To refuse a hearing to an opinion, because one is sure that it is false, is to assume that one's own certainty is the same thing as absolute certainty. All silencing of discussion is an assumption of infallibility.
- John Stuart Mill -

None shall be one's slave, none shall be one's master; everyone shall have the same rights, same priviledges, same justice.

- Antti Chydenius -

Any sufficiently sophisticated human thought is impossible to distinguish from artificial intelligence.

- The Ironmistress -

Sunday, January 29, 2012

Vihreät perhearvot, eli he tekevät sen ihan itse

Presidentinvaalien toisen kierroksen lähestyessä meillä on kaksi mukiinmenevää ehdokasta, jotka kumpikaan tuskin tulevat olevaan aivan täysiä katastrofeja presidentteinä, voittipa kumpi tahansa. Toinen ehdokkaista, Pekka Haavisto, edustaa Vihreää liittoa - ensimmäisen kerran Suomen historiassa.

No. Vihreä liitto on Suomen puolueista kaikkein ufologisin - sitä on mahdotonta sijoittaa oikeisto-vasemmisto -akselilla oikeastaan mihinkään. Oikeistolaisten mielestä kyseessä on arbuusipuolue eli päältä vihreitä ja sisältä punaisia. Vasemmistolaisten mielestä Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto - pelkkä Kokkarien apupuolue. Totuus löytyy jostain siitä välistä. Vihreät yrittävät profiloitua jonkinlaiseksi "yleishyvän" puolueeksi joka lupaa kaikille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista - riippumatta siihen, kuinka inkonsistenssia sellainen profiloituminen on.

Mutta aivan yhtä varmaa kuin Vihreiden ufologisuus on se, että Vihreissä on myös hyvin jyrkkä kahtiajako järkivihreisiin ja hörhövihreisiin. Jako menee - ikävä kyllä - pitkälti sukupuolen mukaan. Pekka Haavisto edustaa selkeästi järkivihreitä, sillä hän on sekä sanoillaan että teoillaan osoittanut että hänellä järki pelaa ja että hänellä on tolkkua.

Ikävä kyllä kaikista vihreistä ja varsinkaan vihreistä naisista ei todellakaan voi samaa, ja heistä on pakko todeta he tekevät sen itse. Se, että Vihreitä naisia pidetään sekopäisinä hörhöinä, johtuu heidän täsmälleen ihan omista tekemisistään - ja sanomisistaan. Ja Rosa Meriläinen ei todellakaan edusta edes sitä kaikkein pahinta segmenttiä vihreistä naisista.

Jos jätämme hänen kannabissekoilunsa ja v*ttu haisee hyvältä -rahvaanomaisuutensa pois luvuista - kaikelle on aikansa ja kaikelle on paikkansa ja sitä paikkaa kutsutaan yliopistoksi - ja keskitytään hänen julkisiin sanomisiinsa, niin voidaan havaita selkeä linja: Rosa Meriläinen vihaa patologisesti kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä ns. kunnon kansalaisen ja aivan erityisesti hän vihaa ns. perusarvoja - kotia, uskontoa ja isänmaata. Eikä hänen tätä kirjoitettaessa hänen viimeisin aivopierunsa ainakaan anna muuta mielikuvaa, vaan sijoittaa hänet tukevasti Akuliina ...ei kun siis Atlas, Saarikosken kanssa samaan hörhösarjaan.

Meriläisen tekstiä Jyrkkä EI perhearvoille lukiessa ainoa mahdollinen johtopäätös asiasta on: he tekevät sen itse. Tuo teksti jättää kerrassaan sanattomaksi - jos se olisi parodia, niin parodiahorisontti ylilttyisi rajusti. Ei ole ihmekään, että Vihreitä naisia katsotaan alta lipan ja miksi laasaslaiset dissaavat heitä. Tuo oli niin paksua ja epäkypsää tuubaa, että kirjoittajan voisi kuvitella olevansa nelitoistavuotias kuohuntavaiheinen murrosikäinen pissaliisa, jolla on ongelmia näärännäppyjensä kanssa. Mutta ei enää 36-vuotias aikuinen nainen.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut aika monasti siitä, että miksi perhearvot ovat yhteiskunnan kannalta niin tärkeät kuin mitä ne ovat ja miksi niitä ei pidä mennä kajoamaan. Tässä on konservativismin viisaus: älä koske toimivaan systeemiin, sillä reaalimaailmassa ei ole undo-nappulaa eikä varmuuskopioita. Meriläisen hörhövihreä teksti edusti hyvin epäkypsää näkemystä - teini-ikään juuttuneen hedonistisen friidun kaikkimullehetinytmielelläänjoeilen -näkemystä.

Tärkein syy on siinä, että tulevaisuus ei kuulu tiedostavimmille eikä älykkäimmille eikä fiksuimmille naisille. Se kuuluu hurskaimmille.

Syy on siinä, että tiedostavat, fiksut ja älykkäät naiset eivät muodosta perheitä eivätkä lisäänny eikä heistä tule äitejä, kun taas uskova vaimo on tässä suhteessa parempi idea kuin uskoton. Mitä traditionalistisempi, konservatiivisempi ja tolkullisempi nainen on, sitä todennäköisemmin hän hakeutuu avioliittoon ja perustaa perheen ja saa lapsia eli tulee äidiksi. Ja miksipä ei? Äitiys on naisen biologinen osa ja vain me naiset voimme uusintaa elämää.

Ruukinmatruuna tykkää lukea Nollavaimon blogia, jossa perheenäiti kertoo varsin sarkastiseen sävyyn äitiyden iloista ja kiroista, eikä se meilläkään aina ole pelkkää suffelia. Mutta kaikesta huolimatta juuri äidit kautta maailman ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä ja estäneet sitä menemästä täysin ranttaliksi. Eivät suinkaan tiedostavat ja edistysmieliset naiset.

Chelsea Zimmermann totesi aika hyvin Reflections of a Paralytic -blogissaan: Hedonismi on kivaa niin kauan kun on nuori ja kaunis. Mutta nuo vanhat, kuivat, mahot ja katkeroituneet lapsettomat feministit herättävät lähinnä sääliä. Tulevaisuus kuuluu äitien lapsille, ei lapsettomille feministeille. Ruukinmatruuna totesi itse eräässä toisessa blogissa olevansa ensisijaisesti äiti, toissijaisesti puoliso ja kolmassijaisesti firman paras metallurgi. Perhe ja ura eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Jättää vain sen tiedostamisen ja propagoinnin vähemmälle ja keskittyy siihen, mitä elämässä todella on olennaista. Lapset, kultsi, työ. Sen jälkeen harrastukset, joko yksin tai perheen kanssa. Tällä pidetään yhteiskuntaa pystyssä ja uusinnetaan sitä - ei suinkaan barrikadeilla kiukuttelemassa. Jos nautinnot ovat elämässä ykkössijalla, kannattaa harkita seuraavassa elämässä syntymistä siaksi tai kaniiniksi.

Kaikkein eniten sääliä Meriläisessä herättää hänen epäkypsyytensä ja lapsellisuutensa. 36-vuotiaan naisen - joka siis jo lähestyy hedelmällisen ikänsä myötätuuliosaa - luulisi jo tajuavan että miten yhteiskunta toimii. Siis aikuisen oikeasti. Ja sen, ettei se pyöri oman navan ympärillä. Surkuhupaisinta asiassa on se, että Meriläinen on itse äiti, ja hänen luulisi tajuavan, mikä on sekä hänen lapselleen että perheelleen tärkeää ja olennaista ja että miksi ne perhearvot ovat olemassa. Ne eivät ole olemassa patriarkaatin pönkittämiseksi. Ne ovat olemassa siksi, ettei lapsistamme kasvaisi kspäisiä mukulia. Sillä yhteiskunnassa, jossa ei ole perusarvoja, ainoa arvo on hinta. Ja sellainen yhteiskunta ei ole kenenkään kiva asua, kaikkein vähiten naisten. Sen ymmärtää, että jos 36-vuotias mies elää kuin porsas paratiisissa. Mutta jos samanikäinen nainen elää samoin, on se todella surullista. Maailmanparantaminen toki kuuluu yliopistoon ja opintojen ensimmäisille kolmelle vuodelle. Sen jälkeen kuvittelisi jo aikuistuvan.

Sanotaan, että feministiliikettä vaivaa liikkeen mummoutuminen ja että he kaipaisivat uutta verta. Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan, että voi voi. Feministit ovat saavuttaneet tavoitteensa - mutta eivät sillä tavalla, mitä he laskelmoivat. Nuoret naiset mieluummin elävät tässä hetkessä ja nyt, hedonistisesti ja nautintoja etsien sen sijaan että tiedostaisivat. Lopputulos on joka tapauksessa molemmilla sama - valtava määrä yksinäisiä, katkeroituneita ja mahoja vanhoja naisia, jotka itkevät menetettyjen vuottensa perään.

Ei Vihreitä naisia pidetä hörhöinä siksi, että jotkut laasaslaiset olisivat katkeroituneita heihin. He tekevät sen ihan itse.

26 comments:

Tomi said...

Olen samaa mieltä, että vihreät ovat turha hölynpölypuolue, joka ei tule koskaan saamaan mitään aikaiseksi.
Muusta sitten en olekkaan samaa mieltä.

Ps. mikä vika on kannabiksessa?

Ironmistress said...

Tomi, se että sillä aletaan elvistelemään teinin tavoin.

Jaassu said...

Suuri ongelma on myös lainsäädäntöön ja koulutukseen toteutetut periaatteet joihin julkisiin virkoihin hakeutuvien tulee vaalia.

Kun lainsäädäntöön tulee poliittisideologisia piirteitä jotka ovat järkevää toimintaa rajoittavia tai monessa tapauksessa järkevän toiminnan vastaisia, yhteiskunnan on hyvin vaikea kamppailla niiden mukanaan tuomia ongelmia vastaan.

Tulee mieleeni tämä bloggaus, mistä käy omalla tavalllaan ilmi miten virkakoneistoon pesiytyneitä poliittisideologisia aatemaailmoja käytetään jokseenkin mielivaltaisesti ohjaamaan ihmisten toimia.

OPETUSTA RASISMIKORTIN HYVÄKSYMISESTÄ

paukkis said...

"Tuo oli niin paksua ja epäkypsää tuubaa, että kirjoittajan voisi kuvitella olevansa nelitoistavuotias kuohuntavaiheinen murrosikäinen pissaliisa," Ei toki, kyseessähän on uhmaikäänsä jämähtänyt vajaanainen, jonka mieltymykset hajujenkin suhteen ovat varsin erikoiset. Muutoin olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.

HooFoo said...

Olen miettinyt tässä tätä alfa-uros-porsaat paratiisissa versus feministi-älykkönaiset lisääntymisongelmaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten ehkäisy vaikuttaa lisääntymisen jakaumaan.
Saavatko alpha-urokset nykyisin vähemmän lapsia, kun seksi on enimmäkseen hupiseksiä ja mitä enemmän hupiseksiä ja yhden yön alpha-uros-seikkailuja, niin sitä enemmän sukupuolitauteja ja hedelmättömyyttä. Suosiiko löyhä sukupuolimoraali pitkässä juoksussa nykyisin uskollisia, konservatiivisia aviopareja ja lapsista pitäviä koto-isiä?

Siis koska evoluution keksintö ihmisten lisääntymiseen on über-hurmaava aivot narikkaan -seksi, niin ehkäisyn luonnonhuijaustekniikat toimii eniten länsimaissa niitä vastaan, joita seksi eniten vie. Eli kääntyykö vaaka enemmän harkitsevien, oikeasti lapsia haluavien hyväksi.

Jossain oli juttu tutkimuksesta, että suurin osa nyky-englantilaisista on keskiaikaisen keski- ja yläluokan jälkeläisiä. Parhaiten toimeentulevat saivat ja pystyivät ruokkimaan suurimmat perheet. Miten nykyisin?

Täällä maalla on huomattavissa, että aika paljon alemman statuksen miehiä hakee vaimonsa muista maista, joissa heillä on kilpailuetua paikallisiin miehiin.

HooFoo said...

Meriläinen: "Tutkimusten mukaan suomalaisilla on väärät arvot. Top kolmosen muodostavat terveys, työ ja perhe. Mitä arvoja ne muka ovat olevinaan?"

Väärät arvot? WTF?
Olisiko ne henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen uusintamisen arvoja? Dissatessaan näitä he ajavat vain omaa henkilökohtaista ja kulttuurista sukupuuttoaan.

Jaassu said...

Mistä päättelet muuten että Haavisto olisi sen enempää tolkullinen kuin Niinistökään ?

Ainakin pressatenttien mukaan minulle tulee sellainen tunne että Haavisto olisi pyrkimässä jonkin globaalin humanitäärisen järjestön johtoon eikä Suomen pressaksi.

En myöskään pidä Haaviston kannasta positiivisen syrjinnän puolesta(eli suomalaisia syrjittäisiin työhönottotilanteissa), tosin Niinistön kantaa en tiedä tämän suhteen mutta oletan että hänellä olisi hieman tolkullisempi asenne.

Keitähän presidenttiehdokkaamme mahtavat nimittää erilaisiin virkoihin kun pääsevät asemaansa ?

Anonymous said...

Ei Meriläisen perhearvokirjoitus nyt ihan ansioton ole. Huomio isommista ongelmista ja niiden arvottamisen tärkeydestä on ihan oikea. Virhe tulee siitä, että Meriläinen jostain syystä näkee ne ristiriitaisina perhearvojen kanssa. Omaa tonttia voi ihan hyvin puolustaa ja kehittää vaikka pitäisikin eläinten oikeuksia ja orjuuden torjuntaa kehitysmaissa tärkeänä. Ja kuten RM ymmärtää, pitkällä välillä ainoa saavuttaa parempi maailma on vaihtaa väestö himpun verran viisaampaan. Se onnistuu parhaiten terveissä perheissä.

Aava said...

Hmm.
Minusta tämä kirjoituksesi sisältö jää melko epämääräiseksi.

Perhearvot kun on yläkäsite, jonka käytännön sisältö/toteutumat voi vaihdella eri aikakausina. Esimerkiksi Suomen ollessa vielä enemmän agraariyhteiskunta perhearvot olivat toisenlaisia kuin tänäpäivänä: sotien jälkeen jälleenrakennusilmapiiri loi ensinnäkin vahvempaa yhteenkuuluvuutta ja talkoohenkeä monenlaisen jälleenrakennuksen hengessä, mihin kuului myös nykyistä suurempi lapsiluku. Tuloerotkin olivat pienemmät.

Yhteiskunnan vallitseva tila näkyy siis väistämättä perhearvojen toteutumissa. Sen takia en suosittelisi hehkuttamaan mitään yläkäsitettä sinällään automaattisesti, tarkentamatta sen sisällöllisiä osia. Se, että on olemassa perhearvoja, ei pelasta ketään - kaikkein vähiten lapsia ja yhteiskuntaa - jos perhearvot koostuvat mädistä komponenteista.

Tässä on konservativismin viisaus: älä koske toimivaan systeemiin, sillä reaalimaailmassa ei ole undo-nappulaa eikä varmuuskopioita.

Tuo on minusta ensisijaisemmin järjenkäyttöä kuin konservatismia: konservatismi on tuossa seuraus järjenkäytöstä sen mahdollisuuden toteutuessa, että jokin systeemi todetaan toimivaksi. Vaihtoehtoisessa skenaariossa, joka on myös sisällytettynä tuohon samaan "sääntöön", ei nimittäin seuraa konservatismia: jos systeemi on toimimaton, on suotavaa hajottaa se.

Sen takia mielestäni tekemäsi rinnastus on tuossa hieman virheellinen, sillä pohjimmiltaanhan peräänkuulutat järjenkäyttöä.

Sen suhteen olenkin kanssasi tismalleen samaa mieltä. Toimivaa yhteiskuntaa ei voida pykätä ilman tervettä järkeä. Ja terve järki taas ei ole mikään harmonialla reunustettu emotionaalinen myrskynsilmä vaan olennaisimmilta osiltaan kausaliteetti- ja suhteellisuudentajua; ymmärrystä mittakaavoista, joissa syyt ja seuraukset ilmenevät.

Jos katsoo esim. avioero- tai huostaanottotilastoja, tai naisten lisääntyvää tupakointia ja alkoholinkäyttöä, niin minusta ainakin näyttää siltä, että ongelmia näyttäisi olevan nimenomaan perhearvojen sisällössä - ei siinä, etteikö perhearvoja sinällään olisi.

Sen takia en ymmärrä sen enempää sinun perhearvohehkutustasi kuin myöskään Rosan kategorista EI:tä. Kaipaisin laatukeskustelua kyllä/ei -mustavalkokeskustelun sijaan.

Sen sijaan, että tuijotetaan sitä, kuka on onnistunut saamaan aikaiseksi perheen, olisi rakentavampaa painottaa sitä, millaiset arvot jää käteen, kun sanat ja teot/valinnat ja resurssit pistetään vierekkäin. Pelkästään perheen perustamalla kukaan ei muutu taianomaisesti vähemmän itsekkääksi. Siitä perheestä pitäisi ihan oikeasti huolehtiakin.

Ellemme sitten ihan vilpittömästi halua yhteiskuntaa, joka koostuu raakalaisista narsisteista.

Aava said...

Muutama juttu vielä omista perhearvoistani.

Jos on itsekäs sinkku, silloin minusta on todella hyvä, että sellainen on nimenomaan sinkku eikä menekään perustamaan perhettä. Sen takia perheenperustamiseen ei sinällään liity mitään kategorista arvoa, ellei sitten geenien jatkoonlaitto sinällään ole sitä. Mutta minusta se ei riitä, sillä ensisijaista on geenien laatu. Jos ei ole tarjolla kuin narsistisia barbaareja, silloin ihmissuku saa puolestani kuollakin sukupuuttoon.

Kaikkein edesvastuuttominta olisi sulloa perhepropagandaa itsekeskeiselle tollolle - samaten esimerkiksi aborttia toistuvasti ehkäisyvälineenä käyttäviltä imbesilleiltä sikiöt nimenomaan pitääkin abortoida.

Pahinta tässä yhteiskunnassa on realiteeteistä irroitettu idealismi. Elämä ei tapahdu ensisijaisesti teoriassa vaan käytännössä.

Nimenomaan perheen perustaminen on sellainen asia, että jos joku ei luonnostaan oma-aloitteisesti perhettä perusta, niin sellaista ei siihen pidä agitoidakaan. Ne ainaiset lapsettomien parien painostamiset lisääntymiseen ovatkin yleensä myrkyllistä, itsekkäiden ja omista valinnoistaan epävarmojen perheellisten propagandaa saadakseen suosiota omille valinnoilleen.

Tervejärkistä perhepropagandaa olisi se, että kehoitettaisiin ihmisiä ajattelemaan tervejärkisesti, huolehtimaan terveydestään ja läheisistään. Perheen perustamisen pitäisi näin ollen olla seuraus eikä syy. Vain sellaiseen puitteistoon soisin uusien ihmisalkujen syntyvän.

Niin kauan kun ihmisellä on olemassa järjetön motiivi toimia tietyllä tavalla, niin kauan hänellä on olemassa taho, jolle ulkoistaa vastuunkanto valinnoista. Sen takia en ymmärrä, minkä takia RM:n mielestä uskonto sinällään tekisi kenestäkään kunnollista kansalaista. Kaikki uskonnollisista viitteistä kumpuavat, arvokkaat arvot kun ovat arvokkaita nimenomaan järjellisen kausaliteettitajun lopputuloksena - ei uskonnon olemassaolon.

Veijo Ryhänen said...

>Tässä on konservativismin viisaus: älä koske toimivaan systeemiin, sillä reaalimaailmassa ei ole undo-nappulaa eikä varmuuskopioita.

Miksi tämä viisaus ei päde enää suomen puolustuspolitiikkaan ? Itsenäisyys on toiminut tähän saakka, mutta nyt sitä ollaan vaihtamassa EU-byrokratian sisään piilotettuun natoon tulevan bilderberg -presidentin toimesta:

"Monti is a leading member of the exclusive Bilderberg Group.[21] He has also been an international advisor to Goldman Sachs[22] and The Coca-Cola Company. ...
Monti is a founding member of the Spinelli Group,[12] an organization launched in September 2010 to facilitate integration within the European Union ...
The group is founded by Guy Verhofstadt, head of the liberal Alliance of Liberals and Democrats for Europe ...
The Alliance of Liberals and Democrats for Europe (ALDE; French: Alliance des Démocrates et des Libéraux pour l'Europe, ADLE) is a transnational alliance between two European political parties: the European Liberal Democrat and Reform Party and the European Democratic Party. ... and the NATO Parliamentary Assembly."(wikipedia)

Kuinkahan moni suomalainen tajusi, että Väyrysen tippumisen myötä tipahti myös suomen itsenäinen puolustuspolitiikka pois asialistalta - lopullisesti. Suomi on nyt uuden presidentin myötä vahvasti länteen ja EU:n kautta NATOon suuntautunut. Tämä ei ole konservatismia!

ps. Lainaukseen liittyen, oma lukunsa on Goldman Sachsin suorittama Kreikan tilikirjojen, (ilmeisesti Montin ohjeiden avulla ?) tapahtunut väärennös, jotta Kreikka voitiin hyväksyä EU:n jäseneksi. Toinenkin plutokraattien edustaja, siis Coca-cola, on käyttänyt Montin palveluksia. Plutokratia leviääkin euroopassa EU:n ja euron avustuksella:

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95626-eun-apu-kreikan-kansalle-h%C3%A4vetk%C3%A4%C3%A4-p%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4j%C3%A4t

"Mikä olisi sopiva Kreikan kurittamisen muoto? Ruukinmatruuna ottaa lukijoiden vihjeitä vastaan."(http://takkirauta.blogspot.com/2011/10/sukkasaippuaa-kreikalle.html)

Eurokritiikitön ruukinmatruuna iloitsee (?) nyt, kun kreikkalaiset lapset saavat nälän muodossa maistaa "sukkasaippuaa" ?

Jaassu said...

Ehkäpä asioiden tilaan vaikuttaa myös tämä:

Joissakin kulttuureissa, kuten Pohjoismaissa ja amerikkalaisilla mustien asuma-alueilla syntyy moniavioisuuden kaltaisia systeemejä. Molemmissa kulttuureissa miesten panostus lapsiin on vähentynyt ja sen sijalle ovat tulleet veronmaksajien rahoittamat instituutiot, kuten päivähoitojärjestelmät, jotka toimivat valtion tarjoamina isän korvikkeina. Kattava sosiaaliturvajärjestelmä Pohjoismaissa naisille aiheuttaa sen, että avioliitto tarjoaa naisille vain vähän hyötyjä. Päivähoitojärjestelmä, äitiyslomat ja monet muut etuudet vapauttavat naiset riippuvuudesta miehiin.

Valtio aviomiehen korvikkeena

Ilkka said...

Tuo Merilaisen kirjoitushan on aivan suoraan Charles Murrayn uudesta kirjasta "Coming Apart".

http://online.wsj.com/article/SB10001424052970204301404577170733817181646.html

Eliitti joka omassa elamassaan elaa saastavaisesti, kouluttautuu, avioituu ja noudattaa konservatismia ja perhearvoja, yrittaa olla "cool" mainostamalla kapinaa, huumeita, perheiden hajottamista ja keskiluokkaisuuden hylkaamista. Ihan kiva heille itselleen, kun ovat riittavan vahvoja ja rikkaita valttamaan noiden ideoiden seuraukset, mutta kun samat ideat sitten valuvat kognitiivisen alaluokan keskuuteen, tuho on hirvea. Dalrymple on myos usein kirjoittanut samasta ilmiosta.

Cpt. D.River said...

Vaikuttaa siltä, että Rosa Meriläinen on kirjoittanut juttunsa puolihuolimattomasti miettimättä kovin tarkasti, mitä hän kirjoittaa.

"Palleroisiaan paapoessaan ihminen kuvittelee olevansa hyväsydäminen ja epäitsekäs, vaikka voisi kaikki ne pallonpotkimistunnit käyttää vaikka maailmanrauhan edistämiseen. Silloin olisi arvot kohdallaan."

On vaikea uskoa, että Rosa Meriläinen olisi oikeasti tätä mieltä. Mielipide vaikuttaa enemmänkin vitsailulta ja tahalliselta ylilyönniltä. Kyllä Rosakin varmaan lapsestaan välittää.

On totta, että suuret persoonat Einsteinista Lennoniin eivät ole olleet esimerkillisiä perheenisiä ainakaan kaikille lapsilleen, mutta ilmeisesti on yleisemminkin niin, että suuressa taiteilijassa tai tiedemiehessä tai poliitikossa harvoin yhdistyy täydellinen isä tai äiti tai aviopuoliso. Suuren persoonan kohtalona on antaa jotain suurta maailmalle tai perheelleen mutta ei molemmille.

Ehkä Rosa Meriläisellä oli jokin tuollainen piiloajatus taustalla, kun hän kritisoi perhearvoja. Ehkä hän kokee, että maailma ei mene eteenpäin eikä olisi koskaan mennyt eteenpäin, jos kaikki olisivat vain puuhailleet perheittensä parissa.

Ehkä sanoma oli se, että ihmisen on uhrattava perheensä tullakseen joksikin suureksi ja jäädäkseen historiaan. On valittava perhe tai ihmiskunta.

Rocceri said...

Kylläpä perheitä taas dissataan.
Ei ole kauankaan kun Nalle walhroos lyttäsi perheyritykset.
No mikäpä siinä, ei muutako penskat laatikkoon häiritsemästä sitä omaa kivaa elämää.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/nain-venajalla-jata-ei-toivottu-vauva-kerayslaatikkoon/art-1288445436339.html

Vaikka olisit lähtöisin rikkinäisestä perheestä sitä yrittää joko tehdä uuden perheen tai olla osa jotain vastaavaa, tätä mieltä minä olen, se on jotenkin meillä verissä. Omalta kohdalta sanon sen verran että ilman perheeni tukea en olisi päässyt siihen missä nyt olen joten tuntuu oudolta lause pitäisi hylätä perhe saavuttaakseen jotain suurta, sanoisin että päinvastoin.

Anonymous said...

Ja tästä syystä ääni Niinistölle. Presidentillä on virkamiesten nimitysoikeus ja tuo Haaviston taustaryhmä vain yksinkertaisesti pelottaa. Vihreiden naisten kannatus saattaa myös nousta siinä sivussa. Ja se ei ole ollenkaan hyvä.

Aava said...

Lisään muuten vielä, vaikka tähänkään tuskin kukaan täällä syystä tai toisesta mitään kommentoi: syy siihen, minkä takia perhearvojen laadullisella sisällöllä on niin keskeinen merkitys johtuu siitä, että kehnot kasvamisolosuhteet ovat tärkein yksittäinen syytekijä, jotka suitsivat pitkäaikaista psyykkisesti kuormittavaa oireilua ja epätasapainoa.

Jos halutaan ihan oikeasti kestäviä ja laadukkaita perheitä vastuuntuntoisine jäsenineen, silloin pitää ymmärtää, mikä ero on perheellä ja tervejärkisellä perheellä. Ei yhteisö tee mitään pelkillä pienyhteisöiden olemassaololla, jos niissä sikiää vastavoimia suuremman yhteisön toimivuudelle ja eheydelle.

Minusta molempia, niin sinkkuutta kuin myös perheellisyyttä, on suitsutettu tässä maassa ihan liikaa. Molemmat tarjoavat keinoja mitä pöyristyttävämpään itsekeskeisyyteen - oli se sitten imagometsästystä, polygaamista rietastelua, arvostelukyvytöntä bilettämistä, vieraissa hyppimistä avioliittonsa ohella ongelmanratkaisun sijaan tai itsensä ikuistamista jälkeläisiinsä omiksi kopioikseen.

Ei pidä mennä sekoittamaan mielikuvaa tosiasiaan eikä muotoa sisältöön.

Eeko said...

"Presidentillä on virkamiesten nimitysoikeus ja tuo Haaviston taustaryhmä vain yksinkertaisesti pelottaa."

Toisaalta, Niinistön takana on ehkä koko maan pelottavin nuorisojärjestö.

Eräs Isä said...

Isänä ja miehenä voin sanoa, että tärkeysjäjestys on minullakin suurin piirtein sama: Lapset, minä, työ. Puolisoa ei ole, kun olen kai sitten niin hankala ihminen?

Anomuumi said...

Jaassu, Anonymous.

Presidentin oikeus nimittää ministeriöiden kansliapäälliköt siirtyy valtioneuvostolle tulevan presidentin aloittaessa toimikautensa. Tämä tuntuu olevan aika heikosti tunnettu fakta täällä internetissä.

Toki mm. oikeuskanslerin presidentti yhä nimittää, mutta nuo kansliapäälliköt ovat oikeastaan ainoa julkisuudessa esiintynyt nimitysoikeus Halosen jyrättyä suositukset (ainakin) Ritva Viljasta sisäasiainministeriöön nimittäessään.

Sinivihreä said...

Ei Rosan kirjoitus hassumpi ollut, ainakaan alussa. Varsin osuvaa oli ainakin huomauttaa, että ihmiset sanovat ”arvokseen” terveyden mutta menettelevät aivan toisin kuin terveyttä edistävästi.

Ymmärrän myös hänen ärsytyksensä ”perhearvojen” ainaisesta arvostamisesta. Kuten Cpt.River totesi, ”ehkä hän kokee, että maailma ei mene eteenpäin eikä olisi koskaan mennyt eteenpäin, jos kaikki olisivat vain puuhailleet perheittensä parissa.” Juuri näin.

Itse näkisin niin, että jokaisen ihmisen velvollisuus on periaatteessa huolehtia koko maailman hyvinvoinnista. Käytännössähän homma toki menee niin, ettei siihen kukaan pysty, ja onkin parempi, jos jokainen ottaa huolehtiakseen jostakin josta pystyy huolehtimaan hyvin: perheestään, suvustaan, tontistaan, lähipiiristään, lähiympäristöstään. Hieman haasteellisempia ovat jo oma asuinseutu, oma maa jne., saati koko planeetta.

Mutta pointtini (ja varmasti myös Rosan) on se, että jos ilmenee ristiriitoja oman perheen/lähipiirin ja ”koko maailman” intressien välillä, eli jos ”oma piiri” hyötyy jostakin joka aiheuttaa muulle maailmalle tai sen osalle haittaa, pitäisi todella miettiä olisiko itse sittenkin toimittava toisin, eikä asetettava oma ja oman perheen etu kaiken yläpuolelle. Olisi ajateltava myös niitä ihmisiä siellä jossain kaukana.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa ruuan ostaminen sen halpuuden perusteella eikä esim. reilun kaupan tuotteita kun ne ovat yleensä kalliimpia. Puhumattakaan sellaisista asioista, jotka aiheuttavat suorastaan onnettomuutta ja ihmishenkien menetystä jossain kaukana, vaikkapa asekauppojen kautta.

Samaten ihmisten tulisi olla kohtuullisen kiinnostuneita yhteiskunnallisista epäkohdista, ja yleisestikin, vaikka olisivatkin perheellisiä ja kykenisivät samaistumaan vain tiettyihin ryhmiin, kuten vaikka lapsiperheisiin. Ei se esim. vetele, jos kaikki perheelliset vetäytyvät yhteiskunnallisesta toiminnasta ja esim. yhdistyksistä. Silloinhan kaikki yhdistykset sinkkuuntuvat, perheellisten asioista ei enää tiedä kukaan, ideologiat yksipuolistuvat. Ja toiminta muutenkin kärsii, koska tietyt ihmiset eivät muka ”pysty” kantamaan korttansa kekoon, heidän kun täytyy keskittyä omaan pikku perheeseensä. Tekosyyksi menee, kyllä sitä olisi silti aikaa pallotella jälkikasvunsa kanssa, jota pitääkin toki tehdä. (Tässä kohden Rosa kirjoittikin oudon jyrkästi.)

Olen itse nykyään perheellinen, mutta olin tänäkin aamuna kampanjoimassa Haaviston puolesta yhdellä asemalla. (Jos kannattaisin esim. Soinia ja hän olisi 2.kierroksella, olisin voinut tehdä samoin.) Muuten, yhdistyspuolella strategiani on se, että olen hiukan vetäytynyt ”hupiyhdistysten” toiminnasta ja aion panostaa enemmän vakaviin, ”yhteiskunnallisiin” yhdistyksiin, mm. juuri poliittiseen toimintaan. Ehkäpä juuri velvollisuudentunto on kasvamassa…

Sinivihreä said...

Ainakin pressatenttien mukaan minulle tulee sellainen tunne että Haavisto olisi pyrkimässä jonkin globaalin humanitäärisen järjestön johtoon eikä Suomen pressaksi.

Tässä sitä taas ollaan. Miten ja miksi joitakin ärsyttävät ”maailman asioista huolehtimiset”? Ettekö ymmärrä, että mitä enemmän rakennetaan tasa-arvoista maailmaa ja huolehditaan esim. kehitysmaiden asioista, erityisesti rauhaan liittyvistä, sitä vähemmän joudumme pitkällä tähtäimellä ottamaan tänne Eurooppaan vastaan pakolaisia, koska omakin maa on heille mielekäs paikka elää. Ja muutenkin. Onko teistä jotenkin harvinaisen vastenmielistä, että Suomi voi olla joillekin avuksi?? En ymmärrä. Eikös teitä olekaan kasvatettu siten, että on oltava huomaavainen muita ihmisiä kohtaan ja autettava heitä? Luulitteko, että se tarkoittaa vain lähipiiriä???

Ei Meriläisen perhearvokirjoitus nyt ihan ansioton ole. Huomio isommista ongelmista ja niiden arvottamisen tärkeydestä on ihan oikea. Virhe tulee siitä, että Meriläinen jostain syystä näkee ne ristiriitaisina perhearvojen kanssa. Omaa tonttia voi ihan hyvin puolustaa ja kehittää vaikka pitäisikin eläinten oikeuksia ja orjuuden torjuntaa kehitysmaissa tärkeänä. Ja kuten RM ymmärtää, pitkällä välillä ainoa saavuttaa parempi maailma on vaihtaa väestö himpun verran viisaampaan. Se onnistuu parhaiten terveissä perheissä.

Juuri näin. Olenkin sitä mieltä, että nimenomaan ”tiedostavina” itseään pitävien (määritelköön jokainen vaikkapa oman asenteensa tiedostavuudeksi) pitäisikin juuri lisääntyä mieluummin kuin välinpitämättömien. :) Hehän pystyvät kasvattamaan jälkeläisensä ”tiedostaviksi” jo äidinmaidossa. Toki liikaa tuputtamatta, ettei lapsi kapinoi aikanaan itsensä päinvastaiseksi. Mutta niin, että lapsi huomaa itse toimintansa seuraukset, ja myös kauempana näköpiiristä.

Aava kirjoittaa hyvin, samaa mieltä. ”…Pohjimmiltaanhan peräänkuulutat järjenkäyttöä” (etkä konservatismia).

Nimenomaan perheen perustaminen on sellainen asia, että jos joku ei luonnostaan oma-aloitteisesti perhettä perusta, niin sellaista ei siihen pidä agitoidakaan. Ne ainaiset lapsettomien parien painostamiset lisääntymiseen ovatkin yleensä myrkyllistä, itsekkäiden ja omista valinnoistaan epävarmojen perheellisten propagandaa saadakseen suosiota omille valinnoilleen.

Niin, eivät ne mitään oikeasti epäitsekkäitä ohjeita taida olla. Tulevaisuudessa on hyvä olla uusia veronmaksajia, mutta ei vauvoista mitään veronmaksajia tule, ellei heitä kasvateta kunnon ihmisiksi :)

Lisääntyminen ei ole itsetarkoitus. Kyllä lisääntyjiä aina riittää. En muuten jaksa uskoa, että ihminen on kautta historian lisääntynyt lähinnä sen takia, että olisi joku huolehtimassa heistä vanhuuden koittaessa… tai vahingossa, pelkän seksin harrastamisen ilosta kun ei ollut ehkäisyä… tai noudattaakseen uskontonsa tai valtionsa tahtoa. Kyllä kai ihmiset ovat oikeasti halunneetkin lapsia, riippumatta niiden hyödystä tulevaisuutta ajatellen? Ilman että mikään on siihen pakottanut?

Ehkäpä juuri nyt on pikemminkin liikaa vanhuksia kuin liian vähän nuoria (eli mitäs tekivät niin paljon lapsia sotien jälkeen). Tällainen määrä voisi olla tulevaisuudessa sopiva. Vielä kun saataisiin samat asenteet ja ne mahdollistavat olosuhteet kehitysmaihinkin.

Anonymous said...

Olen täsmälleen samoilla linjoilla Aavan kanssa. Aivan erityisen hyvin sisällön ja muodon välinen ristiriita tulee esiin tässä homojen adoptio- ja avioliittokysymyksessä.

Ensin homot olivat kaapeissa ja elivät kulissiavioliitoissa joissa ei kenelläkään ollut kivaa. Sitten kun homot tulivat kaapeista ulos, niin sekään ei kelvannut. Pitäisikö nyt palata niihin kulissiavioliittoihin?

Tarkoittaako "perhearvot" kulissin pystyssä pitämistä? Siinäpä vasta tervehenkinen arvo!
Vai voisiko arvo kuitenkin olla kahden ihmisen toisistaan välittäminen ja onnellisuus?

Ruukinmatruunan kaltaisille homoliittojen vastustajille kulissi eli se miltä asiat näyttävät, on tärkein arvo. Se ovatko ihmiset onnellisia tai miltä ihmisistä tuntuu, ei merkitse mitään.

Olen saanut sen vaikutelman, että perhearvojen puolustajille perhe on statussymboli koska miten muuten voisi selittää, että he niin kiivaasti markkinoivat omaa elämäntapaansa, jopa sellaisille joiden ei missään tapauksessa pitäisi olla vastuussa mistään kultakalaa isommasta? He eivät puhu sisällöstä koska sisältöä ei ole. Aivan samoin statussymbolitavaroiden toimivuudella tai käytettävyydellä ei ole väliä vaan brändillä.

Loistava esimerkki on myös tämä Marja-Siskon tapaus jossa transseksuaali kirkkoherra sai lammaslaumat eromaan kirkosta. Heille siis tärkein arvo oli se, että charmantisti harmaantunut kirkkoherra tuo kahvittelutilaisuuteen tiettyä arvokkuutta.

Nämä konservatiivit ovat niin tyhjiä. Ilmeisesti heidän koko elämänsä tarkoitus on katsoa muita alaspäin.

Anonymous said...

"Lopputulos on joka tapauksessa molemmilla sama - valtava määrä yksinäisiä, katkeroituneita ja mahoja vanhoja naisia, jotka itkevät menetettyjen vuottensa perään."

Eivät kaikki katkerat ja yksinäiset vanhat naiset ole sitä yksinäisyyttä tietoisesti valinneet. Eivätkä ne kaikki katkerat ja yksinäiset ole suinkaan käyttäneet vuosiaan "tiedostamiseen". Jotkut naiset ovat jääneet vanhoina yksin, kun mies on vaihtanut nuorempaan, hänelle on siis tullut mahdollisuus hankkia nuorempi ja hedelmällisempi nainen.

Olet aiemmassa postauksessasi myös kommentoinut, kuinka mies kyllä pysyy vaimonsa rinnalla, jos mies on vaimolle muutakin kuin spermapankki ja rahapussi. Niin ei aina ole. Monet varakkaiden miesten kotirouvat ovat palvoneet miehiään ja oikeasti rakastaneet, mutta jääneet yksin, koska mies on löytänyt biologisessa mielessä laadukkaammaan naisen. Siis nuoremman. Tyypillinen pelkän kansaneläkkeen varassa elävä köyhä ihminen on juuri edellä kuvatun kaltaiseen tilanteeseen joutunut vanhentunut ja rupsahtanut nainen.

Tuntuu, että tykkäät syyllistää naisia, koska silloin voit uskotella itsellesi, että parisuhteen kestäminen on lähinnä omasta itsestä kiinni. Siis "tuo kumppani kyllä pysyy rinnallani, kunhan olen mukava". Se on totta usein, mutta ei aina. Kyse ei ole pelkästään omista haluista ja käytöksestä, vaan myös siitä mitä toinen haluaa. Jos varakas mies ei enää halua 50-vuotiasta mahoa vaimoaan, vaan haluaa vaihtaa 30-vuotiaaseen, niin eipä siinä voi juuri estellä.

Kommentoija

Anonymous said...

Tätäkin purkausta lukiessa (viitsin tosin vain puoleenväliin) tuli mieleen, että joitakin ihmisiä tuntuu hirmuisesti *häiritsevän* se, miten *muut ihmiset* elävät elämäänsä. Ja nimenomaan ne kamaluudet siinä kiinnostavat, kuten *mitä joku on sanonut ja miten sen voi tulkita*. Tai oikeammin ihan tavallinen elämä muuttuu kamaluuksiksi, koska oma nuppi ei kestä erilaisuutta.

Nämä muut ihmiset, joiden elämiset ja sanomiset sitten näitä mielensäpahoittajia valtavasti *häiritsee* tulee tietysti ankarasti tuomita. Heitä ei siis saa *ymmärtää* eikä *hyväksyä* vaikka mitään haitallista he eivät olisikaan tehneet.

Eiköhän tuosta analyysista jo käy ilmi kenen päässä ne puutteet sijaitsevat.

Mitäs jos kiinnostuisitte omasta elämästänne vaihteeksi? Jos sellaista siis Internetin ulkopuolella on.

Olen nimittäin sitä mieltä, että änkyräpäiset kaikestahäiriintyvät ja kaikenvastustajat ne vasta vahingollistä väkeä ovatkin.

Ironmistress said...

Niin. Jotkut miettivät asioiden yhteiskunnallisia seurauksia, toiset tuijottavat vain omaan napaansa, huutavat MINÄMINÄMINÄ ja seuraavat omia himojaan.

Kenen joukossa seisot? Kenen lippua kannat? Kas siitä on kyse.