Vihreät perhearvot, eli he tekevät sen ihan itse

Presidentinvaalien toisen kierroksen lähestyessä meillä on kaksi mukiinmenevää ehdokasta, jotka kumpikaan tuskin tulevat olevaan aivan täysiä katastrofeja presidentteinä, voittipa kumpi tahansa. Toinen ehdokkaista, Pekka Haavisto, edustaa Vihreää liittoa - ensimmäisen kerran Suomen historiassa.

No. Vihreä liitto on Suomen puolueista kaikkein ufologisin - sitä on mahdotonta sijoittaa oikeisto-vasemmisto -akselilla oikeastaan mihinkään. Oikeistolaisten mielestä kyseessä on arbuusipuolue eli päältä vihreitä ja sisältä punaisia. Vasemmistolaisten mielestä Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto - pelkkä Kokkarien apupuolue. Totuus löytyy jostain siitä välistä. Vihreät yrittävät profiloitua jonkinlaiseksi "yleishyvän" puolueeksi joka lupaa kaikille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista - riippumatta siihen, kuinka inkonsistenssia sellainen profiloituminen on.

Mutta aivan yhtä varmaa kuin Vihreiden ufologisuus on se, että Vihreissä on myös hyvin jyrkkä kahtiajako järkivihreisiin ja hörhövihreisiin. Jako menee - ikävä kyllä - pitkälti sukupuolen mukaan. Pekka Haavisto edustaa selkeästi järkivihreitä, sillä hän on sekä sanoillaan että teoillaan osoittanut että hänellä järki pelaa ja että hänellä on tolkkua.

Ikävä kyllä kaikista vihreistä ja varsinkaan vihreistä naisista ei todellakaan voi samaa, ja heistä on pakko todeta he tekevät sen itse. Se, että Vihreitä naisia pidetään sekopäisinä hörhöinä, johtuu heidän täsmälleen ihan omista tekemisistään - ja sanomisistaan. Ja Rosa Meriläinen ei todellakaan edusta edes sitä kaikkein pahinta segmenttiä vihreistä naisista.

Jos jätämme hänen kannabissekoilunsa ja v*ttu haisee hyvältä -rahvaanomaisuutensa pois luvuista - kaikelle on aikansa ja kaikelle on paikkansa ja sitä paikkaa kutsutaan yliopistoksi - ja keskitytään hänen julkisiin sanomisiinsa, niin voidaan havaita selkeä linja: Rosa Meriläinen vihaa patologisesti kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä ns. kunnon kansalaisen ja aivan erityisesti hän vihaa ns. perusarvoja - kotia, uskontoa ja isänmaata. Eikä hänen tätä kirjoitettaessa hänen viimeisin aivopierunsa ainakaan anna muuta mielikuvaa, vaan sijoittaa hänet tukevasti Akuliina ...ei kun siis Atlas, Saarikosken kanssa samaan hörhösarjaan.

Meriläisen tekstiä Jyrkkä EI perhearvoille lukiessa ainoa mahdollinen johtopäätös asiasta on: he tekevät sen itse. Tuo teksti jättää kerrassaan sanattomaksi - jos se olisi parodia, niin parodiahorisontti ylilttyisi rajusti. Ei ole ihmekään, että Vihreitä naisia katsotaan alta lipan ja miksi laasaslaiset dissaavat heitä. Tuo oli niin paksua ja epäkypsää tuubaa, että kirjoittajan voisi kuvitella olevansa nelitoistavuotias kuohuntavaiheinen murrosikäinen pissaliisa, jolla on ongelmia näärännäppyjensä kanssa. Mutta ei enää 36-vuotias aikuinen nainen.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut aika monasti siitä, että miksi perhearvot ovat yhteiskunnan kannalta niin tärkeät kuin mitä ne ovat ja miksi niitä ei pidä mennä kajoamaan. Tässä on konservativismin viisaus: älä koske toimivaan systeemiin, sillä reaalimaailmassa ei ole undo-nappulaa eikä varmuuskopioita. Meriläisen hörhövihreä teksti edusti hyvin epäkypsää näkemystä - teini-ikään juuttuneen hedonistisen friidun kaikkimullehetinytmielelläänjoeilen -näkemystä.

Tärkein syy on siinä, että tulevaisuus ei kuulu tiedostavimmille eikä älykkäimmille eikä fiksuimmille naisille. Se kuuluu hurskaimmille.

Syy on siinä, että tiedostavat, fiksut ja älykkäät naiset eivät muodosta perheitä eivätkä lisäänny eikä heistä tule äitejä, kun taas uskova vaimo on tässä suhteessa parempi idea kuin uskoton. Mitä traditionalistisempi, konservatiivisempi ja tolkullisempi nainen on, sitä todennäköisemmin hän hakeutuu avioliittoon ja perustaa perheen ja saa lapsia eli tulee äidiksi. Ja miksipä ei? Äitiys on naisen biologinen osa ja vain me naiset voimme uusintaa elämää.

Ruukinmatruuna tykkää lukea Nollavaimon blogia, jossa perheenäiti kertoo varsin sarkastiseen sävyyn äitiyden iloista ja kiroista, eikä se meilläkään aina ole pelkkää suffelia. Mutta kaikesta huolimatta juuri äidit kautta maailman ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä ja estäneet sitä menemästä täysin ranttaliksi. Eivät suinkaan tiedostavat ja edistysmieliset naiset.

Chelsea Zimmermann totesi aika hyvin Reflections of a Paralytic -blogissaan: Hedonismi on kivaa niin kauan kun on nuori ja kaunis. Mutta nuo vanhat, kuivat, mahot ja katkeroituneet lapsettomat feministit herättävät lähinnä sääliä. Tulevaisuus kuuluu äitien lapsille, ei lapsettomille feministeille. Ruukinmatruuna totesi itse eräässä toisessa blogissa olevansa ensisijaisesti äiti, toissijaisesti puoliso ja kolmassijaisesti firman paras metallurgi. Perhe ja ura eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Jättää vain sen tiedostamisen ja propagoinnin vähemmälle ja keskittyy siihen, mitä elämässä todella on olennaista. Lapset, kultsi, työ. Sen jälkeen harrastukset, joko yksin tai perheen kanssa. Tällä pidetään yhteiskuntaa pystyssä ja uusinnetaan sitä - ei suinkaan barrikadeilla kiukuttelemassa. Jos nautinnot ovat elämässä ykkössijalla, kannattaa harkita seuraavassa elämässä syntymistä siaksi tai kaniiniksi.

Kaikkein eniten sääliä Meriläisessä herättää hänen epäkypsyytensä ja lapsellisuutensa. 36-vuotiaan naisen - joka siis jo lähestyy hedelmällisen ikänsä myötätuuliosaa - luulisi jo tajuavan että miten yhteiskunta toimii. Siis aikuisen oikeasti. Ja sen, ettei se pyöri oman navan ympärillä. Surkuhupaisinta asiassa on se, että Meriläinen on itse äiti, ja hänen luulisi tajuavan, mikä on sekä hänen lapselleen että perheelleen tärkeää ja olennaista ja että miksi ne perhearvot ovat olemassa. Ne eivät ole olemassa patriarkaatin pönkittämiseksi. Ne ovat olemassa siksi, ettei lapsistamme kasvaisi kspäisiä mukulia. Sillä yhteiskunnassa, jossa ei ole perusarvoja, ainoa arvo on hinta. Ja sellainen yhteiskunta ei ole kenenkään kiva asua, kaikkein vähiten naisten. Sen ymmärtää, että jos 36-vuotias mies elää kuin porsas paratiisissa. Mutta jos samanikäinen nainen elää samoin, on se todella surullista. Maailmanparantaminen toki kuuluu yliopistoon ja opintojen ensimmäisille kolmelle vuodelle. Sen jälkeen kuvittelisi jo aikuistuvan.

Sanotaan, että feministiliikettä vaivaa liikkeen mummoutuminen ja että he kaipaisivat uutta verta. Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan, että voi voi. Feministit ovat saavuttaneet tavoitteensa - mutta eivät sillä tavalla, mitä he laskelmoivat. Nuoret naiset mieluummin elävät tässä hetkessä ja nyt, hedonistisesti ja nautintoja etsien sen sijaan että tiedostaisivat. Lopputulos on joka tapauksessa molemmilla sama - valtava määrä yksinäisiä, katkeroituneita ja mahoja vanhoja naisia, jotka itkevät menetettyjen vuottensa perään.

Ei Vihreitä naisia pidetä hörhöinä siksi, että jotkut laasaslaiset olisivat katkeroituneita heihin. He tekevät sen ihan itse.