin, ja Israel puolestaan vastaa samalla mitalla. Veljessodat ovat aina verisiä, ja näiden kahden veljeksen - Iisakin ja Ismaelin - välinen riita hakee vertaistaan maailmanhistoriassa. Vastakkain on kaksi seemiläistä kansaa, joilla on pitkälti samanlainen uskonto, ja jotka ovat täysin leppymättömiä vihassaan toisiinsa.

Ehkä vain on niin, että sitä mukaa kun uskostaan luopuneet juutalaiset assimiloituvat ja integroituvat Euroopassa ja USA:ssa, Israeliin muuttaneet puolestaan muuttuvat uskossaan yhä fanaattisemmiksi ja leppymättömämmiksi, ja palaavan yhä vanhatestamentillisemmiksi käyttäytymiseltään. Jos näin kävisi, se olisi valtava tappio koko länsimaiselle sivistykselle.

Ruukinmatruuna ei ole huvittunut tapahtuneesta.

Thought For Today

Life is a mercifully short spell of suffering between two states of non-existence.

Sakurambo no hana

Pihamme kirsikkapuu kukkii.

Ei, kyseessä ei ole koristekirsikkapuu, sakura, vaan hedelmäkirsikkapuu, sakurambo. Pitkään jatkuneen talven jälkeen kirsikka kukkii vasta nyt, lämpökauden käynnistyttyä. Puu on täynnä valkeita kukkasia - ei ehkä yhtä paljon kuin koristekirsikkapuussa olisi - mutta paljon joka tapauksessa.

Meillä on tapana viettää ystävien ja perheen kanssa pienimuotoinen sakura-juhla, ja juhlistaa sillä kesän alkua. Kirsikan kukkiminen merkitsee, että lämpökausi on alkanut. Kirsikka vain kukkii niin kovin lyhyen ajan - vain viikon-pari, ja kirsikan kukinnon kauneus muistuttaa meitä ihmiselämän ohikiitävyydestä ja katoavaisuudesta. Mutta vaikka sakurambo onkin vaatimattomampi kuin sakura, vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan eihän se mikään ruusu ole, vaan kukkii se perunakin; niinpä sakurambo, vaikkakin vaatimattomampi kuin sakura, kuitenkin kantaa hedelmää ja on perunan tavoin hyödyllinen. Englannin kielessä on sanalle "kukka" on kaksi sanaa: flower, joka tarkoittaa normaalia kukkaa, sekä blossom, joka tarkoittaa kukkaa, josta kasvaa hedelmä tai epähedelmä - ja kirsikka on juurikin blossom.

Heinä-elokuussa puumme on jälleen täynnä punaisia marjoja, ja leivomme kirsikkapiirakkaa, teemme kirsikkahilloa, kirsikkachutneytä ja kirsikkaviiniä, ja nautimme siitä hedelmästä, jonka kirsikan kauneus on meille antanut.

Vapaa-ajattelun kuolema

Kuten tiedämme, termi vapaa-ajattelija on oksimoroni. Sana tarkoittaa tosiasiallisesti samaa kuin "militanttiateisti", ja vapaa-ajattelu ei ole sen enempää vapaata kuin ajatteluakaan, vaan harvinaisen dogmaattista vihantäyteistä kliseiden toistamista.

Aina 2000-luvulle saakka Vapaa-ajattelijoiden liitto oli tunnettu vanhojen änkyräkommunistien stalinistisen ongelmajätteen etäpesäkkeenä. Mutta sitä mukaa kun tuo stalinistinen ongelmajäte on muuttunut krematorioiden kautta hiilidioksidiksi kuormittamaan maapallon ilmakehää, uudet tuulet ovat puhaltaneet ja tuuliviiri on kääntynyt äärioikealle - siis libertarismiin. Vapaa-ajattelijoiden liitto, joka sivumennen sanoen ei ole tunnettu empatiankyvystään eikä hienotunteisuudestaan, on viime vuosina ikäänkuin muuttunut tavallista pahempien Asperger-tapausten keskinäisen kehumisen kerhoksi.

Ja viimeisimpänä tempauksenaan Vapaa-ajattelijoiden liitto kampanjassaan vaihtaa uskonnollista tekstiä ja Raamattuja pornolehtiin.

Ruukinmatruuna ei tiedä, mitä hän sanoisi. Ei ainakaan että voi pyhä jysäys. Pikemminkin tuollainen aivopieru on enemmän sukua kuonanlaskulle. Lähinnä tuosta tuli hyvin vaivautunut olo.

Ateistit mielellään julistautuvat välkyiksi ja mielellään tuovat esiin olevansa älykkäämpiä kuin muut. Ikävä kyllä älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus, ja ikävä kyllä tuo vaihtokauppa - uskonnollinen kirjallisuus pornolehtiin - ei osoita sen enempää älykkyyttä kuin viisauttakaan.

Yksi syy, miksi perinteiset korkeakulttuurit, mukaanlukien uskonnot, ovat suhtautuneet penseästi seksiin ja pornografiaan on se, että seksi alentaa ihmisen eläimen tasolle - se on muistutus eläimellisyydestämme ja amoraalisuudestamme. Sivistys on kautta aikojen pyrkinyt tekemään pesäeroa apinoiden ja ihmisten välille nimenomaan tekemällä pesäeron eläimellisyyteen.

Ei ole hyväksyttävää raapia sukupuolielimiä julkisesti. Apinat tekevät sitä.

Ei ole hyväksyttävää heittää ulostetta lähimmäisen päälle. Apinat tekevät sitä.

Ei ole hyväksyttävää nuuhkia lähimmäisen sukuelimiä ja anusta. Apinat tekevät sitä.

Ja täsmälleen samasta syystä pornografia - joka siis kuvaa Homo sapiensin parittelua, ja joka tuo pintaan eläimelliset himot, vietit ja vaistot ja jotka alentavat ihmisen apinan tasolle - on ollut no-no joka ainoassa korkeakulttuurissa. Kyse ei ole siitä, että kristinusko olisi seksuaalikielteinen uskonto. Kyse on siitä, että avoin seksuaalisuus ja pornografia alentaa ihmisen apinan tasolle, ja juuri tästä syystä se on myös buddhalaisuudessa ihmistä samsaraan sitova mielenmyrkky. Meillä jokaisella on kyky eläimellisyyteen ja apinan emulointiin. Se ei vaadi erityistä älykkyytä eikä sivistyneisyyttä - pikemminkin päinvastoin.

Ruukinmatruuna on itse asiassa hyvin pettynyt Vapaa-ajattelijoiden tempaukseen. Todella älykäs - välkky - ihminen vaihtaisi hengellistä tekstiä älylliseen, sillä ihmisen välkkyys tosiasiallisesti määritellään älyllisen, ei seksuaalisen, suorituskyvyn perusteella. Ihmistä, jolla on alapääjutut jatkuvasti mielessä, on tapana luonnehtia termillä not the brightest bulb of the chandelier. Miksi Vapaa-ajattelijat eivät vaihda uskonnollista kirjallisuutta vaikkapa filosofian merkkiteoksiin - tai tieteellisiin teksteihin?

Syy on ilmeinen. Vapaa-ajattelu on kärsinyt konkurssin ja kuollut. Jäljellä on enää silmitön raivo, viha uskontoja kohtaan ja ennenkaikkea pahansuopuus - halu aiheuttaa mielipahaa toisille ihmisille loukkaamalla asioita, jotka herättävät ko. ihmisissä pyhyyden tunteita.

Ensimmäisenä kuoli filosofia. 1800-luvun jälkeen filosofia ei ole kyennyt luomaan mitään uutta. Nietzsche - Lenin - Sartre ja eksistentialistit; kommunismin romahdus oli vapaa-ajattelijoille hirvittävä katastrogi, ja heidän jälkeensä on ollut pelkkää nihilismiä ja postmodernistista bullshittia. Filosofia ei kykene enää luomaan lohdutusta elämään, rakentamaan sitä, selittämään että mikä tässä kaikessa on oikein järkenä. Filosofia kykenee enää vain pelkkään bullshittiin - sanan frankfurtilaisessa merkityksessä, sillä mitäpä postmodernistinen filosofia on muuta kuin nimienheittelyä ja hölynpölyä?

Seuraavaksi kuoli tiede. 1900-luvun alku oli valtaisan tiedeoptimismin ja tiedeuskon aikaa, ja kuviteltiin tieteen rakentavan paremman yhteiskunnan ja sen äpärälapsen, teknologian, ratkaisevan kaikki ongelmat. Ei käynytkään. Saimme Hiroshiman, Tšernobylin, Auschwitzin ja Gulagin. Ilman tiedettä ja teknologiaa Auschwitz olisi ollut mahdottomuus. Tiede ja teknologia luovat uusia ongelmia sitä mukaa kun ne niitä ratkovat, ja vaikka kiistatta niiden myötä elämämme onkin kvalitatiivisesti parempaa kuin ilman niitä, myös ongelmat - saaste, luonnonvarakriisit, jätteet jne, yhteiskunnallisista ongelmista puhumattakaan, rehottavat. En pelkää tulevaisuutta, koska luen tieteiskirjallisuutta, lauleli Eppu Normaali 1979. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tulevaisuutta pelkäävät eniten ne, jotka sitä kiense fiktionia eniten lukevat. High tech on täysin yhteensopivaa low lifen kanssa, eikä tiede eikä teknologia kykene ratkaisemaan eksistentiaalisia ongelmia.

Mitä sitten enää on jäljellä? Enää on jäljellä vain pelkkä epikurolainen eläimellisyys - seksuaalisuus, porno ja kleshat - samsaraan takertuminen. Kun filosofia ja tiede epäonnistuivat, jäljellä on enää pelkkä eskapismi ja taantuminen apinan tasolle. Jos ruukinmatruunalta asiaa kysytään, ei kovinkaan välkkyä.

Vaikka asia ei ruukinmatruunaa itseään kosketakaan - hän on satavarma siitä, ettei keräykseen tuoda yhtäkään Tripitakaa tai sutraa - hän kuitenkin tuntee valtavaa surua ja ennenkaikkea sääliä vapaa-ajattelijoita kohtaan. Sääliä siksi, että tuo kampanja on vihan ja pahansuopuuden motivoima ja sen tavoitteet ovat pahantahtoiset - toisten ihmisten uskonnollisten tunteiden loukkaaminen. Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan itselleen sika vahingon tekee kun purtilonsa kaataa, ja jotain samanlaista tässäkin on. Viha, pahansuopuus, pahantahtoisuus ja ilkeys ovat klešoja, mielenmyrkkyjä, jotka sitovat kantajansa entistä tiukemmin samsaraan ja tuhoavat kaikki toiveetkin vapautumisesta. Mikä hirveä määrä karmaa! Ruukinmatruunalle käy myös sääli siitä, että kulttuurin ja sivistyksen symboleja - kirjoja - tuhotaan, ja tilalle tulee eläimellisyyden symboli, pornolehti. Voiko symboli sivistyksen alennustilasta enää olla voimakkaampi? Missä on vapaa-ajattelijoiden sivistys? Entä heidän sydämen sivistyksensä?

J.R.R. Tolkien toteaa teoksessaan Silmarillion että Quenta silmarillion on kertomus siitä, miten ylevästä ja jalosta vajotaan pimeyteen ja hävitykseen, mutta sellainen on turmeltuneen Ardan kohtalo, ja josko siihen jokin muutos tulee ja turmelus korjataan, sen ehkä Manwë ja Varda tietävät, mutta he eivät sitä ole sanoneet julki, eikä se käy ilmi Mandosin tuomiosta.

Varmuudella voidaan vain sanoa, että vapaa-ajattelu on kuollut, eikä se kykene tarjoamaan ihmiskunnalle enää mitään muuta kuin alentamaan ihmisen apinan tasolle.

Pakotettua maastamuuttoa

Helsingin Sanomat tietää kertoa, että kymmeniä maahanmuuttajaperheiden lapsia on muilutettu pois Suomesta vastoin omaa tahtoaan. Ihmisoikeusliiton selvitys paljastaa, että ainakin 40 lasta tai nuorta on pakotettu tällä vuosikymmenellä muuttamaan toiseen maahan esimerkiksi sukulaisten luo.

Tapaukset vaihtelevat "vaihto-oppilasvuosista" vastentahtoisiin tapauksiin, joissa saatetaan rikkoa lapsen oikeuksia - vaikkapa pakkoavioliiton tai sukupuolielinten silpomisen - muodossa. Tiedossa on tapauksia, jossa sotaakäyvästä maasta Suomeen pakolaisena tulleiden perheiden lapsia on palautettu takaisin kotimaahan.

Lasten sukupuoli ja ikä vaikuttavat perheiden päätöksiin lähettää lapsia ulkomaille. Poikia lähetetään pois Suomesta usein koulunkäyntivaikeuksien ja epäsosiaalisen käyttäytymisen vuoksi. Tyttöjen lähettämisen taustalla on usein teini-ikäisten heräävä seksuaalisuus yhdistettynä vapaamieliseksi koettuun suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ruukinmatruunalla alkoi se kirkonkellon kokoinen hälytyskello kilisemään päässä. Hesari tunnetusti käsittelee sensitiivisiä asioita silkkihansikkain, ja ruukinmatruunalla on tapana lukea iskusanoja sisältävää tekstiä vähän niinsanotusti rivien välistä. Iskusanoilla kuten "koulunkäyntivaikeudet" ja "epäsosiaalinen käyttäytyminen" on eri merkitykset han-suomalaisessa ja uussuomalaisessa kontekstissa, samoin kuin termeillä "tytön seksuaalisuus" ja "naisen asema suomalaisessa yhteiskunnassa".

Ruukinmatruuna suhtautuu varsin varauksellisesti sellaiseen holtittomaan maahanmuuttoon, joka suuntautuu Suomeen sellaisista yhteiskunnasta, jonka arvot ovat rajusti ristiriidassa suomalaisten arvojen kanssa. Mutta samalla - vaikka kysymys olisi kuinka uussuomalaisista - kyse on kuitenkin Suomessa syntyneistä, Suomessa kasvaneista ja suomea äidinkielenään puhuvista lapsista ja nuorista, joiden integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan katkaistaan väkivalloin!

Kyse ei enää tässä vaiheessa ole toiseudesta ja toiseuden kunnioittamisesta tai toiseuden törttöilyjen katsomisesta sormien läpi. Kyse on yksiselitteisesti teoista, jotka ovat Suomen lakien mukaisesti rikoksia ja jotka kohdistuvat Suomen kansalaisiin. Tässä suhteessa laki ei tee eikä sen pidäkään tehdä mitään eroa uussuomalaisen ja han-suomalaisen välillä.

Siinä vaiheessa varsinkin, mikäli ulkomailla on epäiltävissä että lapseen tai nuoreen kohdistuu väkivaltaa - sukuelinten silpominen, thar-murha, pakkoavioliitto, sakinhivutus - you name it, raja on ylitetty. Ruukinmatruunalla on sellainen kutina, että tällä hetkellä maahanmuuttajalapilla ei ole samoja lapsenoikeuksia kuin han-suomalaisilla lapsilla - vanhempien ja sukulaisten heihin kohdistama väkivalta oikeutetaan "kulttuurirelativismin" ja "toiseuden" sekä "suvaitsevaisuuden" nimissä. Sosiaalitoimi kaikesta päätellen katsoo sormien läpi toiseutta edustavasta kulttuurista tulevaa väkivaltaa - niin fyysistä, henkistä kuin sosiaalista. Vaikkapa liikaa länsimaistunut tyttö voi olla perheensä osalta todellisessa kuolemanvaarassa, puhumattakaan pojasta, joka kyseenalaistaa perheensä, yhteiskuntansa ja uskontonsa arvot. Jos kyse olisi han-suomalaisesta lapsesta, lapsi otettaisiin huostaan ja isä pantaisiin koppihoitoon. Mutta on oletettavaa, että sossulla on eri säännöt han-suomalaisille ja uussuomalaisille lapsille; eli sossu tekee kaikkensa jotta lapsi saadaan takaisin perheeseen, vaikka perheessä lapsi joutuisi koko ajan pelkäämään vanhempiaan ja perheen miespuolisia sukulaisia.

Ruukinmatruunalla on myös sellainen kutina, että tietyistä kulttuuripiireistä tulevia lapsia ei myöskään edes yritetä suojella pakotetuilta ympärileikkauksilta. Suomessa on tuhansittain ympärileikkausikäisiä tyttölapsia kulttuureista joissa se on normi. Virallisesti yhtäkään tyttöä ei ole maassamme ympärileikattu. Todellisuus lienee toinen, mutta terveydenhuolto ja sosiaalitoimi sulkee tältäkin silmänsä. Pojat puolestaan ovat täysin lainsuojattomia - heidän peniksensä ovat ns. vapaata riistaa - ja tälle barbaariselle rituaalille yritetään jopa kaikin keinoin keksiä terveydellisiä oikeutuksia.

Jos isä pakottaa tytön käyttämään huivia että tämä pääsee kouluun, tällöin ei edes yritetä saada isää luopumaan kannastaan, vaan mieluummin muutetaan koulun järjestyssääntöä. Miksei kukaan ei ole tytön puolella ja aja hänen etuaan? Missä on Suomen laki? Entäpä poika, joka on oppinut liikaa luonnontieteitä ja maallistunut liikaa ja joka lähetetään jonnekin Kaukastaniin koraanikouluun kepitettäväksi? Voidaan täydellä syyllä kysyä, että milloin lapsen oikeudet saadaan koskemaan myös maahanmuuttajalapsia?

Kyse ei ole rasismista. Kyse on siitä, että tiettyjen kulttuurien tietyt piirteet ovat yhteensopimattomia sekä suomalaisen kulttuurin että Suomen lain kanssa, ja siinä vaiheessa kun nuo piirteet rikkovat Suomessa syntyneiden Suomen kansalaisten oikeushyviä, ollaan siirrytty rikoksen puolelle.

Maantierosvon jälleensyntymä

I was a highwayman, along the coach roads I did ride
With sword and pistol by my side
Many a young maid lost her baubles to my trade
Many a soldier shed his lifeblood on my blade
Those bastards hanged me in the spring of '25
But I am still alive.

Näin alkaa yksi country-musiikin kaikkein oudoimmista ja samalla kiehtovimmista kappaleista - neljän outlaw-countryn mestarin, Willie Nelsonin, Kris Kristofferssonin, Waylon Jenningsin ja Johnny Cashin esittämä The Highwayman. Laulu on vuodelta 1986, ja nuo mestarit esiintyvät kvartettina, joka sai laulun mukaan nimen The Highwaymen - se oli USA:n Mestarit Areenalla.

Mutta itse laulu on kryptinen. Se kertoo kolmesta miehestä - maantierosvosta (Willie), merimiehestä (Kris) ja padonrakentajasta (Waylon) - jotka jokainen vuorotellen elävät ja kuolevat, mutta kertovat yhä olevansa olemassa, ja lopulta astronautista (Johnny), joka on kuin kaikkien kolmen vertauskuva. Monet ovat yrittäneet tulkita sitä, mutta se lähtee aukeamaan vasta tosiasiallisesti buddhalaisessa viitekehyksessä. Laulu nimittäin kertoo reinkarnaatiosta. Laulun primus motor, Willie Nelson, uskoo jälleensyntymään. Ja mikäpä ettei?

Laulu sai alkunsa lauluntekijä Jimmy Webbin unesta, jossa hän sai kontaktin edelliseen elämäänsä maantierosvona - ja kuolemaansa; those bastards hanged me in the spring of '25 eli 1725. Willie Nelson otti häneen yhteyttä, ja kertoi kahdesta omasta inkarnaatiostaan; ensin merimiehenä ja sen jälkeen padonrakentajana - Hooverin padolla, Boulderissa, Nevadan ja Arizonan rajalla. Nelson on syntynyt 3.4. 1933, ja Hooverin patoa alettiin rakentamaan 1931, joten aikaikkuna sopii mainiosti. Padon rakennuksessa sai 112 ihmistä surmansa.

I was a sailor. I was born upon the tide
And with the sea I did abide.
I sailed a schooner round the Horn to Mexico
I went aloft and furled the mainsail in a blow
And when the yards broke off they said that I got killed
But I am living still.

Tämän säkeistön laulaa Kris Kristoffersson, ja tässä säkeistössä on asiavirhe. Laulussa kerrotaan merimiehen purjehtivan kahvelikuunarilla Kap Hornin ympäri Meksikoon ja kiipeävänsä ylös reivaamaan isonpurjeen puuskassa, mutta raa'at murtuvat. Englannin schooner tarkoittaa kahvelikuunaria, jossa siis ei ole raakapurjeita, ja niitä käytettiin rannikkoaluksia. [Raakapurjekuunari on barquentine.] Kap Horn oli tuolloin (ja on yhä) pahan paikan maineessa, ja sen ympäri purjehtiminen kahvelikuunarilla on melko suisidiaalista puuhaa, varsinkin pahassa säässä. Kahvelipurje reivataan puomiin - ei raa'alle. Mutta siitäkin huolimatta säkeistö on hieno - merimies elää jatkuvassa kuolemanvaarassa.

I was a dam builder across the river deep and wide
Where steel and water did collide
A place called Boulder on the wild Colorado
I slipped and fell into the wet concrete below
They buried me in that great tomb that knows no sound
But I am still around..I'll always be around...
...and around and around and around and around...

Waylon Jenningsin kertomus padonrakentajasta kertoo myös omaa kieltään 1930-luvun lamasta. Hooverin pato, joka siis sijaitsee Boulderissa, Nevadan ja Arizonan rajalla, rakennettiin työttömyystyönä, ja siellä käytettiin paljon tilapäistyövoimaa. Padon rakennuksessa sai 112 miestä surmansa, mutta heitä ei, toisin kuin legenda kertoo, haudattu padon sisään - se olisi heikentänyt rakenteita. Heidät haudattiin padon vieressä olevalle hautausmaalle.

Valmistuessaan Boulder Dam - tuolla nimellä - oli maailman suurin pato. Se rakennettiin kolmesta syystä; ensinnäkin näin ratkaistiin Colorado-joen tulvat ja turvattiin kasteluvettä Coloradon maataloudelle, ja toisaalta sen generaattorit tuottavat 2,08 gigawatin edestä sähkövirtaa koko osavaltion tarpeisiin. Mutta kolmas syy oli, että se tarjosi työtä tuhansille työttömille. Vaikka padon rakennus aloitettiin Herbert Hooverin virkakaudella, se kuului osana Franklin Rooseveltin New Deal -ohjelmaan. Nykyisen nimensä se sai 1947. Aivan kuten Kemijoen Isohaaran padonkin yli, padon harjalla kulkee valtatie. Padossa on riittävästi betonia, että siitä voitaisiin rakentaa nelikaistainen moottoritie New Yorkista San Franciscoon.

I fly a starship across the Universe divide
And when I reach the other side
I'll find a place to rest my spirit if I can
Perhaps I may become a highwayman again
Or I may simply be a single drop of rain
But I will remain
And I'll be back again, and again and again and again and again..

Johnny laulaa lopuksi viimeisen säkeistön. Tämä ei kerro Willien tulevaisuuden inkarnaatiosta, vaan ikäänkuin symboloi ihmiselämää itseään. Olemme tällä planeetalla kuin avaruuslentäjiä, ja lennämme maailmankaikkeuden laidasta (syntymästä) toiseen (kuolemaan) - jonka jälkeen on aika levätä ja nauttia siitä, mitä olemme saaneet aikaan. Ja ehkä, riippuen karmastamme ja edistymisestämme, on aika palata takaisin. Tai voimme olla läsnä luonnossa itsessään, kuin vesipisarana. Mutta silti mukana.

Laulusta on tehty myös suomenkielinen versio, Elän vieläkin, jossa laulajina on neljä suomalaista raspikurkkua - Harri Marstio, Jorma Kääriäinen, Pate Mustajärvi ja Topi Sorsakoski, ja sanat ovat suomalaistetut. Mutta tässä laulussa ei ole samaa tunnelmaa! Siitä puuttuu täysin alkuperäisen teema - jälleensyntymä. Suomenkielinen laulu ei ole samanlainen kertomus kolmesta inkarnaatiosta, vaan neljästä eri miehestä ja heidän erillisistä kertomuksistaan. Kaupan päälle siinä, missä alkuperäisessä laulussa eletään yhä ja palataan takaisin, suomalaisessa laulussa jokainen laulaja annihiloituu - vain maine jää jäljelle.

Mutta alkuperäisessä laulussa on vielä catch. Alkuperäisistä esittäjistä elossa ovat enää Willie Nelson ja Kris Kristoffersson; Waylon Jennings kuoli 2002 diabeteksen komplikaatioihin ja Johnny Cash puolestaan 2003. Johnny Cash oli koko nelikon uskonnollisin jäsen, ja juuri ehkä siksi hänen laulettavakseen osui neljäs säkeistö. Cash kertoo omaelämäkerrassaan, että kun hänelle tehtiin sydänleikkaus 1988, kaikki ei mennytkään ihan konseptien mukaan, vaan hänen sydämensä pysähtyi ja hän kuoli hetkeksi. Hän koki tuolloin kuolemanrajakokemuksen - niin järisyttävän ja positiivisen - että hän oli lääkäreille vihainen, että hänet elvytettiin.

Ehkäpä Johnny ja Waylon odottavat nyt tuonpuoleisessa Willietä ja Krisiä, ja sitten on aika lähteä yhdessä uudelle kierrokselle uusin haastein.

Ohessa vielä kitarasoinnut. Videolla laulu soitetaan ilman capotastoa.

Hm................A................G...................Hm
I was a highwayman, along the coach roads I did ride,
A...............G...............A
Sword and pistol by my side,
Em.........Hm....................A.................G
Many a young maid lost her baubles to my trade,
Em.........Hm....................A.................G
Many a soldier shed his lifeblood on my blade,
Hm.............A..............G............A..D
Those bastards hanged me in the spring of '25,
Hm...........G...........A
But I am still alive.

Citysinkusta vanhaksipiiaksi?

X-sukupolven naiset alkavat olla hedelmällisen ikänsä viimeisissä vuosissa, ja biologinen kellomme pärisee nyt viime kilinäänsä - pian aikaikkuna lasten osalta sulkeutuu lopullisesti. Ihmisistä nainen joka tapauksessa on se, joka ainoastaan voi tulla äidiksi ja uusintaa elämää. Se on naisen biologinen funktio, ja se on asia, joka on syytä pitää myös mielessä.

Mutta myös ihmissuhteissa nainen on se, joka valitsee, ja nainen on se, joka tekee päätöksen siitä, kuka on oleva hänen lastensa isä ja kuka hänen elämäntoverinsa. Ei koskaan mies. Ja koska Homo sapiens on pesäviipyinen laji ja koska Homo sapiensin parisuhteet muistuttavat paljon enemmässä määrin lintuja kuin toisia nisäkkäitä, naiset pyrkivät parinvalinnassaan investoimaan ensisijaisesti laatuun. Eli pyydystämään sen alfakoiraan itselleen.

Ikävä kyllä se, että nainen on se joka valitsee ja päättää, on myös johtanut siihen, että monet naiset ovat kieltäneet itseltään kokonaan biologisen funktionsa ja valinneet sinkkuuden - siis lapsettomuuden ja yksinäisyyden. Mikäpä siinä, uranaisena on hyvä olla ja itse tienattu raha on aina itse tienattua, ja itsenäisyys ja vapaus on asia, josta on oltava valmis maksamaan. Mutta kovin monille tuo sinkkuus merkitsee myös täysin hedonistista ja piittaamatonta elämäntapaa. Lapset joko hankitaan "sitten joskus" tai ei lainkaan, ja monasti nainen haluaa ehkä lapsen, muttei miestä riesakseen. Miehen pitämisessä on myös ne negatiiviset puolensa.

Mutta ikävä kyllä me ihmiset kaikki vanhenemme, kulumme ja markkina-arvomme putoaa iän myötä. Hedonismi kuuluu nuoruuteen, mutta meistä kaikista tulee keski-ikäisiä ennemmin tai myöhemmin. Emme elä ikuisesti emmekä tulekaan elämään ikuisesti. Ja sinkkuelämäntapa tulee pitkän päälle myös taloudellisesti hyvin kalliiksi.

Perheen perustaminen ja parisuhde on kulttuurievolutivistisesti osoittautunut kaikkein toimivimmaksi malliksi Homo sapiensille. Ja niinpä jopa sen beta- tai gammamiehen kanssa pariutuminen tuottaa pitkällä aikavälillä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin paremmat tulokset kuin hedonismin jatkaminen pitkälle keski-ikään. Ikävä kyllä se aikaikkuna sen beta- tai gammamiehenkin saamiseen menee ennemmin tai myöhemmin kiinni, ja se on melko lailla samoissa kuin biologinen kellokin pirisee.

Mutta elämä ei ole milloinkaan turvallista, varmaa eikä taattua. Koska tahansa voi iskeä katastrofi. Voimme sairastua, joutua onnettomuuteen, menettää työpaikkamme, voi tulla tulipalo tai about mitä tahansa. Ja tällöin ainoa turvamme ovat toiset ihmiset - läheisemme. Ja veri on tässäkin asiassa vettä sakeampaa - vaikka perhe on pahin, niin ainoastaan verisukulaisiimme voimme täysin luottaa.

Viimeistään neljänkymmenen lähestyessä ihminen huomaa, ettei hän ole kuolematon. Vanhemmat kuolevat. Ystävät alkavat kuolla. Tuttavat kuolevat. Ja neljänkympin jälkeen myös ihmisen työmarkkina-arvo laskee. Seksikkäästä, hurjasta, villistä ja vapaasta citysinkusta onkin tulossa yksinäinen vanhapiika, jolla ei verisukulaisten vaihtaessa hiippakuntaa enää ole sosiaalista turvaverkostoa, ja joka on yksin.

Yksin jääminen merkitsee liki aina sosiaalista katastrofia, ja enemmän se merkitsee sitä iän myötä. Osa meistä on erakkoluonteita jo syntymästään, jotkut meistä ovat hedelmättömiä jo syntymästään, ja osa meistä on tarkoitettu munkeiksi tai nunniksi ja osa meistä ei kertakaikkiaan kelpaa kenellekään - joko fyysisen vian, antisosiaalisen luonteen tai sosiaalisen taidottomuuden - takia, mutta paljon useampi jää yksin omaa kranttuuttaan. Ja vaikka miehelle yksinäisyys merkitsee aina paljon pahempaa katastrofia kuin naiselle, yksineläjistä suurin osa on naisia ja myös yksinäisistä köyhistä suurin osa on naisia. Tähän on olemassa hyvin yksinkertainen selitys: parisuhteessa eläminen tekee kunnianhimoiseksi ja sanoohan uudempi suomalainen sananlaskukin, että perheellisen on pakko yrittää. Sinkku voi aina tyytyä olemassaolevaan elintasoonsa ja yksinkertaiseen elämään, jos hän katsoo, että panos-tuottosuhde ja eteenpäinpyrkimisen rajahyöty ei kata kustannuksia. Sarkastisesti voidaan sanoa, että yksinelävät miehet ovat onnellisia, sillä vapauttava kuolema korjaa heidät nopeasti (joko itsemurhan, henkirikoksen, onnettomuuden, sairauden tai päihdeväärinkäytön kautta) kun taas naiset pyristelevät yksinäisyydessä, köyhyydessä ja pahoinvoinnissa pitempään.

Ruukinmatruuna kirjoitti muutama päivä sitten brittiläisestä alaluokasta ja sen henkisestä ja hengellisestä köyhyydestä jokin aika sitten, ja madonluvut olivat melkoiset. Mutta Suomi on tulossa perässä. Jo miljoona suomalaista asuu yksin. Prosentuaalisesti yksinasuvia on 41 prosenttia kaikista aikuisikäisistä suomalaisista. Toisaalta perheiden hajoaminen ja toisaalta hedonismi ovat rikkoneet yhteiskuntamme sosiaalisen koheesion - ja tulokset eivät ole kivoja.

Yhteiskunta on muuttunut, sanotaan. Mutta onko kaikki muutos sittenkään hyvästä - varsinkaan silloin, jos se johtaa lapsiluvun romahtamiseen, väestöpyramidin vinoutumiseen, yksinelämiseen, yhteiskunnallisen koheesion pirstoutumiseen ja hedonismiin. Ahneella on tunnetusti omanlaisensa loppu, ja tuulentupien rakentelija jää lopulta ilman.

Ehkä tässä lopulta käy kuten Catsy ennusti: X-sukupolven vanhemmat joutuvat hautaamaan omat lapsensa.

Miinusmerkkistä fasismia

Antifasistit hyökkäsivät islamilaiskriittisen mielenosoituksen kimppuun väkivaltaisesti Britanniassa.

Mistä voimme päätellä, että antifasismi on vain miinusmerkkistä fasismia, ei mitään sen kummempaa. Tiedossammehan on, miten hyvää pataa natsit olivat 2MS aikana islamilaisen maailman kanssa, ja nyt puolestaan antifasistit kaveeraavat islamilaisen maailman kanssa.

Historia toistaa itseään: ensin tragediana, sitten farssina ja lopulta tragikomediana. Emme tiedä vielä, mitä tuon miinusmerkkisen fasismin ja huutomerkkisen islamin symbioosin lopputuloksena on, mutta varmaa on, että juutalaiset joutuvat jälleen kärsimään.

Tosin juutalaiset kelpaavat antifasisteille kyllä kuolleina mutta eivät elävinä.

Just because you are paranoid it doesn't mean they weren't after you.

Firma, jota rakastimme vihata

Microsoft on kuollut. Ei, se ei ole mennyt kanttuvei eikä se ole fuusioitunut eikä se ole rommannut. Se on yhä pystyssä, se merkitsee Washingtonin Redmondille samaa kuin Nokia Espoolle, se työllistää yhä, se tekee yhä tuotteita ja se tekee yhä voittoa. Mutta Microsoft on sikäli kuollut, että se ei ole enää se sama balrog kuin vielä viisi vuotta sitten - hirvittävä, kaiken tieltään murjova ja ruhjova voima, jota ei mikään instanssi kykene panemaan kuriin. Kulttuurievoluutio yksinkertaisesti syrjäytti Microsoftin IT-maailman apeksisaalistajan paikalta.

Syynä on se, että työasema on passé. Tulevaisuus on verkoissa, pilvissä ja ryppäissä. Google on syrjäyttänyt Microsoftin apeksisaalistajana.

Microsoftin rakettimainen nousu alkoi 1980-luvun lopulla ensin MS-DOSin (IBM 8088 PC-kloonien käyttöjärjestelmä; IBM:n vastaava oli PC-DOS ja DECillä DR-DOS) ja sittemmin Windowsin siivittämänä, ja Microsoft nousi 1990-luvulla lähestulkoon monopoliasemaan työasemien käyttöjärjestelmä- ja perussovellusmarkkinoilla. 1980-luvulla IT-maailman rahasampo siirtyi laitteistoista käyttöjärjestelmiin; laitteistoista tuli kommoditeetti, kulutushyödyke. IBM, ISo Sininen, joka oli ollut siihen saakka IT-maailman olifantti, kesyyntyi kummasti.

IBM ei kuitenkaan koskaan ollut vihattu, sillä IBM:llä oli aina kantavana voimana motto protect your investment. IBM kyllä lypsi ja keritsi asiakkaansa, mutta se myös ravitsi ja huolsi niitä hyvin. Sensijaan Microsoftista tuli alusta saakka äärimmäisen inhottu ja vihattu yritys. Syy oli siinä, että Microsoft oli hardball player - se pyrki monopoliasemaan mitään keinoja kaihtamatta, eikä ole ehkä kaukaa haettu verrata Bill Gatesia Kulta-Into Piihin. Microsoftin tuotteet olivat jatkuvasti hyvin hötöisiä, bugisia ja epästabiileja, eikä Redmond lotkauttanut korvaansakaan maksaville kuluttajille ja heidän valituksilleen. Microsoftin tietoturva oli jatkuvasti olematon, tuotteet kuluttivat valtavasti laitteisto- ja järjestelmäresursseja, ja niissä oli valtavasti täysin tarpeettomia piirteitä. Verrattuna UNIXiin, joka on sentään 1970-luvun tuote, Windows on yhä teknisesti jälkijunassa. Kaupan päälle Microsoft beetatestautti tuotteensa maksavilla asiakkailla.

Mutta monopoliasema mahdollistaa vaikka minkälaiset väärinkäytökset. Asiakas joko maksaa - tai itkee ja maksaa. Tottakai ruukinmatruunan kaltaiset nörtit käyttivät vaihtoehtoa - Linuxia - jo 1990-luvulla, ja he käyttävät sitä yhä. Linux on joka suhteessa Windowsiin verrattuna teknisesti ylivoimainen, ja häviää Windowsille vain visuaalisessa mukavuudessaan - peruskäyttäjän on helpompi käyttää Windowsia, koska hän on tottunut siihen. Silti Windows onnistui säilyttämään monopoliasemansa läpi uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen.

Microsoftin haastajaksi ei kuitenkaan noussut GNU Software Foundation, eikä avoin lähdekoodi. Eikä sen haastajaksi noussut Netscape. Microsoftin haastajaksi nousi Google. Kaikkein epätodennäköisin mahdollinen yhtiö - hakukone - pusersi Redmondin jättiä kurkusta kiinni ja otti siitä pistevoiton.

Syynä on se, että nykyään sovellukset siirtyvät jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän työasemilta verkkoon. Jättimäiset palvelinhotellit ja -farmit, laajakaistayhteydet, verkottuminen ja pilvet merkitsevät henkilökohtaisen muuttumista verkottuneeksi ja PC:n kuihtumista pelkäksi älykkääksi päätteeksi. Klientti-palvelin -arkkitehtuuri on kuollut ja kuopattu, ja muuttunut webikäyttöliittymä-klusteri -arkkitehtuuriksi. Emme yksinkertaisesti tarvitse enää Microsoftin käyttöjärjestelmää käyttääksemme sovelluksia, sillä sovellukset löytyvät nyt verkosta, niitä ajetaan http:n tai https:n yli ja on herttaisen yhdentekevää, että mikä käyttöjärjestelmä siinä työasemassa on - olipa se sitten Windows, Linux, MacOS tai vaikka HP-UX. Samalla Apple Macintosh, jonka piti olla kanttuvei, onkin nyt kokenut yllättävän reinkarnaation - ja toimintavarmuudellaan sekä helppokäyttöisyydellään se johtaa yhä Windowsia varsinkin luovassa suunnittelussa. Emme enää tarvitse Microsoft Officea, sillä sovellukset löytyvät verkosta. Emme enää tarvitse Microsoft Exchangea, sillä voimme lukea sähköpostimme webiklientillä. Emme enää tarvitse Internet Exploreria, sillä Google Chrome on sen haastaja. Microsoft tulee jäämään enää pelkäksi järjestelmä- ja ohjelmistotoimittajaksi. Sen nousu ja uho on nyt Joldanka-järven jään tavoin taakse jäänyttä elämää.

Mutta samalla Googlesta on myös tullut se uusi Tiamat. Microsoft oli täysin näkyvästi ilkeä: se pyrki monopoliasemaan keinoja kaihtamatta, se pyrki maksimoimaan voittonsa ja se ei piitannut asiakkaistaan ja tuotteittensa laadusta tippaakaan. Googlesta taas on vaikeaa päästä selville, onko se lintu vaiko kala. Me emme tiedä, mikä Googlella on mielessä - sen kerätessä tietoja käyttäjistä, hauista, verkkoliikenteestä ja kontekstista. Microsoft halusi omistaa maailman; Google kaikesta päätellen haluaa omistaa käyttäjänsä.

Mikä Googlella on mielessä? Emme vielä tiedä, mutta myös Yahoo ja Bing ovat olemassa, ja markkinatalouteen kuuluvat vaihtoehdot. Aika näyttää, tuleeko Googlesta uusi Microsoft - firma, jota rakastamme vihata.

Vapaus - suuri vankila?

Ruukinmatruuna törmäsi eilen hyvin vanhaan nettikansalaiseen, Kati Sinenmaahan, ja hänen blogiinsa. Sinenmaa oli jo 1980-luvulla hyvin tunnettu räväkkänä ja omaperäisenä kirjoittajana, ja vaikka hän oli originellin maineessa, hän oli hyvin teräväpäinen sille päälle sattuessaan. 1990-luvulla hän oli sfnetissä ahkerimmillaan.

Ruukinmatruuna on tavannut Sinenmaan 3D:ssä yhden kerran. Hän on varsin, miten sen sanoisi, mielenkiintoinen ihminen, ja varmasti persoona.

Ruukinmatruunan arvio Sinenmaasta on, että hän on aito anarkisti. Ei sellainen antisosiaalinen ja epäkypsä kivienheittelijä kuin mitä sanalla "anarkisti" yleensä tarkoitetaan, vaan ihminen, joka pyrkii mahdollisimman tasan tarkkaan elämään omaehtoista elämää yhteiskunnan ulkopuolella kuitenkaan aiheuttamatta harmia kenellekään, millekään ja mitään armoa pyytelemättä tai anomatta. Vuodesta 1995 alkaen hän on itse rakentanut asumustaan Kivilinnaa Helsingin Ilmalaan, kivi kiveltä. Suorituksen tekee vielä vaikuttavammaksi se, että Sinenmaa on melko vaikeasti vammautunut.

Mutta Sinenmaa on yhä yhtä terävä kuin ennenkin, ja hän sekä blogaa että kirjoittaa eri keskusteluihin kuin silloin joskus Netin kulta-aikanakin. Hän ei kunnioita ketään, mitään eikä missään, ja tekee sanottavansa selväksi. Ja ruukinmatruunan tulkinta on, että hän kirjoittaa paljon sellaista, joka kenen tahansa toisen sanomana voisi johtaa kirjoittajansa leivättömän pöydän ääreen.

Kris Kristofferssonin country-klassikossa Me and Bobby McGee todetaan, että freedom is another word for nothing left to lose, ja Sinenmaa on toteuttanut tämän aina loogiseen päätepisteeseensä saakka. Ja Pelle Miljoona puolestaan toteaa jotain vapaudesta suurena vankilana. Ehkä tämä yhteiskunta onkin koko ajan enemmän ja enemmän muuttumassa suureksi vankilaksi, josta Sinenmaa ainakin yrittää päästä karkuun - omalla tavallaan.

Mutta juuri tuo on aitoa anarkiaa. Elää ja antaa toistenkin elää - eikä vaatia yhteiskunnalta mitään muuta kuin saada olla oma itsensä ja käyttää niitä palveluita, jotka olisivat jo joka tapauksessa olemassa, kuten ilmaiset nettiyhteydet.

Ohessa linkki Kati Sinenmaan blogiin.

Henkinen ja hengellinen köyhyys

Ruukinmatruuna on lukuisissa teksteissään siteerannut Theodore Dalrymplea, ja tämä brittiläinen sairaala- ja vankilapsykiatri kirjoittaakin partaveitsenterävällä älyllään brittiläisestä alaluokasta - ja leikkelee kappaleiksi kirurgisella taidolla yleiset klišeet brittiläisestä köyhyydestä. Dalrymplen mukaan köyhyys on ensisijaisesti henkinen tila - paljon enemmässä kuin fyysinen tai sosiaalinen, ja vaikka alaluokan elämä voi olla pahimmillaan todella viheliäistä (ruukinmatruuna itse on ollut 1990-luvun laman aikaan toista vuotta työttömänä, joten hän tietää itsekin, mistä on kyse) niin kyse on Dalrymplen mukaan ensisijaisesti henkisestä - tai pikemminkin hengellisestä - köyhyydestä.

Huono-osaisuus on itse itseään ruokkiva tila, ja se voi aikaansaada todella viheliäisen kierteen. Paitsi että huono-osaisuus merkitsee materiaalista niukkuutta, yksipuolista ravintoa ja vajoamista sosiaalisen nokkimisjärjestyksen pohjille, se voi pahimmillaan merkitä myös opittua avuttomuutta - ja vajoamista täysin kasvottomien instituutioiden armoille. Ruukinmatruuna tietää omakohtaisesta kokemuksesta, että työttömyys masentaa, lannistaa ja passivoittaa - ja tuolla kierteellä on kaupan päälle positiivinen takaisinkytkentä.

Mutta Suomi on Suomi ja Britannia on Britannia, ja Dalrymplen teksti on murhaavaa. Dalrymplen mukaan brittiläisen köyhyyden silmiinpistävin piirre ei suinkaan ole kurjuus vaan välinpitämättömyys. Vaikka periaatteessa köyhällä on mahdollisuus kohtuulliseen, joskin niukkaan, perustelintasoon - ja ketään ei jätetä heitteille, niin Dalrymplen mukaan brittiläistä alaluokkaa leimaa itsetuhoisuus.

* Tupakointi on yleisempää brittiläisessä alaluokassa kuin missään muualla - suurin osa alaluokan miehistä ja naisista tupakoi. Tupakointi on kallista - brittiläinen tupakka on varsin raskaasti verotettua, ja ne kaikki rahat ovat jostain muusta pois - ja tupakoinnin takia huono-osaisen ihmisen elämä jää 10-15 v lyhyemmäksi kuin parempiosaisen.

* Brittiläinen alaluokkainen ravinto on hyvin yksipuolista. Syynä on opittu avuttomuus. Vaikka paradoksaalisesti alaluokkaisilla usein on enemmän aikaa käytettävissään kuin muilla yhteiskuntaluokilla, monet alaluokkaiset ihmiset mieluummin syövät eineksiä, valmisaterioita ja pikaruokaa kuin ostaisivat edullisia ja hyviä raaka-aineita, ja valmistaisivat itse kotiruokaa.

* Brittiläistä alaluokkaista elämäntapaa leimaa alkoholismi ja päihdeväärinkäyttö sekä lääkkeiden väärinkäyttö. Iskulause better life through chemistry on saanut irvokkaan merkityksen; parempaa elämää haetaan elämän hukuttamisesta tokkuraan ja kuupan himmentämiseen tavalla tai toisella. Antoine de Saint-Exupery'n Pikku prinssin Juopon toteamus "häpeän sitä, että juon, ja juon unohtaakseni häpeäni" toteutuu traagisella tavalla.

* Brittiläiseen alaluokkaan syntyvistä lapsista lähes 95% syntyy avioliiton ulkopuolella. Ikävä kyllä myös imeväiskuolleisuus alaluokassa on lähes kaksinkertainen parempiosaisiin verrattuna. Vapaan seksuaalisuuden esitaistelijoiden, kuten Havelock Ellisin ja Emanuelle Arsanin unelma parisuhteen hävittämisestä on brittiläisessä alaluokassa toteutunut irvokkaalla tavalla: alaluokkaista elämäntapaa leimaa promiskuiteetti ja pätkäihmissuhteet. Yleensä myös väkivallan, piittaamattomuuden ja mustasukkaisuuden täyttämät sellaiset.

Dalrymplen mukaan köyhyys itsessään ei tapa. Sensijaan alaluokkainen elämäntapa tappaa. Yleisin kuolinsyy brittiläisessä alaluokassa 15 ja 44 ikävuoden välillä on itsemurha; seuraavaksi yleisin on henkirikos ja kolmantena erilaiset onnettomuudet.

Kaikkein sydäntä kylmäävintä Dalrymplen tekstissä on se, että sairaalassa, jossa hän toimii, on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä - lääkäreitä, hoitajia, työntekijöitä - kolmannen maailman maista. He ovat nähneet todellista kurjuutta ja inhimillisiä tragedioita. Heidän maissaan on todellisia slummeja. Heidän maissaan ihmiset kuolevat kuin kärpäset. Mutta heidän mielestään Britanniassa elämä on viheliäisempää kuin yhdessäkään kehitysmaassa - Britannian alaluokan ihmiset ovat pahantapaisia, kiittämättömiä, lyhytjänteisiä, väkivaltaisia ja aggressiivisia. Ja itsetuhoisia.

Syy ei Dalrymplen mukaan ole materiaalinen. Hänen mukaansa syy on henkinen.

Britannia on läpikotaisin sekularisoitunut maa, ja siellä valtionkirkko on dekonstruoitu ja kertakaikkiaan revitty kappaleiksi. Uskonto on no-no. Ja kuten ruukinmatruuna on monasti kirjoittanut, Britanniaan on syntynyt memeettinen tyhjiö. Vox Day on tarkastellut sitä toisaalla, ja hän puhuu sarkastisesti korkeakirkollisista ateisteista, joilla hän tarkoittaa "tunnustuksellisia" ateisteja, ja matalakirkollisista ateisteista, joilla hän tarkoittaa uskonnollisesti täysin välinpitämättömiä ihmisiä, siis nullifidianisteja. Ruukinmatruuna on tarkastellut asiaa aikaisemmin. Uskonnon ja hengellisyyden murtuminen ei suinkaan ole merkinnyt rationaalisuuden ja fiksuuden nousua. Päinvastoin se on saanut aikaan sellaisen pakanallisuuden esiinmarssin, jota keskiaikaiset katoliset esivanhempamme olisivat kammoksuneet.

Ja brittiläistä alaluokkaa leimaa juuri tämä nullifidianismi - täydellinen piittaamattomuus niin henkisistä, älyllisistä kuin hengellisistäkin arvoista, ja täydellinen hedonismi epikurolaisuuden irvokkaimmassa muodossaan - hetken nautinnon etsiminen mistään muusta piittaamatta. Kun ihmiseltä on toisaalta viety pois vastuu itsestään holhousvaltion kautta ja toisaalta valta itseensä erilaisten kieltojen, määräysten ja säännösten muodossa, eikä ihmisellä ole mitään metafyysistä toivoa elämässä, elämästä tulee juuri niin viheliäistä kuin mitä Dalrymple kuvaa.

Ateistit mielellään toteavat, että mitä tyhmempi, köyhempi ja surkeampi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän on uskovainen ja sama kääntäen - uskonnollisuus on Suomessa voimakkainta juurikin yhteiskunnan alakerroksissa. Ja tähän on vissi syy. Uskonto ei suinkaan ole kansan oopiumia, kuten Karl Marx väittää. Se on kansan penisilliiniä. Uskonnollisuus ja hengellisyys ei ole syy, vaan seuraus. Vankiloissa uskovaiset eivät ole yliedustettuina siksi, että uskovaiset olisivat jotenkin antisosiaalisia per sé, vaan siksi, että uskonto ja hengellisyys luo toivoa vankilan toivottomuuteen, ja vankila on paikka, jossa uskonto usein löydetään elämään - luomaan toivoa tuohon ihmisten eläintarhaan ja antamaan elämälle merkitystä. Uskonto ei ole vankilan syy, vaan sen seuraus. Uskonnollisuus - ja vielä enemmässä määrin hengellisyys - antaa elämälle merkityksen. Se antaa toivoa siellä, missä toivoa ei muutoin ole. Ja yksi syy, miksi ruukinmatruuna selvisi 615 stressipisteestä, oli oman dharman löytäminen. Se antoi ruukinmatruunan elämälle merkityksen.

On typerää uskoa mielikuvitusystäviin. Mutta on pähkähullua olla uskomatta. Voimme ottaa ihmisen pois uskonnosta, mutta emme uskontoa pois ihmisestä, ja yritys ottaa uskonto pois ihmisestä johtaa vain memeettisen tyhjiön syntyyn. Vie ihmiseltä luottamus siihen, että on Taivaan Isukki, joka rakastaa ja välittää, pois ja saat aikaan juuri sen katastrofin kuin Britannian alaluokassa.

Filosofit kautta aikojen ovat toitottaneet sitä, että elämän tarkoitus on elämä itse ja että jokainen ihminen antaa itse omalle elämälleen tarkoituksen. Mutta se samalla merkitsee sitä, ettei elämällä ole mitään objektiivista tarkoitusta. Jos elämän ainoa objektiivinen tarkoitus on syödä, kuksia ja kerätä fyrkkaa, niin emme silloin ole elukoita kummempia, ja Sartrea siteeraten, tällöin ainoa rationaalinen teko on itsemurha. Älkää naurako, ruukinmatruuna on katsonut kuiluun. Eksistentiaalinen kriisi - siis elämän objektiivisen tarkoituksenmukaisuudettomuuden, elämän objektiivisen tyhjyyden ja elämän objektiivisen mitättömyyden tiedostaminen - ei saa ihmistä etsimään itse elämälleen subjektiivista merkitystä. Se saa ihmisen käyttäytymään itsetuhoisesti. Kokemusta nimittäin on. Ja juuri tätä Dalrymplekin toteaa.

Miksi suomalaisen alaluokan elämä ei ole yhtä viheliäistä kuin brittiläisen? Yksi syy on ollut suomalaisen yhteiskunnan homogeenisuus. Monokulttuurisuus on merkinnyt myös yksiarvoisuutta, välittämistä ja huolenpitoa siinä missä myös toverikuria. Toinen on siinä, että suomalainen luterilaisuus ja luterilainen etiikka on syöpynyt sittenkin syvempään suomalaiseen sieluun kuin mitä haluamme uskoa. Suomalaiseen elämäntapaan ei tähän saakka ole kertakaikkiaan kuulunut samanlainen kaiken läskiksi heittäminen kuin Britanniassa. Suomalainen alaluokkakin on paljon keskiluokkaisempaa ja henkisesti hyvinvoivempaa kuin brittiläinen.

Mutta ikävä kyllä tämä asetelma on murtumassa. Moniarvoisuus on merkinnyt myös välinpitämättömyyden, piittaamattomuuden ja nihilismin kasvua. Uskonnon ja hengellisyyden murtuminen on myös merkinnyt toivottomuuden, näköalattomuuden ja hedonismin leviämistä. Kun kovaosaiselta viedään se hänen vähäisinkin toivonsa pois, tuloksena ei voi olla mitään hyvää. Seurauksena on apatia, tyhjyys, toivottomuus - ja lopulta antisosiaalinen elämäntapa.

Ihminen voi olla köyhä, työtön, nujerrettu tai kovaosainen, mutta silti voida henkisesti hyvin ja kokea elämänsä mielekkääksi ja toiveikkaaksi. Yleensä syynä on tällöin se, että ihminen katsoo elämällä olevan jotain objektiivista merkitystä - tavallisesti juuri uskonnon kautta. Ja ruukinmatruunan oma suku äidin puolella on elävä esimerkki tästä. Se äipän suvussa äidiltä tyttärelle kulkeva ruotsinkielinen Raamattu, jonka perimysjärjestyksessä ruukinmatruuna itse on seuraava, on elävä esimerkki tästä. Hengellisyys antaa toivoa siellä, missä toivoa ei muutoin ole.

Muuan nimeltämainitsematon juutalainen teologi totesi joskus, että kaiken, minkä te teette yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te teette minulle. Ja siinä on vinha perä.

Laukkaava Ljudmila

Aerodynamiikan tärkeys siltojen suunnittelussa tuli hyvin tärkeäksi Tay-joen siltakatastrofin yhteydessä 1879. Mutta kuten kaikki muutkin rakenteet, sillat ovat alttiita tuulikuorman ohella myös harmonisille värähtelyille, ja niissä pätevät ne täsmälleen samat harmonisen värähtelyn ikävännäköiset differentiaaliyhtälöt ja aeroelastisen flutterin käsite - täsmälleen sama, mikä vaivasi Suomessa suunniteltua Myrsky-hävittäjää. Flutterissa siis aerodynaaminen pinta alkaa värähtelemään resonanssitaajuudella. Mikäli stabiliteettimatriisin navat ovat kompleksitason positiivisessa puolitasossa, syntyy positiivinen takaisinkytkentä - värähtely voimistuu ajan myötä - ja voi lopulta rikkoa rakenteen.

Ehkä kuuluisin esimerkki aeroelastisen flutterin vaikutuksesta sillanrakennukseen on ollut Tacoma Narrows Bridge (1940), joka sai nopeasti lempinimen Galloping Gertie. Silta oli 1 524 metriä pitkä ja sen jänneväli oli 853 metriä. Se oli aikanaan Golden Gate Bridgen ja George Washington Bridgen jälkeen maailman kolmanneksi suurin riippusilta. Silta oli rakennettu hyvin solakaksi ja sen rakenteet olivat hyvin ohuet ja kevyet. Siltakannen leveys oli 11,9 metriä. Kansirakenteiden rakennekorkeus oli vain 1,3 metriä, joki teki sillan poikittaisprofiilista efektiivisesti siipiprofiilin -ilman siipiprofiilin aerodynamiikkaa! Pylonien korkeus vedenpinnasta oli 137 metriä ja siltakannen korkeus vedenpinnasta oli 66 metriä. Jo alussa Tacoman sillan kansi huojui tuulessa silmin nähtävästi, ja siksi silta sai pilkkanimen ”Galloping Gertie”. Kerrotaan, että osa siltaa rakentaneista työmiehistä tuli merisairaaksi. Sillan valmistuttua seikkailunhaluiset tulivat ajamaan sillalla sen huojunnan takia. Kaupan päälle värähtely ei ollut pelkästään pitkittäistä (siis että sillan kansi olisi aaltoillut pituussuuntaan), vaan sillan epäaerodynaamisuuden ja laatikkomaisuuden takia myös kierevää, torsionaalista - eli että sillan ajokannen päät ikäänkuin vielä kiertyivät eri suuntiin!

Aamupäivällä 7. marraskuuta 1940 tuulen nopeus oli vain noin 20 m/s. Siltakansi huojui tavallista voimakkaammin ja siksi väkeä tuli katsomaan sitä. Pian silta suljettiin liikenteeltä. Lopulta, kello 11 maissa, riipputankojen ja kansirakenteiden kiinnitys petti ja sen seurauksena pääjänteen rakenne sortui veteen. Henkilövahingoilta vältyttiin. Sensijaan yksi auto ja siinä ollut cockerspanieli Tubby menetettiin.

Uusi silta rakennettiin Tacoma Bay Narrowsiin kymmenen vuotta myöhemmin, ja se on siellä yhä. Silta tunnetaan nimellä Sturdy Gertie, sillä se on edeltäjäänsä huomattavasti tukevampi ja jäykempi. Ohessa vielä Galloping Gertiestä lisää.

Mutta venäläiset ovat saaneet oman Laukkaavan Ljudmilansa. Volgogradissa oleva, Volgan yli kulkeva teräsbetonisilta (joka sivumennen sanoen ei näytä kovin aerodynaamiselta) on alkanut käyttäytyä täsmälleen samalla tavoin kuin Galloping Gertie - se elää kovassa tuulessa täsmälleen samalla tavoin kuin amerikkalainen riippusiltakollegansa: sitä vaivaa aeroelastinen flutteri. Sillalla on ikää kuusi kuukautta, ja vaikka venäläisillä onkin ollut käytettävänään kaikki nykyajan CAD-teknologia ja tietokonemallinnus, yhä edelleenkin sillanrakennuksessa on riskinsä.

Tai sitten insinöörit yksinkertaisesti ovat syöneet vääriä sieniä.

Päivän sarkasmi

Modernismi on banaaliuden esiaste

Valtioiden epäpyhä kolminaisuus

Sam Vaknin on yksi maailman tunnetuimmista antisosiaalisen persoonallisuushäiriön tutkijoista, ja hän on tutkinut paljon psykopatiaa ja narsismia. Mutta Vaknin on tutkinut myös massapsykologiaa, ja hän kirjoittaa valtioiden epäpyhästä kolminaisuudesta.

Yhteiskuntiin pätee Leo Tolstoilta plagioitu Anna Karenina -periaate: kaikki onnelliset yhteiskunnat ovat onnellisia samalla tavalla, ja kaikki onnettomat yhteiskunnat ovat onnettomia eri tavalla. Vaknin jakaa onnettomat yhteiskunnat ikäänkuin kolmeen kenttään: epäkypsät valtiot, epäonnistuneet valtiot ja rosvovaltiot.

Epäkypsä valtio on yhteiskunta, joka on rajusti jakautunut etuoikeutettuihin ja epäoikeutettuihin. Tyypillisesti yhteiskunnan etuoikeutettu luokka on dysfunktionaalinen, läpikorruptoitunut, nepotistinen ja narsistinen, ja epäoikeutettujen elämä on jatkuvaa selviämistaistelua, verta ja räkää. Tällaisen yhteiskunnan talous yleensä toimii huonosti, sitä leimaavat nepotismi, kartellit ja monopolit, ja se usein on riippuvainen ulkomaisista avuista ja tuista. Epäkypsällä valtiolla ei ole minkäänlaista sosiaalista koheesiota, poliittisia traditioita, toimivaa byrokratiaa tai visioita. Hyvin usein epäkypsä valtio on stagnoitunut johonkin tiettyyn uskontoon tai ideologiaan, ja pyrkii vastustamaan muutosta. Vakninin mukan epäkypsien valtioiden asukkaat ovat usein ksenofobisia, fanaattisia ja sisäänpäinlämpiäviä.

Epäonnistunut valtio on valtio, jonka hallitus on menettänyt väkivallan monopolinsa ja jolla ei ole mitään kykyä hallita maataan tai kansalaisiaan. Tyypillisesti tällaisessa maassa on runsaasti yksityisiä väkivaltatoimijoita: terroristeja, sotaherroja tai miliisejä. Maassa vallitsee käytännössä anarkia ja vahvimman oikeus. Eri sotaherrat ovat omilla alueillaan de facto hallitsijoita.

Rosvovaltio on valtio, joka yksinkertaisesti ei piittaa kansainvälisen politiikan pelisäännöistä eikä oikein muistakaan säännöistä. Rosvovaltio on tyypillisesti totalitaristinen tai autoritaarinen diktatuuri, jonka hallinto on joko brutaalia, korruptoitunutta tai fanaattisen uskonnollista tai ideologista. Rosvovaltio ei piittaa kansainvälisistä sopimuksista, laeista eikä oikeudesta, ja se saattaa havitella joukkotuhoaseita, tukea kansainvälistä terrorismia tai harjoittaa itse kontrabandien, kuten huumeiden, kauppaa tai valtioterroria. Useimmat rosvovaltiot eivät ole epäonnistuneita.

Näiden kolmion kärkien välille jää kolme välimuotoa:

* Epäonnistuneen valtion ja rosvovaltion välillä on öykkärivaltio
* Epäonnistuneen valtion ja epäkypsän valtion välillä on taantunut valtio
* Rosvovaltion ja epäkypsän valtion välillä on dekadentti valtio

Öykkärivaltio (semi-failed state) on Vakninin mukaan valtio, jonka hallinto ylläpitää kaikkia valtion, vallan, legitimiteetin ja kontrollin ulkoisia muotoja, mutta joka on pystyynkuollut, keloutunut - ja siksi vaara sekä muille valtioille että omille kansalaisilleen.. Sen armeija ja poliisi toimivat, mutta niitä käytetään mielivaltaisesti. Sen lait, oikeuslaitos ja instituutio toimivat, mutta niitä käytetään vain vallanpitäjien valta-aseman pönkittämiseen. Sitä ei uhkaa välttämättä ulkoinen vaara. Mutta tällainen öykkärivaltio on epäkuollut - kuin zombi. Se toimii lähinnä siksi, että alamaiset ovat liian peloissaan harkitakseen muita vaihtoehtoja, ja siksi, että sen talous on joltisestikin kunnossa. Mutta toiset valtiot suhtautuvat siihen pelolla, vastenmielisyydellä ja inholla, ja sen omat kansalaiset epäillen, pettymyksentäyteisesti ja vihamielisesti. Vallanpitäjät ylläpitävät valtaansa tyypillisesti joko mielivaltaisella lainkäytöllä, poliisilla tai sodalla - muuttamalla sisäiset ongelmat ulkoisiksi. Tällaisessa valtiossa on korkeat rikosluvut, korruptio ja nepotismi yleistä ja hyväveliverkostot tavanomaisia. Sen lait ja oikeudenkäyttö ovat mielivaltaisia, ja instituutiot hirvittävän byrokraattisia. Poliittiset virkanimitykset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja vallankäyttäjät pyrkivät hallitsemaan hajottamalla. Lopputulos on sosiaalinen fragmentoituminen; valtion alamaiset jakaantuvat omiin, keskenään vihamielisiin kuppikuntiinsa, ja ottavat asiat omiin käsiinsä. Tällainen öykkärivaltio on hyvin suuressa vaarassa implodoitua - luhistua sisäänpäin.

Taantunut valtio on valtio, joka tasapainoilee anarkian ja heikon diktatuurin välillä. Tällaisessa valtiossa tyypillisesti instituutiot ovat joko olemattomia tai läpikorruptoituneita, ja lakia ylläpidetään täysin mielivaltaisesti. Usein tällaisessa maassa on joko sisällissota tai kapinaliike olemassa. Hyvin usein taantuneet valtiot ovat kehitysmaadiktatuureja tai itämaisia despotioita, joissa vahva mies on kokenut takaiskuja. Väestö on välinpitämätöntä, passiivista tai kyynistä. Talous ei toimi tai on pelkkää alkutuotantoa. Tyypillisesti tällaisessa valtiossa valtaa pitää yksi perhe tai suku, ja virkanimitykset tehdään täysin nepotismin pohjalta. Kansa ei luota vallanpitäjiinsä eikä vallanpitäjät kansaansa. Ylläpitävänä voimana voi olla uskonto tai ideologia, mutta taantunut valtio on aina hyvin suuressa vaarassa menettää otteensa kansastaan ja vajota anarkiaan.

Dekadentti valtio puolestaan on valtio, joka toimii narsistin tapaan: on olemassa vain itseään varten, eikä piittaa sen enempää kansalaisistaan kuin kansainvälisestä yhteisöstäkään. Tällainen valtio elättelee illuusioita suuruudesta ja mahtavuudesta, mutta on kuitenkin sisäisesti heikko ja hauras. Yleensä dekadentin valtion talous on täysin toimimaton tai alikehittynyt. Dekadentti valtio voi myös olla täysin uppoutunut johonkin uskontoon tai ideologiaan niin, että se on täysin sokaistunut siitä. Siinä, missä öykkärivaltio luhistuu sisäänpäin, dekadentin valtion ongelma on siinä, että se voi lopulta törmätä itseään isompaan ulkovaltaan - tuhoisin seurauksin. Dekadentti valtio joutuu helposti konfliktiin ja jopa sotaan.

Eri valtiotyypeistä on helppoa havaita, kuinka monella tavalla onnettomia yhteiskunnat voivat olla; ja tuo epäpyhä kolminaisuus - epäonnistuneet valtiot, epäkypsät valtiot ja rosvovaltiot - aiheuttaa verrattomasti suurimman osan riesoista tässä suurpolitiikan maailmassa.

Päivän mietelmä

Ne, jotka eivät kykene oppimaan historiasta, toistavat sen tragediana.

Ne, jotka eivät halua oppia historiasta, toistavat sen farssina.

Peniskovennus

Miehet saavat samasta rikoksesta naisia kovempia tuomioita, tietää tuore ruotsalaisväitöskirja kertoa.. Epäillyn sukupuoli vaikuttaa siihen, millaisen tuomion hän oikeudessa saa. Miehet voivat saada samasta teosta kovempia tuomioita kuin naiset, kertoo Tukholman yliopistossa perjantaina julkaistava väitöstutkimus.

Psykologiasta väittelevä tutkija Angela S. Ahola on selvittänyt sukupuolen ja ulkonäön vaikutusta tuomioihin kolmiosaisessa tutkimuksessa.

Varsinaisestihan tuossa tutkimuksessa ei tuoda muuta uutta sisältöä kuin se, että jo olemassaoleva tosiasia tunnustetaan. Sarkastisesti voidaan todeta, että pojaksi syntyminen on Suomessa jo sellaisenaan törkeään pahoinpitelyyn, ryöstöön tai raiskaukseen rinnastettava rikos, mutta Ruotsissa myös tunnustetaan se, että miesten syyllisyysaste on aina naisia suurempi. Tai sama kääntäen: samasta rikoksesta naiselle on tiedossa kvinnorabatt, sillä naisen katsotaan oletusarvoisesti olevan aina uhri ja myös rikostapauksessa rikkseen jotenkin pakotettu tai tahdottomasti ajautunut. Ihmiset suhtautuvat aina empaattisemmin naiseen kuin mieheen, eivätkä tuomaritkaan ole ihmisiä kummempia.

Oikeusistuimissa puhutaan "kuulapääkovennuksesta" silloin, kun syytettynä on skinhead tai joku muu vastenmielisenä koettuun ryhmään kuuluva ihminen. Miesten osalta on oikeutettua puhua peniskovennuksesta - miehet sekä tuomitaan helpommin että heitä rangaistaan ankarammin samasta rikoksesta kuin naisia.

Päivän mietelmä

Jessica Watsonin yksinpurjehdus maailman ympäri - jota siis ei navigointivirheen ja Watsonin nuoren iän vuoksi viedä tilastoihin - on tyhmälle ihmiselle kateuden aihe, vihjeettömälle ihmisele päivittelemisen aihe, fanaattiselle ihmiselle moralisoinnin aihe ja ilkeälle ihmiselle vahingonilon aihe.

Fiksulle ihmiselle se on innostuksen aihe, tolkulliselle ihmiselle ihailun aihe, pragmaattiselle ihmiselle innoituksen aihe ja empaattiselle ihmiselle myötätunnon aihe.

Sotilasdiktatuuri vaiko despotia?

Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten psykohistoriasta ja Spartasta, ja sivusi aiheessa akemenidien Persiaa. Vaikka meillä on tapana ihannoida antiikin Kreikkaa demokratian kehtona ja halveksia Persiaa itämaisena despotiana, todellisuus on kuitenkin toinen. Thermopylaissa 480 eKr eivät olleet vastakkain despotia ja demokratia. Siellä olivat vastakkain despotia ja sotilasdiktatuuri.

Spartaa ei nimittäin voi parhaimmalla tahdollakaan kutsua sen enempää demokratiaksi kuin vapaaksikaan maaksi. Se saattoi olla suvereeni, kyllä; ja valtio saattoi olla vapaa, mutta keskimäisen spartalaisen yksilön - olipa hän sitten spartiaatti, perioiki tai helootti - elämä oli paljon rajoitetumpaa, paljon viheliäisempää ja paljon orjamaisempaa kuin yhdenkään persialaisen.

Pähkinänkuoressa: spartalaisen elämä oli raakaa, köyhää, julmaa, brutaalia, väkivaltaista, likaista - ja yleensä armeliaan lyhyt.

Ihmisillä - varsinkin miehillä - on omituinen tapa ihannoida väkivaltaa, diktatuureja ja sotilaallista pakkovaltaa. Sensijaan siviilidiktatuureja kammoksutaan, yleensä aivan hyvästäkin syystä. Sotilasdiktatuurit pääsääntöisesti ovat ennakoitavissa; siviilidiktatuurit eivät. Ihmiset ovat pääsääntöisesti aina valmiita luopumaan vapaudestaan - toisaalta saadakseen turvallisuudentunnetta ja toisaalta saadakseen yhteenkuuluvuuden tunnetta - tunnetta siitä, että on osa laumaa, on pieni hammaspyörä isossa koneistossa. Oma merkityksettömyys hukkuu näin kokonaisuuteen, ja oma merkityksettömyys sublimoituu näin itse koneiston merkitykseksi - lauma on tärkeämpi kuin yksilöllisyys.

Historian saatossa soturikansat ovat olleet kulttuurievolutiivinen umpikuja - ne osaavat vain tuhota, surmata ja hävittää. Ne ovat syntyneet, riehuneet pari vuosisataa, luhistuneet ja hävinneet historian roskatynnyriin jättämättä sen kummempia merkkejä itsestään. Tai sitten ne ovat rauhoitttuneet ja sivistyneet. Sen enempää skyytit, hunnit kuin mongolitkaan eivät koskaan jättäneet mitään jälkeä maailmanhistorian lehdille eivätkä mitään kulttuurisaavutuksia. Madjaarit ja viikingit lopulta rauhoittuivat. Heistä tuli toisaalta unkarilaisia ja toisaalta skandinaaveja. Heidän kulttuurievoluutionsa alkoi siitä, kun he saivat oikein kunnolla dunkkuunsa ja asettuivat aloilleen - Lechfeldissä 853 ja toisaalta Stamford Bridgessä 1066. Entäpä sitten kansainvaellukset - burgundi, germaani, gootti ja moni muu? Kuka muu muistaa allobrogeja, vandaaleja, heruleja, isaurialaisia tai vaikkapa tokaareja kuin paatunut historianharrastaja? Kaikki nuo kansat painuivat lopullisesti unohdukseen.

Oikeastaan ainoa syy, miksi muistamme Spartan, on Ateena. Vanhan hyvän Pareton lain mukaan 20% syistä aiheuttaa 80% seurauksista, ja tämä pätee myös sivistykseen. Oikeastaan koko helleeninen sivistys on peräisin Ateenasta. Juuri Ateenassa nousivat niin filosofia, runous, musiikki kuin urheilukin. Ateena - tuo Attikan pääkaupunki, joka sijaitsee vehmaassa ja miellyttävässä maastossa meren rannikolla - Piraiokseen on kävelymatka - on jotain aivan toista kuin juro Efrotaan varrella oleva Sparta. Ei ole liioiteltua sanoa, että ympäristön kauneus ja miellyttävyys tekee myös ihmisistä miellyttäviä ja sivistyneitä - samaa on pohtinut Theodore Dalrymple, että tekevätkö lätit sikoja? 80% sivistyksestä on peräisin 20% kaupunkivaltioista, ja Ateenan tapauksessa vielä enemmän. Ja syy, miksi muistamme Spartan, on se, että tuo brutaali sotilasdiktatuuri oli Ateenan - sivistysvaltion ja demokratian - katkera vihollinen; ja siinä, missä muistamme Ateenasta onnettomuudet, kuten Themistokleen ostrakismoksen, Perikleen kuoleman ruttoon ja Alkibiadeen, niin Sparta oli onnettomuus. Katastrofaalinen peloponnesolaissota, jossa Sparta löi Ateenan, oli koko Kreikalle hirvittävä onnettomuus. Se merkitsi toisaalta Ateenan suuruudenkauden loppua, Kreikan rappion alkua ja Spartan hegemoniaa - joka loppui 371 eKr Lefktran taisteluun ja Theban hegemonian alkuun.

Ateenan demokratian tuho väkivallan - Spartan sotilasdiktatuurin - edessä ja sitä seurannut hirveä moraalinen ja henkinen rappiokausi saivat myös monet ateenalaiset ihannoimaan väkivaltaa ja diktatuuria. Sokrateen lahjakkain oppilas Platon kääntyi kannattamaan totalitarismia juuri tästä syystä, ja hänen teostaan Valtio pidetäänkin totalitarismin peruskivenä. Ja juuri Platonilta onkin peräisin meidän mielikuvamme Spartasta idealisoituna vapauden perikuvana - ei suinkaan Thukydideeltä, jonka inhorealistinen kuva Spartasta läpikorruptoituneena sotilasdiktatuurina vastaa todellisuutta. Thukydides itse otti osaa peloponnesolaissotaan strategoksena.

Entäpä sitten Persia? Akemenidien Persia on saanut tarpeettoman huonon maineen juuri persialaissotien ja helleenien ihailun takia. Tosiasiallisesti Persia ei ollut mikään vanhatestamentillinen seemiläinen despotia, ja Carl Grimberg tekee Kansojen historiassa selkeän pesäeron indoeurooppalaisen Persian ja toisaalta seemiläisten Assyrian, Babylonian, Ugaritin, Kaldean, Urin ja muiden alueen seemiläisten valtioiden välille. On totta, että Persia oli despotia. Mutta samaan hengenvetoon unohdamme, että Persian valtionuskonto oli zarathustralaisuus - ja Persian hallintokoneisto oli mitä suurimmassa määrin meritokratia. Persialaiset olivat hyvin tunnettuja suvaitsevaisuudestaan ja vaikka kreikkalaislähteet antavatkin persialaisista kuvan orjamaisina sybariitteina, primäärilähteet antavat heistä aivan toisen kuvan.

Persian konflikti Vähän-Aasian kreikkalaisten kaupunkivaltioiden kanssa on varsin hyvin dokumentoitu. Jos kaupunkivaltio antautui suosiolla, siltä kannettiin vero mutta sen annettiin olla omissa oloissaan. Jos se ei antautunut, se hävitettiin maan tasalle. Tämä oli yleistä menoa tuohon aikaan, mutta persialaiset suhtautuivat paljon suopeammin lyötyihin vihollisiin kuin seemiläiset despotiat. Raamatun kuvaukset sekä assyrialaisista että babylonialaisista ovat kylmäävää luettavaa - ja ne on ristiintarkistettavissa ja oikeiksi osoitettavissa arkeologisista primäärilähteistä. Seemiläiset despootit mässäilivät julmuuksillaan ja brutaaliudellaan, ja ihannoivat sotaa, murhaamista, polttamista ja silpomista. Persia puolestaan pyrki omalla ylivallallaan yhtenäistämään maailmaa - väkivalta oli sille keino, ei itsetarkoitus, kuten assyrialaisille ja babylonialaisille.

Ehkä tärkein ero kuitenkin sekä Persian että toisaalta kreikkalaisten ja toisaalta seemiläisten välillä on uskonto - ja psykoluokka. Persia oli monoteistinen valtio - zarathustralainen. Seemiläiset despotiat edustivat polyteismia - myöhäisempää infantisidaalista psykoluokkaa, ja vaikka Kreikassakin oli vallalla polyteistinen uskonto ja vaikka sen jumaltarusto onkin tvtropesissa otettu esimerkiksi kliseestä Jerkass Gods, ero seemiläisiin jumaluuksiin on selkeä. Kuitenkin Ahuramazhda edustaa selkeästi eri jumaltyyppiä kuin Zeus tai Marduk. Ahuramazhda on hyvä ja rakastava jumala, ei kosminen k*sipää. Sensijaan seemiläiset jumalat vaativat ihmisuhreja, verta ja väkivaltaa, ja helleeniset puolestaan kohtelevat ihmisiä kuin leikkikaluja. Lloyd deMause voisi ehkä todeta asiasta jotain. Tämä ei voi olla myös näkymättä suhteessa ulkovaltoihin: Kreikka heijasti suhteessaan Persiaan omia mörköjään, kun taas Persia suhtautui Kreikkaan kuin sotahulluihin, julmiin öykkäreihin. Emmekä voi väittää vastaan: Persian silmissä kreikkalaiset - varsinkin spartalaiset - olivat sotahulluja, julmia öykkäreitä.

Kaikki sotilasdiktatuurit ovat erityisen alttiita korruptiolle, eikä Sparta ollut missään tapauksessa poikkeus. Persialaiset pitivät spartalaisia kaikista kreikkalaisista kaikkein helpoimmin lahjottavina, samaan, minkä Kserkseen (Sharsha) aseet saivat aikaan hyvin kustannustehottomasti Thermopylaissa 480 eKr, persialainen kulta pääsi paljon halvemmalla, kivuttomammin ja paremmalla tuotolla. Spartalaiset oli helppoa lahjoa ja vuokrata, ja nimenomaan Persia rahoitti Spartan sodankäyntiä peloponnesolaissodassa. Vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi, ja Persian vihollisen - Ateenan - vihollinen, Sparta, oli sen ystävä. Tämä kombinaatio osoittautui äärimmäisen tuhoisaksi kreikkalaiselle sivistykselle.

Kumpi on parempi idea, sotilasdiktatuuri vaiko despotia? Historian track record osoittaa, ettei oikein kumpikaan. Sotilasdiktatuuri voi valtiona olla vapaa, mutta sen yksilöt elävät hyvin viheliäistä ja epävapaata elämää. Despotiassa taas jokainen yksilö on periaatteessa hallitsijan orja, mutta orjuuden aste vain vaihtelee. Yksilön elämä voi olla hyvinkin mukavaa tällöin, jos osaa pelata korttinsa oikein.

Tämä on syytä pitää mielessä kun katsoo elokuvaa 300.

T niinkuin Tärähtänyt

SA-TilT on ottanut uuden palveluskelpoisuusluokan käyttöön, eli T. Siihen luokkaan luokitellaan kaikki ne asevelvolliset, joiden katsotaan olevan Turvallisuusriski joko itselleen tai muille, eli jotka siis ovat Tärähtäneitä tai muuten vain valuvikaisia. Varusmies voidaan luokitella T-luokkaan myös omasta pyynnöstään. T täydentää entisiä C- ja "latva-B"-miehet -luokituksia. Tyypillisesti T-luokkaan siirretään ihmiset, joilla on psyyken ongelmia, rikosrekisteri tai päihdeongelma.

Todettakoon, että asevelvollisuuden takia Suomen armeijassa palvelee vuosittain valtava määrä miehiä, jotka eivät kertakaikkiaan siihen paikkaan kuulu, ja se myös menettää valtavan määrän naisia, jotka voisivat olla hyviä sotilaita. Asevelvollisuus on orjuutta, ja orjasotilaat eivät ehkä ole parhaita mahdollisia vapauden puolustajia.

Päivän sarkasmi

Rodulla on merkitystä vain rasistille.

Sama kääntäen: ihminen, jolle rotu merkitsee jotain, on rasisti.

Thought for Today

Do Chernobyl cats have 18 half-lives?

Paikka ravintoketjussa

Merimetso on löytänyt paikkansa Saaristomeren ravintoketjussa.

Merikotkat nimittäin ovat oppineet saalistamaan ja syömään aikuisia merimetsoja. Turun Sanomat tiesi kertoa sunnuntaina, että merimetsokannan arvellaan alkavan vähentyä lähivuosina Turun saaristossa.

Merimetso on Suomessa tulokaslaji. Mikäpä siinä, upea tirppahan tuo on, ja se tykkää popsia särkikaloja. Sillä on vain yksi hyvin paha puoli: äärimmäisen voimakas, ammoniakkipitoinen uloste, joka on niin stydiä tavaraa, että se tuhoaa kaiken kasvillisuuden merimetsojen pesimäluodoilta - jopa isot puutkin kelottuvat merimetsojen k*kkaan. Kalankasvattajat eivät myöskään tykkää merimetsoista, sillä se toisinaan käy juhla-aterialla kasvatuskasseissa.

Mutta merimetsojen apuharventajaksi on nyt noussut aivan kotimainen laji - joskus aikoinaan sukupuuton partaalla ollut merikotka. Ympäristömyrkyt olivat kerran tuhota merikotkakannan; ja 1970-luvun toimenpiteet pelastivat tämän uljaan linnun. Ja kolmessakymmenessä vuodessa kanta onkin vahvistunut kiitettävästi.

Merikotkapareja on myös alkanut asettua merimetsoyhdyskuntien lähistölle. Parhaiden saalistuspaikkojen lähelle hakeutuvat etenkin nuoret, aggressiiviset ja pelottomat merikotkat, jotka eivät ole vielä lisääntymisiässä. Ne hyökkäävät, paitsi poikasten, myös aikuisten merimetsojen kimppuun. Aquila non capitat muscae, sanotaan - ja merimetsossa onkin merikotkalle riittävästi ravintoa pitkäksi aikaa.

Niinpä merimetsokannat ovat kääntyneet laskuun Ruotsissa ja Virossa, ja merikotkat ovat olleet paikalla aktiivisesti. Ruotsista tiedetään tapaus, jossa muutama merikotka hävitti merimetsoyhdyskunnan, ja seuraavana vuonna pesijöitä oli selvästi vähemmän. Samoin apuharvennettujen pesimäluotojen kasvillisuus alkaa toipua.

Näinkö kävisi, että tähän saakka pelonsekaisella kunnioituksella suhtaudutusta linnusta tuleekin saaristoluonnon pelastaja? Jos näin todella kävisi - ja merimetso löytäisi paikkansa Saaristomeren ravintoketjussa - merikotkasta tulisi myös kiitetty - ja jopa rakastettu - lintu, ja voimme jälkikäteen todeta, että 1970-luvun suojeluohjelma todella on kantanut hedelmää ja tuottanut arvokkaan lopputuloksen. Samalla myös voitaisiin todeta merimetsonkin kotiutuneen Suomeen, ja särkikalojenkin saaneen apuharventajansa. Ehkäpä lopputulos on sama kuin amerikankampamaneetin osalta - paikka ravintoketjussa löytyy sittenkin.

Things which Suck and Things which Rock

THINGS WHICH SUCK
=================
Abortion
Capital Punishment
Euthanasia
Suicide
Conscription
Nanny State
Climate Change Hysteria
Nuclear Energy Hysteria
Traffic Jams
Emotionalism
Second Wave Feminism
Political Correctness
Societal Levelling
Dialectical Ideologies
Totalitarianism

THINGS WHICH ROCK
=================
Contraception, Education and Adoption
Life Imprisonment
Palliative Care
Counseling
Professional Volunteer Army
Welfare State
Alternative Fuel Technology
Atoms for Energy
High Speed Rail
Rationalism
First Wave Feminism
Freedom of Thought
Societal Equality
Evolutionarism
Democracy

Elämä voittaa

Irmeli tietää Abortti-blogissaan mainitun, että abortit ovat viimeisen viiden vuoden aikana laskeneet Suomessa selvästi - ja eniten ne ovat laskeneet alle 17-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Which is nice.

Riittävä ehkäisyvalistus, korkea sp-moraali, itsenäinen luonne ja helppo ehkäisyvälineiden saatavuus estävät tragedioita syntymästä. Emme ehkä voi vaatia teinitytöiltä pidättyvyyttä, mutta ainakin voimme estää murhenäytelmiä tapahtumasta.

Ja vaihtoehtona on aina adoptoitavaksi antaminen.

Nykyajan Peppi Pitkätossu, osa VI

Jessica Watson on päässyt kotiin. Sydneyn satamassa häntä oli vastassa melkoinen armada, ja tänä iltana Watsonien kotona on todennäköisesti melkoiset pippalot. Watson, 16, kiersi yksin purjeveneellä maapallon ja saapui kotiin kuukauden etuajassa.

Ikävä kyllä Watsonin suoritusta ei lasketa maailmanympäripurjehdukseksi. Hän ei käynyt kahden antipodin kautta - navigointivirheen takia matka jäi vähäisemmäksi kuin 40 000 km.

Mutta melkoinen suoritus silti - tässä on todellista girl poweria -, ja ISO HALI sinne Australiaan, jos joku sieltä tätä lukee!

Memeettinen mädännäisyys

Ruukinmatruunan lähtökohta kulttuurievoluution osalta on puhtaan evolutionistinen, ja ruukinmatruuna lähtee siitä, että kulttuurievoluutio ja biologinen evoluutio ovat analogisia keskenään - toki sillä erolla, että biologinen evoluutio on darwinistinen, kulttuurievoluutio lamarckistinen, prosessi. Mutta molemmissa pohjimmiltaan pätevät samat mekanismit. Biologisessa evoluutiossa informaation kantajana on geeni, kulttuurievoluutiossa puolestaan meemi.

Koska kulttuurievoluutio on meemien ja niiden muodostamien kokonaisuuksien, meemipleksien, temmellyskenttää, jokainen meemipleksi luonnollisesti pyrkii sekä tuhoamaan kilpailijansa että vakiinnuttamaan asemansa mahdollisimman tehokkaasti. Kyse on ideologisesta sodankäynnistä - ja varsinkin marxilainen meemipleksi on tunnettu tästä. Koko marxilaisuus perustuu valehtelulle (disinformaatiolle): aivan kuin meduusat, jotka saalistavat myrkyttämällä saaliinsa lonkeroidensa nematokystilla, myös marxistit saalistavat myrkyttämällä uhriensa mielen.

Marxismi on ehkä luhistunut ja osoittautunut merda da touroksi, mutta marxismin ideologia - sen takana oleva meemipleksi - ei luhistunut reaalisosialismin luhistuttua. Päinvastoin: se vain mutatoitui ja muutti muotoaan.

Ei ole salaisuus, että länsimaiden intelligentsijan virallinen ideologia on ollut jo pitkään marxismi. Sensijaan akateemiset amikset - lääkärit, insinöörit, eläinlääkärit, juristit, ekonomit - ovat olleet tälle henkiselle ruttotaudille pääsääntöisesti immuuneja - eikä vähiten siksi, että hikipingoista tulee isona intellektuelleja ja nörteistä akateemisia amiksia. Mutta histfiilarit, sosiologit, valtsikalaiset ja muut humanistit ja puolihumanistit, toimittajista puhumattakaan ovat olleet lähes läpeensä marxilaisia.

Marxismi on tunnetuin dialektinen ideologia, mutta kaikki dialektiset ideologiat kumpuavat samasta lähteestä, eikä ole mikään salaisuus, että marxismi kietoutuu yhteen feminismin, poliittisen korrektiuden ja monikulttuurisuuden kanssa - niin feministit, monikulttuurisuusihmiset kuin poliittisesti korrektitikin ihmiset ovat läpeensä marxilaisia. Ja koska marxilaisuus perustuu pettämiselle, valehtelulle ja disinformaatiolle, niin lienee aika paljastaa, mitkä argumentit luovat tämän disinformaation pohjan:

* Ei ole olemassa totuutta. On olemassa vain kilpailevia agendoja.

Joka ainoa luonnontieteilijä tietää että tämä lause on bullshittia - on olemassa objektiivinen todellisuus, josta on mahdollista löytää totuus luonnontieteellisen metodin keinoin, mutta tämä argumentti on erityisen suosittu postmodernistisessa filosofiassa (joka ei oikeastaan ole filosofiaa lainkaan, vaan pelkkää bullshittaamista siinä merkityksessä, minkä Harry Frankfurt antaa termille "bullshit"). Mutta tämä on myös varsinkin feministien suosima väittämä, ja nurkkaan ahdistettuna marxisti yrittää dekonstruoida vastustajan tällä argumentilla. Ikävä kyllä meillä todellakin on olemasa totuus, ja tervetuloa vain yrittämään postmodernia metallurgiaa mihin tahansa tehtaaseen. Ikävä kyllä luonnonlait ovat olemassa filosofin henkilökohtaisista mielipiteistä huolimatta.

* Kaikki länsimaiset (ja varsinkin amerikkalaiset) väitökset länsimaiden ylivoimaisuudesta kommunismin/fascismin/islamin suhteen mitätöityvät länsimaiden rasismin ja kolonialismin historiaan

Ikävä kyllä kaikkien yllämainittujen ideologioiden historia on vielä paljon pahempi niin rasismin, kolonialismin kuin muunkin bigotismin osalta. Kommunistit onnistuivat rikkomaan sata miljoonaa munaa, mutta mitään omelettia ei syntynyt.

* Ei ole olemassa mitään objektiivisia standardeja millä voisimme todeta, että jokin kulttuuri olisi parempi kuin jokin toinen. Kuka tahansa, joka väittää toisin, on ilkeä sortaja.

On olemassa kaikille kulttuureille yhteisiä tunnuslukuja - bruttokansantuote, gini-indeksi, lukutaitoprosentti, lapsikuolleisuus, eliniänodote, tasa-arvoindeksi jne - joiden avulla eri kulttuurit voidaan panna paremmuusjärjestykseen. Nämä mittarit ovat objektiivisia ja perustuvat objektiivisille havainnoille; ja perustuvat kulttuurista riippumattomalle Homo sapiensin perustarpeille. Myös mikäli Lloyd deMausen ja Alice Millerin sekä muiden psykohistorioitsijoiden hypoteesit pitävät paikkaansa, kulttuurirelativismi kaatuu; on olemassa huonompia ja parempia kulttuureita.

Paras indikaattori asiasta on kuitenkin kansainvälinen muuttoliike. Ihmiset muuttavat huonoiksi kokemistaan kulttuureista paremmiksi kokemiinsa.

Ja vanhan kliseen mukaan jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, silloin kannibalismi on pelkkä makuasia. Ha ha. Truismi, mutta silti totta.

* Länsimainen hyvinvointi perustuu kolmannen maailman armottomalle riistolle. Niinpä on oikeutettua ja kohtuullista, että länkkärit saisivat köyhtyä ja kurjistua.

Vaikka argumentum ad hominem tu quoque onkin yksi kaikkein niljakkaimmista ja inhottavimmista argumenteista mitä on olemassa, niin marxilaisten ikioma track record on tässä asiassa paljon kamalampi.

Mitä taas hyvinvointiin tulee, niin kaikista raaka-aineista maksetaan markkinahinta, joka määräytyy markkinamekanismien mukaan maailman raaka-ainepörsseissä. On kipeästi ja kylmästi sanottu, että on kolmannen maailman maiden oma asia, miten he asiansa järjestävät sen jälkeen, kun raaka-aineet on maksettu ja lastattu laivaan. Mutta suvereniteettiperiaatteen mukaisesti näin todella on. Me länkkärit emme ole vastuussa kolmannen maailman maiden korruptiosta, nepotismista, riistosta, sisällissodista ja muista ikävyyksistä, mikäli emme itse ole niitä aktiivisesti pystyttämässä tahi tukemassa - kuten yleensä emme ole.

*Rikos on yhteiskunnan vika, ei yksityisen rikollisen. Köyhillä rikollisilla on oikeus tehdä mitä haluavat. Rikoksen uhriksi joutuminen on ylevämpää kuin sen vastustaminen.

Rikos on aina yksilön oma valinta - vaikkakin niin kasvatus kuin sosiaaliset olot voivat vaikuttaa asiaan, mutta yhteiskunta ei. Jokainen peruskoulusta hengissä selvinnyt tietää, millaiset ihmiset valitsivat antisosiaalisen ja rikollisen elämäntavan ja millaiset puolestaan eivät. Rikos on ensisijaisesti yksilön itsensä oma valinta, toissijaisesti niiden ihmisten, jotka tämän rikollisen kasvattivat tai pikemminkin jättivät kasvattamatta, ja vasta kolmanneksi yhteiskunnan. Koska rikollisten uhrit yleensä itsekin ovat köyhiä, heillä ei ole mitään moraalista velvollisuutta alistua väkivallan edessä.

* Köyhät ovat uhreja. Syrjäytyneet ovat uhreja. Rikolliset ovat uhreja. Ja vain uhrit ovat hyveellisiä. Siksi vain köyhät, syrjäytyneet ja rikolliset ovat hyveellisiä. (Rikkailla ihmisillä on toki mahdollisuus lainata hiukan hyvettä identifioitumalla köyhiin, syrjäytyneisiin ja rikollisiin. Keskiluokalla ei.)

Todettakoon, että köyhyys, syrjäytyminen ja rikos ovat paljon todennäköisemmin seurausta lyhytnäköisistä, destruktiivisista ja tyhmistä valinnoista elämässä ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta valinnoissaan kuin mistään sorrosta, ja varsinkin rikollisten osalla on turhaa puhua mistään uhriutumisesta. Mitä taas hyveellisyyteen tulee, niin pääsääntöisesti ihmiset ovat p*skiaisia ja mitä viheliäisempää ihmisen elämä on, sitä pahempi p*skiainen hän yleensä myös on. Köyhyydellä, syrjäytymisellä ja sosiaalisten suhteiden rapautumisella on yksi äärimmäisen ikävä sivuvaikutus: ne tuhoavat täysin moraalin. Kyky ja halu erottaa oikea ja väärä rapautuvat täysin kun elämä on verta ja räkää.

* Hyveelliselle ihmiselle sota ja väkivalta eivät ole koskaan oikeutettuja. On parempi olla uhri kuin puolustautua. Mutta sorretuille ihmisille väkivalta on aina oikeutettua: he vain heijastavat sillä sortajan pahuutta.

Vanhan kliseen mukaan kapitalismissa yksi ihminen sortaa toista, sosialismissa asia on aivan päinvastoin. Mutta jollei mitään totuuksia ole olemassakaan, silloin "sorto" on vain pelkkä tyhjä sana ilman substanssia, eikä ole olemassa mitään sortoa sen enempää kuin sorrettujakaan. Ja voihan olla, että muodollisesti "sorrettu" tosiasiallisesti kiristää ja painostaa "sortajaa", mikä oikeuttaa rakenteellisen väkivallan "sorron" muodossa.

* Kohdattaessa terroria, länsimaiden ainoa oikeutettu moraalinen valinta on pyytää anteeksi olemassaoloaan, ymmärtää asia terroristin näkökannasta ja tehdä myönnytyksiä.

Jokainen peruskoulusta hengissä selvinnyt tietää, että väkivallan edessä taipuminen vain pahentaa väkivaltaongelmaa - se antaa väkivaltaajalle lisää itseluottamusta ja rohkeutta asiaansa. Väkivallan edessä ei saa koskaan taipua, vaan siihen on vastattava aina kovilla otteilla. Muutoin edessä on varma tuho.

Miksi tällainen moraalinen mädännäisyys? Antonio Gramsci, Italian kommunistipuolueen johtaja, tajusi - toisin kuin Lenin - ettei kommunistinen vallankumous tulisi ikinä onnistumaan länsimaissa, sillä länsimaiden moraalinen selkäranka on aivan liian luja. Niinpä se Gramscin mukaan piti ensin mädättää - valehtelulla, disinformaatiolla, puolitotuuksilla ja indoktrinaatiolla. Vasta sen jälkeen marxismi voisi kaapata kulttuurillisen hegemonian.

Ikävä kyllä marxilaisuus onnistui saamaan kulttuurillisen hegemonian intelligentsijan keskuudessa kaikkialla länsimaissa suurten ikäluokkien myötä 1960- ja 1970-luvulla. Marxilaisuus on intelligentsijan paradigma; ja edellämainittu disinformaatio on omaksuttu täysin kritiikittä, paradigmana, ns. suuren yleisön keskuudessa koulujen, lukioiden ja yliopistojen sekä marxilaisten toimittajien ylläpitämien tiedotusvälineiden kautta. Niinpä länkkärit ovat tähän saakka olleet täysin avuttomia islamismin edessä - niin pitkälle on marxilainen mädännäisyys edennyt.

Mutta meillä on toivoa. Sitämukaa kun ns. stalinistinen ongelmajäte muuttaa eläkkeelle, vanhainkoteihin, krematorioihin ja hiilidioksidiksi kuormittamaan maailman ilmastoa, sitämukaa myös paradigma muuttuu. Konservativismi valtaa alaa, ja kelvollinen meemipleksi syrjäyttää kelvottoman. Me tiedämme jo, miten uuskonservativismi on nuorten sukupolvien keskuudessa vallitseva ideologia, ja miten nuo edellämainitut viralliset totuudet uskalletaan kyseenalaistaa.

Eikä internet ole tässä asiassa aivan vähäisessä osassa.

Pätevä vaiko sopiva?

Eva Biaudet'lle (ääntyy bio-dee) ollaan järjestämässä pakastevirkaa. Termui pakastevirka on maan tapa, jolla palkitaan pitkään työssä ollut, ei ehkä pätevä, mutta sopiva, poliittinen toveri pitkästä luottamustehtävän hoitamisesta. Pakasteviralla voidaan ohittaa normaali viranhakumenettely, ja Tuppurainen takaa näin Tappuraiselle palkinnon elämäntyöstään. Vaikka pakastevirat eivät ole demokratiaan kuuluvia asioita ja joku voisi nimittää niitä korruptioksikin, ne kuitenkin ovat maan tapa Suomessa.

Oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet'lle (sfp) järjestettiin nyt tällainen pakastevirka - vähemmistövaltuutetun virka. Tehtävään häntä ehdotti Astrid Thors (sfp) Tehtävä on näkyvä ja vaativa, ja siinä pystyy saamaan paljon aikaan - paljon hyvää, jos virkamies on fiksu ja ahkera, ja paljon vahinkoa, jos virkamies on tyhmä ja ahkera.

Asiassa on kuitenkin mutka matkassa. Vähemmistövaltuutetun tehtävä nimittäin vaatii ylempää oikeustieteen korkeakoulututkintoa, ja Biaudet'lla ei sellaista ole. Niinpä hänelle Ritva Viljasen (sdp) ehdotuksesta poikkeusluvalla haettiin erivapaus. Tasavallan presidentti Tarja Halonen (sdp) puolti, Biaudet'n osalta tehtiin ylimääräinen oikaisu-poikkeus, ja hänet valittiin vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräaikaan 2010-2015.

Mutta kaikki ei mennytkään aivan kuin maan tapa on. Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed (vihr) nimittäin teki asiasta protestin. Kurdisyntyinen Muhammed teki kantelun siitä, että pätevämpi sivuutettiin sopivamman tieltä. Muhammed (s. 1980, Irak) on itse tullut maahan pakolaisena, opiskellut Turun yliopistossa ja suorittanut oikeustieteen maisterin tutkinnon 2006. Hän on myös oikeuspoliittisen yhdistyksen Demokraattiset Lakimiehet ry:n jäsen. Uskonnoltaan hän on islamilainen. Todettakoon, että hänellä on pitkällinen kokemus pakolaisten hyväksi toiminnasta, ja hän oli myös hakenut vähemmistövaltuutetun virkaa. Hänelle ei oltu edes lähetetty kutsua esittelyyn.

Muhammedin oma näkemys aiheesta on luettavana Uudessa Suomessa.

Voimme olla Muhammedin puoluekannasta mitä tahansa mieltä, voimme olla hänen sukupuolestaan mitä tahansa mieltä ja voimme olla hänen uskonnostaan mitä tahansa mieltä, mutta Suomea on ollut tapana pitää oikeusvaltiona, ja Suomessa on tähän saakka pätenyt legitimiteettiperiaate. Legitimiteettiperiaate tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että lait ja säädökset ovat yleissitovia, eikä niistä tehtä yksilökohtaisia poikkeuksia ja että laki on sama kaikille. tästä seuraa, että julkiseen virkaan valitaan se, joka on pätevin. Tämä siksi, että vältyttäisiin suhmuroinnilta, korruptiolta ja nepotismilta. Ruukinmatruuna asettuu Muhammedin puolelle tässä asiassa. Maan hallitsijat eivät saa kävellä lain yli vaan Suomessa laki on korkein auktoriteetti asiassa.

Ikävä kyllä maan tapa - pakastevirat - ovat olleet rajussa ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. Tällöin on toimittu kierosti - asettamalla tehtävän vaatimukset sellaisiksi, jotka vain sopivaksi katsottu virkamiesehdokas voi täyttää. Niinpä Biaudet'nkin osalta tehtiin poikkeus tutkintovaatimuksesta, jotta tehtävä olisi voitu saattaa hänen tasalleen (eikä Biaudet'ta tehtävän tasalle). Mutta pätevämpi Muhammed sivuutettiin täysin.

Voitte, arvoisat lukijat, olla ruukinmatruunasta ja hänen mielipiteistään ihan mitä tahansa mieltä, mutta ruukinmatruuna on sitä mieltä, että Muhammedin kantelu on aiheellinen - ja että Muhammed on Biaudet'ta pätevämpi tähän virkaan. Tällaisessa tehtävässä ei kertakaikkiaan pitäisi saada suhmuroida mihinkään suuntaan eikä mennä peukaloimaan vaatimuksia ja tinkimään legitimiteettiperiaatteesta. Nyt asia vaikuttaa siltä, että kolmen poliittisesti korrekteina usein pidetyn naisen kopla - SDP:n Halonen ja Viljanen sekä SFP:n Thors - järjestävät nyt hyvälle tyttökaverilleen, SFP:n Biaudet'lle, mukavan viran. Ei siksi, että Biaudet olisi kaikista ehdokkaista paras ja pätevin ihminen hoitamaan vähemmistövaltuutetun virkaa - vaan siksi, että hän on kolmikon kiva kaveri ja muutoinkin mukava, ja olisi moraalisesti väärin jättää häntä ilman pakastevirkaa.

Ruukinmatruuna ei kutsu tätä feminismiksi eikä girl poweriksi eikä voimautumiseksi eikä valtautumiseksi. Ruukinmatruuna kutsuu tätä moraaliseksi mädännäisyydeksi.

Kurittamisen nelikenttä

Nelikentät - eli kahden muuttujan matriisit - ovat usein käytettyjä ja varsin hyödyllisiä välineitä jonkin asian havainnollistamiseen. Tällä kerralla on aika tutkia ruumiillista kurittamista - yhdistyneenä lasten tarpeiden huomioonottamiseen.

Todettakoon, että vaikka ruumiillisella kurituksella on vuosimiljoonien perinne, ja vaikka fyysinen väkivalta on kaikkein tehokkain tapa vaikuttaa toiseen ihmiseen - ennenkaikkea puolustuskyvytön lapsi on helppoa hakata ja moksia ehdottomaan tottelevaisuuteen niin, että hänen oma tahtonsa nujertuu täysin - ruumiillisella kurituksella on pitkällä aikavälillä hyvin tuhoisat seuraukset. Jos sivuutamme deMausen ja keskitymme vain Alice Milleriin - joka on tehnyt deMauselle pohjatyön, niin voimme todeta, että yhdenkään murhaajan, mafiapomon, diktaattorin, tyrannin tai seksuaalirikollisen taustalta löydy onnellista ja eheää kotia - kaikki ovat hyvin kuritettuja.

On selvää, ettei jokaisesta remmip*rseestä kasva edellämainittuja ongelmatapauksia. Useimmista tulee aivan hyvin yhteiskuntaan integroituvia ja kilttejä, nöyriä ja kuuliaisia alamaisia. Mutta tähän voidaan todeta, että kurituksesta huolimatta, ei sen ansiosta. Sekä deMausen että Millerin mukaan kurittamisessa on kyse psykodraamasta - vanhemmat siirtävät omat traumansa lapsiin - lyömällä, hakkaamalla, spankkaamalla ja tukistamalla heitä, aivan kuin heidän vanhempansa itse aikanaan. He elävöittävät sen kaiken väkivallan nyt uudelleen, mutta osat ovat vaihtuneet - ikäänkuin kyse olisi sadomasokistisesta tapahtumasta.

Mutta asiaa. Jos otamme abskissaksi kurittamisen ja ordinaataksi lapsen tarpeiden huomioonottamisen (jonka inverssi on lapsen laiminlyöminen), niin saamme nelikentän:

1) Ruumiillinen kuritus ja lapsen tarpeiden huomioonottaminen

Tämä on tilanne, jossa lapsi pannaan ankaraan kuriin ja häntä pahoinpidellään, mutta toisaalta myös hänen tarpeensa otetaan huomioon ja häntä rakastetaan (usein kylläkin ehdollisesti). Tämä on ollut perinteinen suomalainen lastenkasvatusmetodi: suomalaiset lapset on kasvatettu väkivaltaisesti, mutta heistä on myös välitetty - elleivät vanhemmat ole olleet juoppoja, huithapeleita tai mielisairaita. Seuraus on, että lapselle väistämättä kehittyy Tukholman syndrooma. Hän toisaalta näkee, että hän on täysin vanhemopiensa armoilla ja hän tietää, että milloin tahansa voi tulla Koivuniemen herrasta, remmistä, vyöstä tai kepistä tai tukkapöllyä, mutta toisaalta vanhemmat ovat myös kilttejä ja toisinaan jopa osoittavat rakkautta ja kiintymystä. Lapsi leimautuu vanhempiinsa ehdoitta. Hän rakastaa kättä, joka häntä lyö.

Tämän jälkeen on iso kysymys, että liittyykö kurittamiseen myös sosiaalinen nöyryyttäminen ja lapsen nolaaminen. Varsinkin isät ovat mestareita nujertamaan lastensa minäkuvan tällä tavoin. Jos liittyy, seurauksena on autoritaarisen persoonallisuuden kehittyminen. Tällainen ihminen jää tunne-elämältään suunnilleen varhaisteini-ikäisen tasolle. Hän kunnioittaa vain väkivaltaa ja vahvemman oikeutta, ja hänen moraalinsa on tiukasti legalistista. Hän nöyristelee vahvempiaan ja käyttäytyy hyvin julmasti heikompiaan kohtaan. Hän tottelee ehdottomasti hierarkiaa, ei kyseenalaista mitään ylempää annettua ja hänen empatiankykynsä on hyvin heikosti kehittynyt. Tämä on ollut Suomessa hyvin tavallinen tapa kasvattaa lapsia - tyypillinen tapa nöyryyttää lasta on riisua hänet alasti koko perheen edessä ja panna hänet hakemaan itse sen Koivuniemen herran pusikosta. Suomalaisia pidetään yleisesti hyvin auktoriteettiuskovaisena, lakiuskovaisena ja valtiouskovaisena kansana - asevelvollisuuden nauttima korkea suosio on merkki autoritaarisesta luonteesta.

Mikäli kurittamiseen ei liity sosiaalista nolaamista ja nöyryyttämistä, ennuste on parempi. Tällöin ihmisestä kehittyy todennäköisesti vähemmän autoritaarinen, mutta silti varsin kurinalainen ihminen. Tämä on klassinen "kiltti ihminen" - ihminen, jonka oma tahto on lannistettu, mutta ei nujerrettu, ja joka tottelee rangaistuksen pelosta mutta joka ei sisäistä auktoriteetteja, normeja eikä ohjesääntöjä. Tämä on ollut anglosaksisessa maailmassa perinteinen tapa kasvattaa lapsia.

2) Ei ruumiillista kuritusta ja lasten tarpeiden huomioonottaminen

Vaikka vapaakasvatus on ollut perinteisesti kirosana ja vaikka vapaakasvatus ymmärrettiin 1970- ja 1980-luvuilla väärin - se ymmärrettiin lapsen laiminlyömiseksi - tämä on tilanne, johon Summerhillin alkuperäinen pedagogiikka pyrki. Mutta vanhojen remmip*rseiden kokiessa yksi toisensa jälkeen menopaussin, tämä metodi on muuttumassa Skandinaviassa enemmän tai vähemmän paradigmaksi. Väkivaltaiset kuritusmetodit muuttuvat väkivallattomiksi - holding, groundaaminen, mielihyvän kieltäminen mielipahan aiheuttamisen sijaan, luottamuksen painottaminen jne, ja ansaitun auktoriteetin käyttäminen muodollisen auktoriteetin sijaan.

Ei-väkivaltainen kasvatus on suhteellisen uusi metodi, mutta sen nousu liittyy mielenkiintoiseen asiaan. Kauan sorretussa asemassa olleet juutalaiset kokivat valtavan renessanssin 1800-luvun puolessavälissä ja valtasivat paikkoja niin taloudessa, yhteiskunnassa, tieteessä ja sivistyselämässäkin. Alice Miller on tutkinut asiaa, ja hän toteaa yhdeksi syyksi tähän, että 1700-luvun lopulla askenasijuutalaiset luopuivat ruumiillisesta kurittamisesta ja lakkasivat lyömästä lapsiaan. Jiddishe maman stereotyyppi syntyi tänä aikana. Seurauksena oli valtavan määrän emotionaalisen, intellektuaalisen ja sosiaalisen potentiaalin vapautumista - ja vastaava sosiaalinen nousu. Luonnollisestikin tämä herätti närää ja antisemitismiä niissä yhteiskunnissa, joissa väkivaltainen kasvatus oli normi. Kun Miller on tutkinut holocaustin juuria ja syntymekanismia, yhtäläisyydet ovat melkoiset.

Mutta ei-väkivaltainen kasvatus on vihdoinkin lyömässä itseään läpi myös goyimin keskuudessa. Vaikka meillä on tapana kutsua nykysukupolvia "kurittomiksi" ja "pahatapaisiksi", todellisuus on, että nykynuoret ovat paljon fiksumpia ja sosiaalisesti lahjakkaampia kuin mitä aiemmat. Nuorisorikollisuus on joitakin ryhmiä lukuunottamatta vähentynyt kautta linjan - ja esimerkiksi 1970- ja 1980-lukua leimanneet jengitappelut ovat hävinneet lähes täysin. Samoin 80% rikollisuudesta keskittyy 20% tekijöistä - ja kun nuorisorikollisuus yleisesti vähenee, rikokset keskittyvät yhä harvempien tekijöiden käsiin. Nykynuoret eivät ehkä kunnioita vanhempiaan yhtä orjamaisesti ja automaattisesti kuin heidän omat vanhempansa, mutta he ovat myös paljon itsenäisempiä, itsetietoisempia ja omanarvontuntoisempia - ja paljon luovempia, vapaudenrakkaampia ja sosiaalisempia kuin vanhempansa.

3) Väkivaltainen kasvatus ja lapsen tarpeiden huomiotta jättäminen

Tämä on perinteinen tapa, jolla luodaan koirista pelkopurijoita ja lapsista antisosiaalisia. Sekä Hitlerin että Stalinin taustalta löytyi juoppo ja väkivaltainen isä, ylihemmotteleva ja laiminlyövä äiti ja hyvin ahdasmielinen yhteisö. Väkivaltainen kasvatus jättää aina jälkensä lapseen, ja tällaiseen kasvatukseen liittyy lähes poikkeuksetta myös henkinen, sosiaalinen ja älyllinen nujertaminen, nöyryyttäminen ja alistaminen. Jos tapa 1) luo autoritaarisia tottelijoita, niin tämä tapa luo sekä heidän johtajiaan että niitä ihmisiä, jotka kansoittavat vankilat, hirsipuut ja sähkötuolit. Tällaisella ihmisellä on väistämättä hyvin heikosti kehittynyt empatiankyky, hän on yleensä hyvin manipulatiivinen, vihaa ihmisiä yleisellä tasolla ja hän toisaalta vihaa yhteisöä mutta toisaalta näkee sen myös käteväksi välineeksi päästä itse alistamaan toisia. Jos tällaisella ihmisellä on minkäänlaista etiikkaa, se jää spartalaisen moraalin tasolle - kaikkea saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä.

Tunne-elämältään tällaisesta lapsesta tulee hyvin julma ja raaka - esikouluikäisen tasolla oleva. Hänen on mahdotonta kokea minkäänlaista empatiaa, ja usein tällainen ihminen siirtääkin tunteensa eläimiin: tiedämme, miten Hitler rakasti koiraansa Blondia. Millerin teksti on julmaa luettavaa, mutta itse jokaisen pitäisi se lukea.

4) Ei-väkivaltainen kasvatus ja lapsen tarpeiden huomiotta jättäminen

Tätä kutsutaan myös nimellä lapsen laiminlyöminen ja se on lähes yhtä tuhoisaa kuin väkivaltainen kasvatus. Lapsi kasvaa omin päin, ja hän ei milloinkaan opi erottamaan oikeaa ja väärää - tai jos oppii, niin kirjaimellisesti kantapään kautta. Lapsesta voi tulla joko ylihemmoteltu pikku kotityranni - tai sitten antisosiaalinen narsisti. Lapsi kyllä tuntee oman arvonsa, mutta hän ei opi arvostamaan muita. Hänestä harvoin tulee rikollista, mutta hänestä kyllä tulee hyvin impulsiivinen ja lyhytjänteinen ihminen, joka ei opi hallitsemaan tunteitaan ja hillitsemään niitä. Hollywoodin madame, Heidi Fleiss, oli tyyppiesimerkki tällaisesta pilallehemmotellusta kakarasta. Tätä ihmistyyppiä on tapana usein kutsua myös nimellä "lellipentu" - ja hyvin usein he tulevat yhteiskunnan yläkerroksista, kuten Fleiss. He ovat yleensä hyvin pinnallisia, emotionaalisesti häiriytyneitä ja materialistisia, ja heillä on usein ongelmia tajusteiden kanssa.

Mitä tästä opimme? Varmuudella kaksi asiaa: sekä väkivaltaisuus että lapsen laiminlyöminen on tuhoisaa - ja erityisen tuhoisaa on, kun nuo kaksi osuvat yksiin.