Edistyksen harha

Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.

Liberalismiin ja sosialismiin liittyy olennaisena osana edistysusko. Eli uskomus siihen, että ihmiskunnan historia olisi lineaarinen tai dialektinen prosessi ja ikäänkuin pyhiinvaellusta barbarian hämärästä sivistyksen huikaisevaan kirkkauteen ja että historia olisi deterministinen prosessi. Liberalismin teoreetikot näkivät loppupisteeksi ”korkean massakulutuksen yhteiskunnan”, marxilaiset sosialismin. Kuitenkin mielenkiintoista on, että malliltaan ne olivat kovin samanlaisia: positivistisia ja deterministisiä. Niissä pyrittiin löytämään yhteiskuntien muutokselle talouden rakenteista johdettuja lainomaisia muutoskaavoja ja kehitystä "alkeellisemmista" yhteiskunnista "korkeampiin".

Pohjimmiltaan siis sekä liberalismin että marxismin lännen ideologioissa on paljon yhteistä. Niillä on yhteinen vaurauden ja edistyksen utopia, ja erilaiset ”polut” tämän utopian tavoitteluun. Marxilainen propaganda alkoikin menettää uskottavuuttaan, kun sen taloudellinen tuottamattomuus kävi ilmeiseksi: luvattu paratiisimainen sosialismi häipyi tavoitteena yhä kauemmaksi näköpiiristä. Mutta myöskään liberaali markkinatalous ei ole kyennyt hävittämään yhteiskunnallisia ristiriitoja – päinvastoin, monet ristiriidat ovat hyvin kärjistyneitä tänä päivänä – eikä tyydyttämään kaikkien ihmisten perustavimpiakaan tarpeita. Kehityksen lupaus on kadonnut molemmilta. Samalla edistysusko - usko siihen, että historia on riemumarssia barbariasta huikaisevaan tulevaisuuteen - on kärsinyt haaksirikon.

Konservativismi torjuu edistysuskon. Konservatiivin maailmankuva ja historiakäsitys ei ole lineaarinen, vaan spiraalimainen - aivan, kuten evoluutio yleensäkin. Kuten tuossa snipetissä Saarnaajan kirjasta todetaan, käsitteet "edistys" ja "taantumus" ovat pelkästään subjektiivisia ja suhteellisia käsitteitä. Evoluutio ei ole deterministinen prosessi, vaan päämäärätöntä haahuiluan pisteestä toiseen eikä evoluutio vaikuta tulevaisuudessa, vaan aina tässä ja nyt. Konservatiiville siis historiassa ei ole "edistystä" eikä "taantumusta", vaan ainoastaan evoluutiota ja kompleksisoitumista - samalla tavoin kuin biologisessakin evoluutiossa, ja merkitystä on ainoastaan meemien ja meemipleksien välisellä olemassaolon taistelulla. Historia ei suinkaan ole edistyksen voittokulkua, vaan kelvollisimpien - niiden meemien ja meemipleksien, jotka kulloinkin kykenevät parhaimmin vastaamaan ympäristön niille asettamiin haasteisiin.

Järjestelmät siis evoluutiossa - niin kulttuurievoluutiossa kuin biologisessakin evoluutiossa - muuttuvat kompleksisemmiksi, eivät edistyksellisemmiksi, sillä kompleksisuus ja spesialisaatio ovat etuja olemassaolotaistelussa. Ja vaikka mielellään puhumme "pimeistä ajoista" ja "menneisyyden taantumuksesta", silti mitään uutta ei varsinaisesti synny - ainoastaan kompleksisempia ja monimutkaisempia versioita menneisyydestä.

Timo Hännikäisen kirja Liberalismin petos valaisee tätä asiaa ehkä kaikkein parhaimmin - siis sitä, että edistys on pelkkä kangastus, harhakuvitelma - ja että me tosiasiassa rämmimme vain kulttuurievoluution spiraalissa. Sillä mitä nykyaika on muutakaan kuin 1800-luvun lopun toisinto - hiukan kompleksisemmalla teknologialla vain?

Klassinen liberalismi oli valistusajan lapsi ja sen järeä loppupiste oli imperialismin aika ja ensimmäinen maailmansota. Liberalismi on pohjimmiltaan piittaamattomuutta - tee mitä itse haluat älköönkä valtio puuttuko asioihin mitenkään. Liberalismi loi valtavia omaisuuksia ja pääomia ja kohotti elintasoa, mutta samalla se aikaansai hirvittäviä sosiaalisia ongelmia, ja kurjuutta. Liberalismin kaunis alkuperäinen idea oli puolustaa yksilön vapautta ja autonomiaa sillä tavalla, että vapauteen ja autonomiaan sisältyy myös kypsän aikuisen ihmisen vastuu omista teoistaan ja niiden seurauksista. Käytännössä lopputulos oli plutokratia, jossa sensijaan että feodalismin tapaan vahvat olisivat sortaneet heikkoja, rikkaat sortivat köyhiä.

Liberalismin haastajaksi nousi sosialismi - joka lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista plutokratian tilalle, mutta joka lopultakin oli vain 1100-luvun feodalismia 1900-luvun väkivaltateknologialla toteutettuna. Jälleen kerran: ei mitään uutta auringon alla.

Liberalismin ja sosialismin alkuperäinen idea on vesittynyt arvorelativismin, poliittisen korrektiuden, yltiöindividualismin, holhousvaltion, anarkotyrannian ja erilaisten eturyhmäintressien paineessa. Lähtökohtana ei olekaan enää oikeus toteuttaa itseään, vaan oikeus saada tehdä mitä kulloinkin sattuu haluamaan. Toisaalla taas ihmisen syyllisyyttä ja uhriutta ei enää arvioida hänen omien tekojensa ja ajatustensa, vaan sukupuolensa, asemansa, varallisuutensa, viiteryhmänsä ja ihonvärin perusteella.

Konservatiivi näkee edistyksen pelkkänä harhana. Olisiko joku voinut ihan oikeasti kuvitella 1970-luvulla, että 2010-luvulla noituuteen uskottaisiin länsimaissa yleisesti ja että wicca olisi kaikkein voimakkaimmin kasvava uususkonto? Tai että Suomessa olisi 300 rekisteröityä uskontokuntaa 1970-luvulla olleiden 30 sijaan? Tai että työelämässä palattaisiin takaisin tsaarinvallan aikaan ja työelämä huononisi rajusti? Tai että työpäivän pituus kasvaisi taas jälleen ja eläkeikiä pyrittäisiin nostamaan niiden laskemisen sijaan? Olisiko kukaan uskonut 1970-luvulla, että länsimaissa vallitsisi 2010-luvulla massatyöttömyys ja sen haastajaksi on noussut primitiivinen, pronssikautinen ideologia, joka vaatii revanššia Toursin taistelusta 732 - mutta tällä kertaa ydinasein?

Ruukinmatruunalta on penätty ajatuksia Björn Wahlroosin tuoreen kirjan tiimoilta. Ruukinmatruuna vastaa Saarnaajan sanoin: ei mitään uutta auringon alla. Nuo kaikki Wahlroosin argumentit, kaikki hänen teesinsä, kaikki hänen ajatuksensa on ajateltu jo 1800-luvulla, ja meillä pitäisi historiasta olla riittävästi kokemusta ja opetuksia että miten siinä sitten oikein lopulta kävi. Wahlroosin ajatukset ovat sellaisen ihmisen ajatuksia, josta on tapana käyttää attribuutteja narsistinen k*sipää. Liberalismi suosii narsismia. "Meillä ei ole vaihtoehtoja" - jos haluamme saada aikaan kolmannen maailmansodan. Liberalismi sai aikaan ensimmäisen ja sosialismi toisen.

Toinen liberalismin harha on siinä, että liberalismi ajaisi jotenkin heikkojen ja sorrettujen intressejä. Tämä on stiiknafuuliaa. Vapaus palvelee aina yksinomaan vahvojen, voimakkaiden ja rikkaiden intressejä, kun taas tukalassa asemassa olevat hyötyvät tiukasta kurista ja kontrollista. Liberalismi hyväksyi täysin orjuuden, lapsityövoiman ja plutokratian, ja monet liberalistit olivat umpirasisteja. Ja mikseivät olisi? Vapaushan oli heille ensisijaisesti vapautta hyötymiseen, hyväksikäyttöön, imperialismiin ja plutokratiaan. Brittiläisyyteen liittyy käsite cant, ja cant-vastaus tuohon ja pointtaukseen liberalismin aiheuttamista hirvittävistä sosiaalisista ongelmista on Jokainen on oman onnensa seppä ja kaikilla on samat mahdollisuudet, eli köyhyys ja kurjuus on yksilön oma vika.

Liberalismiin liittyy olennaisena käsite race to the bottom, joka sai Marxin muotoilemaan kolkot kasautumis-, keskittymis-, kurjistumis- ja katastrofiteoriansa. Tässäkään ei ole mitään uutta. Oman painonsa varaan jätettynä asiat pyrkivät muuttumaan huonoista huonommiksi. Talouselämässä on positiivinen takaisinkytkentä, ja siihen liittyy olennaisesti Matteus-efekti: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kilpailu alentaa hintoja ja heikentää laatua. Paradoksaalisesti keskiluokkaa voi olla olemassa vain yhteiskunnassa, jossa on korkea veroaste ja runsaat tulonsiirrot - keskiluokkaa ei ole alhaisen veroasteen yhteiskunnissa eikä myöskään komentotalouksissa. Liberalistit ja libertaristit kertakaikkiaan ampuvat itseään päähän ideologiallaan - he ajavat ainoastaan plutokraattien intressejä, eivät keskiluokan.

Olemme palanneet takaisin 1800-luvulle. Ihmisten arjessa mennään lujaa vauhtia pakki päällä taaksepäin yhteiskunnan toimien takia. Olemme kohta samassa tilanteessa kuin aikojen saatossa, että tietyt asiat ovat vain hyväosaisten saatavissa ja raha ratkaisee - aivan samalla tavoin kuin klassisen liberalismin aikana 1800-luvulla. Ruukinmatruuna muistaaa oikein hyvin ajan jossa ammattiyhdistysliike oli palkansaajan edunvalvoja, mutta tänä päivänä se suurelta osin on edunsyöjä, joka kilpailukyvyn ja talouskasvun verukkeella huonontaa työelämää ja elämässä pärjäämistä. Liberaalit, Wahlroos etunenässä, puhuvat mielellään AY-mafiasta 1800-luvun retoriikalla, ja siitä miten pikku ihmiset yhteisvoimallaan tekevät Suomesta plutokraatille mahdottoman maan kilpailla, saati sitten rikastua. Köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät mahalleen!

Liberaalin yhteiskunnan toimivuuden edellytys on riittävän korkea työttömyys, ja työttömyyttä ylläpidetään korkopolitiikalla. Siinä missä vielä vähän aikaa sitten ihmiset elättivät itsensä ja perheensä palkallaan niin nyt yhä isompi osa työssäkäyvistä joutuu nöyrtymään hakeakseen tukea yhteiskunnan eri luukuilta. Kuka vielä -70 ja -80 luvuilla olisi voinut kuvitella, että yhteiskuntamme palaa joskus itsenäisyytemme alkuaikoihin, jolloin kuljettiin kerjuulla ja kadunkulmissa höyrysivät soppatykit jakamassa keittoa köyhille? Niin vain tämäkin on tämän päivän Suomessa täyttä todellisuutta ja ollut jo pitkään. 1970-luvulla ei olisi voitu kuvitella, että 2010-luvulla meillä olisi leipäjonoja ja että niitä pidettäisiin aivan luonnollisena asiana.

Sosiaalipuolella palataan 1800-luvulle niin kovaa vauhtia, että heikkopäisempiä hirvittää. Ei mene tällä vauhdilla ja nykyisellä politiikan suunnalla kauaa kun meillä on taas vaivaistaloja, joihin toisen luokan kansalaiset sijoitetaan. Hyvinvoivalla kansanosalla taas vanhushuolto kukoistaa kun on varallisuutta millä ostaa hyvinvointia. Lapsijuopot, narkomaanit ja katulapset ovat riesanamme kuin jossain Oliver Twistissä konsanaan.

Entäs sitten terveydenhoito? Nyt jo kuilu hyvässä ja heikossa asemassa olevien ihmisten kuolleisuuden välillä on kasvanut huimasti. Kun hallitus aikoo tehdä kunnista markkinakuntia jossa millään ei ole arvoa mutta kaikella on hinta, niin ei tarvitse ihmetellä ketkä saavat hyvää palvelua ja ketkä jäävät osattomiksi. Tältäkin osin on yksityistämisten ja ulkoistamisten myötä taannuttu aikaan jossa rahalla saa ja hevosella pääsee. Olemme hyvin lähellä aikaa jossa terveyspalveluja saavat Amerikan tapaan maksukykyiset, ja muut saavat mitä saavat jos saavat. Neurokirurgiaa rikkaille ja amputaatioita köyhille. Jo nyt terveyttä hoidetaan usein sen mukaan miten se hyödyttää yhteiskuntaa. Työssäkäyvät saavat kyllä hoitoa mutta muut jos aikaa ja resursseja jää.

Tätä kaikkea kutsutaan edistykseksi ja heikennyksiä sekä huononnuksia kutsutaan uudistuksiksi.

Konservatiivi, jolle lyhin aikayksikkö on sukupolvi ja joka tarkastelee asioita vuosisatojen, joskus vuosituhansien, aikajänteellä, toteaa että edistys on harhaa. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin "edistys" eikä ole olemassa myöskään "vanhanaikaisia" tai "vanhentuneita" ideologioita tai asioita. On vain meemejä, meemipleksejä ja memeettisiä lokeroita, ja kulttuurievoluutio sekä kulttuurievolutiivinen olemassaolotaistelu. Liberalismin meemipleksi aikaansai lopulta imperialismin ja ensimmäisen maailmansodan. Sen haastajaksi nousi sosialismi - sekä marxilainen, "punainen", sosialismi että kansallissosialismi, "musta", sosialismi - ja ne aikaansaivat toisen maailmansodan.

Ruukinmatruuna on satavarma siitä, että uusliberalismi saa aikaan kolmannen maailmansodan.

Vielä ei ole varmaa, mikä meemipleksi nousee uusliberalismin haastajaksi. Se voi olla islam, mutta se voi olla myös fascismi. Fascismi ei nouse tällä kertaa Italiasta, eikä edes Saksasta. Se tulee nousemaan Idästä. Kiina on aivan puhdas fascistivaltio, ja Kiina on osoittanut, että fascismi todella toimii ja että se tuottaa erinomaisia tuloksia. Kiina on maailman ensimmäinen kypsä fascistivaltio. Voidaan vain miettiä, että miten olisi käynyt, jos Hitler olisi saanut Italian ja Mussolini Saksan hallitakseen. Kiina on fascismi 2.0 Pahinta kaikessa on, että islam ja fascismi ovat täysin ideologiayhteensopivia. Marx on kuollut ja kuopattu, mutta Giovanni Gentile ja Said Qutb elävät ja voivat paksusti. Jos Iran saa ydinaseen, helvetti on irti.

Ruukinmatruuna puhuu mielellään "historian roskakorista" paikkana, jonne hän soisi epämiellyttävien ideologioiden ja meemipleksien häviävän. Ikävä kyllä sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Ihminen on mitä on, eikä muuksi muutu, ja jo yksi 36 strategiasta on strategia #12, "lainaa ruumis herättääksesi sielun henkiin" eli menneisyyden ideoiden ja käytäntöjen kierrättäminen nykypäivään ja omaksi eduksi. Edistystä ei ole olemassa: ainoastaan asioiden muuttumista kompleksisemmiksi. Ruukinmatruuna on pohtinut, että onko kaikki keksimisenarvoinen jo keksitty, ja tapahtuuko enää vain muodon, ei substanssin, komplisoitumista. Ruukinmatruuna jo totesi kymmenestä asiasta, joita ei saa sanoa ääneen. Tarvitsisime pian ja nopeasti uusia innovaatioita, mutta niitä ei ehkä enää koskaan tule.

Pessimismi on yleensä parasta realismia, ja konservatiivit tuntuvat yleisemminkin taipuvan enemmän pessimismiin kuin optimismiin ja haihatteluun. Ehkä siksi konservatiivit näkevät edistyksen harhana ja suuret ideologiat ja maailmanselitykset, kuten liberalismin ja sosialismin lähinnä aikuisten satuina, ja he mieluummin oppivat historiasta kuin hakkaamalla päätä seinään.

Me tiedämme historian opetuksista sen, että mikä toimii ja sen, mikä ei toimi, ja konservatiivi ei mielellään lähde keksimään pyörää uudelleen. Eikä varsinkaan nelikulmaista pyörää. Me tiedämme sen, mihin sekä liberalismi että sosialismi johtivat, ja olemme toistamassa jälleen tuon katastrofin. Spiraali palaa vain alkukohtaansa, ja historian karuselli pyörähtää uudelleen.

Siksi ruukinmatruuna on luopunut lineaarisesta historiakäsityksestä ja omaksunut spiraalisen.